maanantai 27. toukokuuta 2013

Metsässä





Tänään kävimme metsässä, tai oikeammin laavulla järjestämässä hyttysille kunnon syömingit. Tajusin, että Silakka ei ole tainnut ikänään käydä oikeassa metsässä ja kun isomman tytön kaverisynttärit olivat tuolla laavulla, hoidimme kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Neiti kyllä nautti täysin siemauksin isojen perässä juoksemisesta ja isot suhtautuivat pieneen ihmeen pitkämielisesti.

Suunnittelin, että tänä kesänä voisime tehdä useamman eväsretken lähistön laavuille ja retkikohteisiin, niitä kun kuitenkin on roppakaupalla tarjolla ja aikaa moisiin ei mene kuin muutama tunti per retki. Lapsille tuollaiset poikkeamat päivärytmistä kuitenkin ovat tärkeitä eikä tänä kesänä ole remonttirintamalla ihan tulenpalavaa kiirettä luvassa. Vietämme kevyempää kesää siinä suhteessa.

Kotimatkalla kävimme kurkistamassa paikkaa, jossa meidät vihittiin kuutisen vuotta sitten. Ihan hirveä pettymys tuli siitä, että tilan vanha päärakenus oli purettu ja tilalle oli rakennettu joku uusi ökykokoinen pytinki. Hyvä kun ei itku tullut. Olettaisin, että ilman hyvää syytä  tuskin kukaan lykkäisi kasaan vanhaa, kaunista hirsitaloa , mutta silti... Alahuuli väpättää vieläkin. 

day 05 - a song that reminds you of someone

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti