keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Kintsugi

Olipas upea kuutamo tänään. Pilvet pehmensivät taivaan ja kuu kietoutui  vuodeverhoihin välilä enemmän, välillä vähemmän.

Huvitti myös hiukan herkutella. Tein bataattiranskalaisia, uunitomaatteja ja itsetehtyä majoneesia. Lihansyöjät saivat vielä jauhelihapihvejä. Jostain syystä rakastan bataattiranskiksia. Ne vain ovat järkyttävän hyviä ja nimenomaan tuon itse tehdyn majoneesin kanssa. Mikään kaupan valmistöhkä ei vain pääse maultaan lähellekään tuota nuatintoa. Huom. kuvassa huipputrendikkäät, vihreät Teema-lautaseni. On ilo olla näin vanha, että astiatkin ovat trendikkäitä jo toisella kierroksella.

Viime päivinä olen miettinyt paljon kintsukuroi-käsitettä. Siinä rikkinäinen astia korjataan metallisaumaiseksi, entistäkin kaunimmaksi ja arvokkaammaksi. Mitä enemmän säröjä on, sen hienompi lopputulos on. Rikkinäisestä siis tehdään ehjä, kauniimpi kuin alkuperäinen. Jotenkin tuo on ollut hirmuisen lohdullinen ajatus monella tasolla. Kiitokset ystävälle, joka tutustutti tuohon käsitteeseen.

Google-haku löytää valtavan määrän kauniita, korjattuja astioita. Voisin katsella niitä vuorokaudet ympäri. Japanin kultuuri on jotenkin aivan ällistyttävä. Oikeastaan kaikki käsityöhön ja taiteeseen liittyvä ajattelu on niin moniulotteista ja syvällistä, että länsimainen aivorakenne ei tahdo millään kyetä taipumaan edes pinnalliseen ymmärtämiseen. Mutta ehkä sen ymmärtäminen on ensimmäinen askel, jonka avulla voi joskus tajuta jotain. Ehkä. Siihen asti voi vain ihastella esineiden ja ajattelun kauneutta.

6 kommenttia:

  1. Ensinnäkin. Tuo ruokakuva ei auttanut yhtään mun krooniseen sipsien perään itkemiseen (joo, oon päättäny olla ostamatta niitä kaappiin)
    Toiseksi. Kintsugi. Kiitos tästä uudesta asiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen ruokakuvaa. :D Osta baaatteja. ;)

      Ja vassokuu, kintsugi oli ihan pakko jakaa. :)

      Poista
  2. Täällä kurkkimassa! Aivan huippuherkullisen näköinen ruokakuva. Ajattelin perjantaina herkutella itse tehdyillä lohkoperunoilla, mutta nuo bataattiranskiksetkin näyttävät ihanilta. Ja tuo majoneesi! Olisiko mahdollista saada sen ohjetta? Vai onko se niin perusohje että googlettamalla osuu oikeaan? (En ole koskaan valmistanut majoneesia itse.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän netistäkin löydy majoneesiohjeita, mutta voin toki tekaista pikapostauksen aiheesta. :) Niin ja kiva kun kävit.

      Poista
  3. Kiitos kun kirjoitit kintsugista. Et toki voinut aavistaa tätä mutta minulla on tällaiselle ajatukselle juuri nyt suuri tarve elämässäni.
    Ja siis nimenomaan muulla tasolla kuin konkreettisen astian korjaamisen tasolla.
    Ajattelen kuten sinä Japanin kulttuurista, kaikista niistä kummallisista, taitavista, kiehtovista asioista joiden pinnan alle ei tunnu pääsevän, ainakaan ihan tuosta vaan.

    Heh, oliskohan meidän keltaiset Teema -kulhot jo kohta kans trendikkäitä:)
    Tai jos iskisi ne lattiaan ja korjaisi...hiukan kintsugia.
    Olisi mielenkiintoista oppia tuollainen tekniikka.
    Piilomajan Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, miten hienoa, jos postauksesta ihan oikeasti on iloa ja lohtua. :) Toivottavasti olotila kuitenkin paranee vähitellen.

      Ja juu, minä olin suunnilleen jo kaivamassa säästämiäni haljenneita muumu-kulhoja kellarista. ;) Lakkaa ja metallijauhettahan tuossa käytetään, jos en ihan väärin ymmärtänyt...

      Poista