sunnuntai 23. joulukuuta 2012


Hermojen raunoitumisen estämiseksi jatkamme klisheelinjalla. Kuusen koristelu silvuplee... Tai, no, hieman epäortodoksisesti toinen koristeli ja toinen yritti riisua koristeita samaa vauhtia. Joskus soisi, että tuo nti nuorempi olisi ihan pikkiriikkisen hitaampaa mallia. Niin ja kuvat ovat just niin tuhruisia kuin tähän aikaan vuodesta sopii odottaa, uutta Canonia olen jo treenaillut, mutta nämä ovat edelleen vanhalla kameralla otettuja. Olisi ehkä syytä siirtyä seuraavalle asteelle, tosiasia kuitenkin on, että kyllähän sillä järkkärillä saisi parempaa jälkeä. Minä jostain syystä en osaa nyt luopua vanhasta, rakkaastani.

Joulunodotukseen toi surullisen pohjavireen pikkuisen pojan kohtalo. Meillä ovat olleet lumitunneli- ja luolaleikit kiellettyjen listalla. Tästä lähin ovat vieläkin tiukemmin. Itku tuli, kun puhuin asiasta tytön kanssa. Lähetän paljo lämpimiä ajatuksia niille, joille joulunaika on menetyksen ja surun aikaa. Toivon, että jonain jouluna tuskan terä olisi vähän vähemmän kipeä kestää. Samalla tietenkin rauhallista ja rakkaudentäyteistä joulua kaikille muille. 

2 kommenttia: