perjantai 25. tammikuuta 2013

Ei ole oikein kuvauttanut. Tai olisi, mutta Silakan vilistäessä vapaana, ulkokuvaus onnistuu vain hyvin nopsasti kännykän kameralla. Mitään aukkojen säätämisiä on ihan turha ajatella... Ehkä vielä joskus. Sisällä taas ei ole oikein mikään inspiroinut kaivamaan kameraa esiin. Toisaalta huomaan kulkeneeni muutaman päivän melkoisessa sumussa: tänään unohdin syödä iltapalaa, ihmettelin vain, miten minulla voi tähän aikaan olla nälkä. 

Meillä kävi taas suru kylässä, tällä kertaa aika voimallisena versiona. Jokakeväiset hautajaiset ovat tällä kertaa keskimääräistä vaikeammat kestää, osallistumme niihin tai emme. Jo tietäminen on välillä liian vaikeaa.

Silakka on olut kovin huolehtivainen pikkukala ja yrittänyt selvittää sattuuko äitiä tällä kertaa selkään vai masuun vai mahdollisesti päähän, kun äiti itkee. Ihana, huolehtivainen pikkuinen. Elämä vain joskus on niin kovin epäreilua, että oma kestokyky loppuu totaalisesti kesken.

8 kommenttia:

  1. Voimia surun keskelle!

    VastaaPoista
  2. Meilläkin äiti itkee. Kukaan ei ole (vielä) kuollut mutta huoli on suuri isääni liittyen. Mulla on ihan samat tunteet juuri nyt, unohtelen, olen sumussa, mietin asioiden epäreiluutta, miten äitini jaksaa, pitäisikö minun mennä Suomeen, pitäisikö mennä vasta kun on "tosi kyseessä" (ja tulenko silloin liian myöhäân...jne.

    En toivota jaksamisia enkä anna virtuualihaleja. Sitä vaan että koitetaan selvitä ja kyllähän me.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, jotenkin aina selviää. Toivottavasti löydät omaan tilanteeseesi mieltä edes vähän rauhoittavan ratkaisun

      Poista
  3. Jaksamista raskaisiin aikoihin♥ Lapsilla on kyllä uskomaton kyky lohdun tuomiseen♥

    VastaaPoista
  4. Jaksamista ja lohdutusta sinulle. Mulla on mennyt koko viikko ohi joten vasta nyt kommentoin, kun huomaan.

    VastaaPoista
  5. ...siis huomasin tän *huoh*

    VastaaPoista