sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Popparibrowniet ja Ilahduta bloggaajakaveria

Tänään iski yllättävä leipomistarve. Ensin ajattein leipoa ihan pullaa, koska vastaleivottua pullaa ei voita kuin vastaleivottu leipä. Sitten muistin Nelliinan blogissa kummitelleet banaanimuffinssit poppari-toffeekuorrutteela ja aloin etsiä kys. postausta. Lopulta havaitsin päätyneeni ihan eri sivulle ja sekoittavani innoissani taikinaa poppareilla ja kinuskilla päällystettyihin brownieihin. 

Eli tein näitä. Ainakin melkein. Jätin pois kanelin ja cayennen ja korvasin osan sokerista fariinisokerilla. Toffeenkin tein hiukan luovasti, koska ainoat toffeet taloudessa olivat Tsinuskeja ja valkoinen sokerikin on kaupassa. Mutta käytin puoli pussillista toffeita ja lisäsin vajaan desin fariinisokeria. Hyvin toimi. Ja siis voihyvänenaika miten hyvää tuo oli. Juuri tuollainen suolainen ja makea yhdessä on ihan ykkösherkkuani. Saatan tehdä toistekin...

Ja sitten siihen haasteeseen...


Säännöt ovat yksinkertaiset:

Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän).

- Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivammalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain  omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!

- Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevia bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia.

Minä sain haasteen Marikalta Kinttupoluilta. Kiitän ja kumarran. :) Itse haastan ja lupaan ilahduttaa jotenkin Soilea (Neulova narttu), Tarjaa (Vanhassa talossa) ja Minnaa (harakan lauluja).

3 kommenttia:

  1. Oi kiitos! Palailen tuon haasteen pariin myöhemmin. Kiitos myös pihvivinkeistä. Ja sanotaan nyt samaan syssyyn, että toi edellisen postauksen päiväpeitto on ihan mahtava. Kuten koko makuuhuone.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehokommentointia ilmassa. :D Ole hyvä ja kiitos.

      Poista
  2. Kiitos haasteesta, pitääpä tarttua tähän kun saan puhallettua jostain virtaa itteeni. Ja se virkattu päiväpeitto, vitsit mikä ihanuus!

    VastaaPoista