perjantai 28. joulukuuta 2012


Alkoi oudosti vaihteeksi sisustuttaa. Modernin mummolan Liinun vinkistä lipsahdin Elloksen sivuille ihmettelemään ja jotenkin sieltä napsahti työhuoneeseen tuo kolmiomatto. Luultavasti kolmiot ovat ihan passée ja silleen, mutta tuossa matossa kohtasivat ensimmäisen kerran hinta ja ulkomuoto sopivassa suhteessa. Jotta napsnaps vaan ja vihdoinkin työhuone saa kunnollisen maton. Hiukan mietityttää, että olisiko sittenkin pitänyt napata se värikkäämpi versio, mutta tuolla mennään. 

Värikyydestä pitäköön huolen kolmiopäälliset, jotka pääsevät ensi kesänä sulostuttamaan sohvaa.

2 kommenttia:

  1. Onpas kiva matto ja kivat nuo harmaan eri sävyt, itsekin olisin valinnut tuon väriyhdistelmän ja tyynyillä sitten enempi värejä. Toisaalta oikeastikin pienen kodin asukkina tykkään kun ns. isot pinnat (sis. matot) ovat suht neutraaleja ja värikkyyttä voi säädellä ja vaihdella pienemmillä jutuilla.

    Poislukien kirjat, niiden melko reippaatkin värisekamelskat ovat kodikkaita. Eikä niitä ei tarvitse värikoodata (miksi muuten pitäisikään, eihän sitten mitään löydä enää!) vaan saavat olla just sen värisinä kuin sattuvat olemaan ja loogisilla (=itselle loogisilla, ei tarvitse olla esmes aakkosjärjestys) omilla paikoillaan.

    Jokunen päivitys aikaisemmin näkyi teidän kirjahyllyä, tykkäsin kovasti kun a) paljon kirjoja b) ei värikoodattu. :)

    VastaaPoista
  2. Tuolla työhuoneessa kyllä kieltämättä riittää värejä, vaikka matto olisikin harmaansävyinen. :) Että ehkä toi kuitenkin oli se oikea valinta...

    Ja siis mä en ikinä kykenisi kirjahyllyn värikoodaamiseen tai siihen, etä kirjat järjesteltäisiin esim koon mukaan.. Ei, aakkos- ja lajittelujärjestys se olla pitää, eihän hyllystä tosiaan muuten löydä mitään tarvittaessa. ;)

    VastaaPoista