torstai 30. toukokuuta 2013

Kuvassa esiintyy penkkini uusinta asujaimistoa edustava pienikokoinen kurjenmiekkalaji. Anoppi antoi muutaman mättään noita mukaan ja laitoin ne omaan penkkiinsä. Noiden seuraksi heittelin vielä erilaisia unikonsiemeniä. Saa nähdä, miten heleä kukinta on kesän loppupuolella luvassa.  Niin ja oletan, että tuo kurjenmiekka kuuluu heimoon Iris pumila. Saa korjata, jos olettelen omiani. Sijoitin sen korkeampien iiristen viereen ja itse asiassa laitoin niiden toiselle puolelle monivärisisä iris hollandica-lajin edustajia. Mielenkiintoista nähdä niiden värit. Jostain syystä olen rakstunut kurjenmiekkoihin jo vuosia sitten eikä näytä rakkaus laantuvan, päinvastoin... Niitä keltaisia, kosteikossa viihtyviäkin haaveilen jonnekin saavani viihtymään. Ojan pohjaa voisin yrittää.

day 08 - a song that you know all the words to
Minä osaan ulkoa ihan hirmuisen monta laulua. Jostain syystä runot ja laulujen sanat jäävät päähäni todella helpolla, laulujen sanat musiikin tukemina erityisen hyvin. Mutta tästä minä tykkään ihan hirmuisesti, sekä sanoista että muuten ja löydän itseni usein lauleskelemasta tätä ihan ilman taustamusiikkiakin.

4 kommenttia:

  1. No kuule. Minähän olen tunnettu ystäväpiirissä "elävänä laulukirjana". Muistan kaiken.
    Ja hoilaan mieluusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tuo on kyllä hauska ominaisuus. Minä muistan laulun sanat sävelestä ja sävelen sanoista.

      Poista
  2. Oioioi!!! Tässä mennään nyt yksiin niin täysillä! Mää rakastan tätä viisua! Ja oon laulanu, voi jess miten monasti. Muun muassa lauantaipäivän hömppäkaraokessa valvotun yön jälkeen, koska olin kohdannut tulevan aviomieheni edellisenä iltana kahvitreffeillä. Mää joudun tän varmaan anastamaan omaankin haasteeseeni mukkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan söpöä. :D Mä olen rakastanut tätä laulua ihan lapsesta asti, en edesmuista, koska olen kuullut ekan kerran.

      Poista