lauantai 31. joulukuuta 2011

Hyvästi 2011

























Vuosi klenkkaa kohti loppuaan.Kummallinen vuosi, yhtä karusellia niin hyvässä kuin pahassakin. Syntyi monta lasta lähipiirin, yksi hyvinkin lähelle, monta tärkeää ihmistä poistui ikuisesti, osa ihan liian aikaisin, ja yksi hyvin tärkeä pieni ihminen kävi läpi rankkoja hoitoja. Onneksi hänen kohdallaan tilanne näyttää hyvältä. Välillä on tuntunut siltä, että hengittäminenkin on liikaa vaadittu, mutta onneksi lopua kohden raskas olo on hiukan keventynyt.

Mutta kyllä minä toivon ensi vuodelta ennen kaikkea tasaisuutta, rauhallisuutta ja ihan vain tylsää arkea. En kaipaa yhtään enempää dramatiikkaa ja jännitystä. Sitä on viime vuosina nautittu melkeinpä loppuelämän annokseksi. Kaikkihan tietävät tämän kiinalaisen kirouksen, jossa toivotetaan toiselle mielenkiintoisia aikoja. Aika kamala kirous. Sen takia minä toivotankin kaikille ihan hirmuisen mukavaa ja rauhallista tulevaa vuotta, silkkaa onnellista tylsyyttä ja tavallista elämää. Olkoon vuosi myös sääolojen suhteen tavanomaisempi kuin tämä nyt jo loppuaan kohti kulkeva.

3 kommenttia:

  1. Hyvää arkista Uutta Vuotta teille kaikille<3
    (Mä oon aina niin tylsä ihminen, että toivon vaan sujuvaa tasaista arkea- sitä se elämä on parhaimmillaan:))

    VastaaPoista
  2. Kiitos Annu. :) Tylsyys on parasta. Ei tarvitse huolehtia ja surra...

    VastaaPoista
  3. Kiitos samoin :) Minä myös mietin noita toivotuksia ja laitoin sitten kerta kaikkiaan merkilliset toivotukset, vähän niinku vitsillä. Koska ihan tavallista saa olla minun puolesta :)

    VastaaPoista