Tänään iski ihan puun takaa byääh... Se byääh, jossa valutetaan runsaasti kyyneleitä kaiken sen suhteen, minkä voi nyt laskea menneeksi. Sen, että iso tyttö tosiaankin on iso, ei se pyöreäposkinen ja pehmoinen murunen ja isommaksi ja kapeakasvoisemmaksi kasvaa koko ajan. Sen suhteen, että pienempi täyttää ihan kohta kaksi vuotta, käy vielä tissillä, mutta vain pikaisesti, puhuu vaikka mitä ja osoittaa selkeitä kuivasioppimisen oireita, siivoaa ja touhuaa. Sen suhteen, että minun lapseni ovat tässä, en enää ikinä tule kantamaan pientä vatsassani, kuulostelemaan liikkeitä ja silittelemään pyöristyvää raskausmahaa. Sen suhteen, että imetys on ihan kohta ohitse enkä sitten enää saa ketään niin rauhallisesti ja onnellisesti käpertymään ihan lähelleni, nauttimaan ruokaa suoraan minusta.
Aika hassua, että luopumisen tunne tuli näin voimallisena. Etenkin kun se tuli juuri nyt, kun isompikin tyttö sairaana tarvitsee syliä ja läheisyyttä normaalia enemmän. Välillä hiukan naurattaa, kun pienemmän silmät iskevät kipinää, kun isosisko änkeää hänen äitinsä lähelle...
Tämä päivä menikin aika lailla sohvalla lojuessa. Minulle iski väsymyskohtus ja olisin vain nukkunut, potilas katseli Netflixistä elokuvia ja tuhmaikäinen kehitteli sitten isän kanssa kaikenmoista, siivoili ja touhusi.
Kuvat on otettu ennen joulua. Tänään en jaksanut edes kuvata. Vaari pyysi joululahjaksi taidetta ja sitä myös sai. Pitäisi ostaa lisää maalauspohjia ja taiteilla useammin. Se oli hauskaa.
P.S. Ja kaikkein pahimman vesienmenon silmistä aiheutti se tosiasia, että tuo isompi tyttö on edellisen postauksen kuvassa ihan mahdottoman paljon edesmenneen mummuni näköinen ja oloinen.
P.S. Ja kaikkein pahimman vesienmenon silmistä aiheutti se tosiasia, että tuo isompi tyttö on edellisen postauksen kuvassa ihan mahdottoman paljon edesmenneen mummuni näköinen ja oloinen.
Nää on haikeita hetkiä.
VastaaPoistaMutta uudenlaisia ihania hetkiä on edessä.
Niitä keräillessä. :)
PoistaOlen miettinyt samoja viime aikoina. Vaikka näissäkin on riittävästi tekemistä, vaikka tuntuu etten näillekään riitä, vaikka haluaisin jo tehdä jotain "omaa". Silti kaipaisin vielä yhtä. Hassua. Ehkä en todellakaan kaipaa vielä yhtä, vaan se on sitä luopumisen tuskaa. Hassua sekin, että on ihanaa nähdä miten he kasvavat, millaisia persoonia ovat, ja mitä kaikkea uutta tulee kasvamisen myötä! Ja silti kaipaa niitä aikoja kun lapset olivat ihan pieniä. Lyhyesti: Tiedän. Ymmärrän.
VastaaPoistaKun tahtoisi yhtä aika nähdä lapsen kasvavan ja pitää sen samaisen lapsen ihan pienenä sylissään. :)
PoistaMä kanssa suren vauvan muuttumista taaperoksi, ajan kulkua yleensäkin; vaikka toisaalta toivon, että oppis kävelemään ja puhumaan...
VastaaPoistaja sit se jo muuttaakin kotoa:(
Mä ikävöin joka päivä isoja likkoja, pelkä?än pienten kasvamista; mitäs sit kun ne kaikki on omillaan
Näinpä. Aika menee niin kamalan nopeasti ja silti ne isotkin lapset ovat aina omia lapsia...
PoistaVesien menoa (silmistä) on aina välillä mullakin. Noin enimmän osan ajasta olen kuitenkin aika helpottunut lasten kasvamisesta.
VastaaPoistaSepä siinä. Kun oikeasti se, että lapset kasvavat on kuitenkin ihan mukavaa. :)
PoistaMie niin tunnistan nuo siun fiilikset!!! Kuten ehkä olet blogistani lukenut, olen kipuillut samaisen aiheen parissa monta monituista vuotta... mutta nyt asia on kasvettu ja käsitelty siihen pisteeseen, että pystyn jo vastaamaan kysyttäessä, että meille ei tule enempää lapsia. Yritän muistaa nauttia tästä hetkestä ja suunnata ajoittain katsetta eteenkin päin... ja nauttia kaikista lähipiirin vauveleista aina kun mahdollista, auttaa heidän vanhempiaan nyt kun omat jo ovat sen verran isoja, etteivät tarvitse syliäni koko aikaa... on toki haikeaa välillä, mutta enimmäkseen silleen hyvällä tavalla :)
VastaaPoistaHienoa, että olet saanut pään ojenukseen tuon asian suhteen. :) Niin olen kyllä minäkin ihan oikeasti, kunhan joskus haikeiluttaa. ;)
PoistaMuuten ollaan aika samoilla vesillä, me vaan ei olla päätetty, että nää ois tässä :) MUtta koskaanhan ei voi tietää, mitä tapahtuu, voihan se olla, että luonto päättää toisin tai jotain. Oon kuitenkin tullut siihen tulokseen, että koska itken joulurauhan julistustakin, tulen itkemään lähes jokaista askelta, jonka nää mun pienet ottaa minusta poispäin. Ja niitä minua kohti kulkevia askeleita itken myös, onnellisena :)
VastaaPoistaEiköhän asia selviä sitten teilläkin aikaa myöden, siis että tuleeko lisää vai eikö. :) Kyllä minulle oli jo Silakkaa odotaessa selvää, että tää on sit tässä, jos kaikki menee hyvin. Ja juu, tippa tuppaa olemaan linssissä milloin mistäkin loistavasta syystä...
Poista