lauantai 28. huhtikuuta 2012

Vaarallista

Siis tämä sairastaminen. Peräti vaarallista. Ihminen ei mahdottomasti jaksa kuin lojua ja surffailla ja seurauksena on sitten aina tarpeita. Vieläpä asioihin, joista ei ole edes kamalasti tykännyt aiemmin. Niinkuin nyt sellaiseen, että gefilus-mehua olisi paljon hauskempi hörppiä turkoosista, jalallisesta sukat makkaralla -pikarista. Sairastaminenkin olisi hauskempaa, kun voisi nauttia nesteet kauniista astiasta. Eipä silti, että noissa Aino Aalto -laseissa mitään kummempaa ulkoista vikaa olisi, mutta se turkoosi pikari olisi silti varmasti virkistävämpi. Kelpaisi punainenkin, siinä se oranssi juoma kyllä varmaan näyttäisi hyvältä ja sipsit voisi syödä vaikka Haapaniemen sinisistä Korennoista. Tai jostain. No, ne sipsit nyt menevät ihan sujuvasti punaisesta margareta-vatkauskulhostakin, mutta tuo turkoosi pikari on jostain syystä päättänyt jumittaa aivoni tahtoo-asentoon. Katsotaan, jos olen oikein kiltti ja mahani vähitellen suvaitsee rauhoittua, saatan harkita palkitsevani itseni ihanalla ja ikiomalla juomalasilla. Jossain vaiheessa. Niin ja olkaatte hyvät ja kuvitelkaa tuohon yläpuolelle kuva pikarista, jossa on mehua ja vaikka siitä sipsiastiastakin, vaikka kuvattuna olkkarin arkun päällä. Minä en ole vielä keksinyt näppärää keinoa laittaa pädillä kuvia blogiin. Googlatkaa vaikka, jos ei mielikuvitus riitä.

2 kommenttia:

  1. Hei!
    Liityin blogisi lukijaksi, koska olen käynyt täällä kurkkimassa jonkun kerran ja tykästynyt blogiisi. Kaikkea en toki ole vielä lukenut, talostanne (se on ihana, tälleen kun ei itse tarvitse rempata) ja sisustusjutuistasikin tykkään, erityisesti tuoleista! :) Olen laiskahko kommentoija, mutta aina välillä skarppailen silläkin saralla.
    Ja tähän postaukseen: Aivan ehdottomasti tarvitset oman Gefilus-juomalasin, Sukat Makkaralla -sarja on mitä parhain vaihtoehto ja edesauttaa tietenkin paranemista!

    VastaaPoista
  2. hei pauliinalotta ja kiva, kun viihdyt. :) ehkä mä saan kuviakin taas joskus aikaiseksi. toi sukat makkaralla lienee syytä hankkia, kun oikein yllytetään. :D

    VastaaPoista