tiistai 16. huhtikuuta 2013

Heipä hei!

Kukapa se siellä kurkkii, jollei pikkuinen raparperinalku. Hiukan jo ehti epäilyttää, mutta aika vauhdilla lumi on huvennut ja vedenpinta koskessa alkanut kohota. Kevät tuli kuin tulikin lopulta. 

Valitettavasti vedenpinta on kohollaan myös takapihallamme. Kesällä on pakko keksiä jokin ratkaisu tulvien torjuntaan ennenkuin kasvatuspenkit kelluvat kehikoineen kaukaisille maille omia aikojaan... Lapio kouraan ja jonkinmoista salaojaa kaivamaan, luulen ma. Toinen vaihtoehto on myös jonkinmoisen kaivontapaisen rakentaminen siihen pahimpaan lotinakohtaan. Kaipa vesi sellaiseenkin kerääntyisi ja olisipa taas sammakoille uimapaikka. Toisaalta voisi kaivaa siihen ihan montun, täyttää sen jollain hyvin vettä läpäisevällä aineksella ja istuttaa reunoille keltakurjenmiekkoja ja muita kosteikkokasveja... Hmm... Tai sitten mä teen sinne riisipellon. Hah.

8 kommenttia:

  1. Meillä lainehtii myös, tänä aamuna isäntä sanoi laittavansa uimahousut jalkaan ja menevänsä aamu-uinnille tuohon talonnurkalle... kyllä sitä taas piisaa! Ja salaojat tuntuvat pelittävän kyllä, kova kohina käy kokoojakaivossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on salaojat kunnossa... On nimittäin viime kesän jäljiltäkin sen verran vettynyt piha, että kellari lainehtisi ilman niitä. Kohina on täälläkin kaivoissa melkoinen.

      Poista
  2. Mä äänestän monttua, joka kukkii reunoilla :O) Sammakot on kanssa kivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se monttu kyllä kiehtoisi... Vaan pysyisikö se sitten kuivina kesinä riittävän kosteana? Pitää miettiä. Ja sammakoita on joka tapauksessa, tahdomme eli emme. ;)

      Poista
  3. Pittää sammakoillakin olla paikka jossa keväthuumaa kokea! Meillekin muodostuu tuonne rääseikköön iso lampi keväisin ja siellä on sammakon kudun lisäksi sorsat uimassa...ja pojat tietty kokeilemassa kuin syvälle voi kahlata ennekuin kumppari hörppää. Mutta kyllä tässä taitaa vielä useampi viikko mennä ennenkuin mitää raparperinnuppuja nähdään. Keväisin etelämpänä asuvien kevätkuvaukset aiheuttavat suunnatonta angstia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tällä sammakoille huumapaikkoja, ojaa ja joenrantaa, mutta tokko ne pahastuvat, vaikka vielä yhden kostean oleskelupaikan saisivat. :)

      Taitaa se kevät sinnekin pompsahtaa suht pian. Tänne se tuli ihan muutamassa päivässä kun vain alkuun pääsi. :)

      Poista
  4. Meillä samanlainen raparperinäky :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään tulo on siis virallisesti vahvistettu toisessakin paikkaa. ;)

      Poista