maanantai 28. heinäkuuta 2014

Pretty in pink



Kaikenmoista vaaleanpunaista. Ruukkukärhö avasi pinkit kukkansa, hömppämaukasta ja aikaa sitten tilattu kesätyyny tuli lopultakin, Bauhausista tarttui porfyyrikivien lisäksi ruosteenoranssi keijunkukka, jossa näyttäisi olevan kauniin, vaaleanpunaiset kukat. Kivet tulevat kasvihuoneen eteen, kunhan siihen asti päästään.

Tuo Pretty in punk -tyyny oli muuten ihan pakkohankinta, kun ottaa huomioon hurjan nuoruuteni. Siinä on kyllä noin yleisesti ihanan ristiriitainen tyyli. Tosin vaaleanpunainen ei kyllä oikein aikuisiällä ole iskenyt kipinää. Viime vuosina sekin on kyllä alkanut näyttää mukavalta. Ainakin joissain tilanteissa.

Oikeastaan lähdimme tänään alkujaan valokateostoksille. Tokihan kasvihuone tarvitsee katteenkin. Samalla sitten piipahdimme piknikillä Hatanpään arboretumissa ja voi kauhistuksen kauhistus, minulla ei ollut kameraa mukana! Kaikki ne ihanat kukat jäivät kuvaamatta. Pakko mennä vielä uusiksi!

Illalla keräsin kirsikasta ne kypsät marjat, joihin yletin ilman kummempia jatkoksia. Aika monta litraa tuli ja edelleen puu on ihan punainen. Eikä minulla edelleenkään ole sitä kirsikankivenpoistajaa...

2 kommenttia:

  1. Mun pitäis varmaan kans kivuta kirsikkapuun latvuksiin. Tikkaatkin on valmiina hollilla, kun on remppa kotona käynnissä. Kiva tuo tyyny. iskisi minullekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en päässyt tänään kiipeämään, koska satoi... Meilläkin on koroke koottuna rakennustyömään jäljiltä.

      Poista