sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Porttiteoria



Ensin sitä hoitelee ja kasvattelee ihan viattomasti viherkasveja. Vähitellen nälkä kasvaa syödessä ja pitää muuttaa rivariin ja äheltää sen pihan kanssa. Kun se piha on niin täynnä, että naapurin tytöt ilmoittavat, että ei enää yhtää penkkiä lisää, koska koirallekin pitää riittää leikkialuetta, alkaa miettiä omakotitaloa. Omakotitalossa huomaa muuttaneensa kesäksi pihalle ja olevnsa jotakuinkin täydellisen onnellinen sukeltaessaan pää edellä penkkeihin möyrimään. Mutta hei, ei se riitä, tänä keväänä olen huomannut, että tarvitsisin sellaisen oman viljelypalstan, koska meillä on niin pieni piha, että ei tänne mahdu kunnollista hyötykasvimaata. Seuraavaksi sitten pitää varmaan alkaa etsiä siirtolapuutarhamökkiä tai taloa, jossa on hehtaari vijelysmaata ympärillä. Siitä eteenpäin edes uskalla ajatella...

Näin se toimii, porttiteoria tässäkin asiassa. Ei olisi pitänyt antaa pirulle pikkurilliä, se on vienyt koko naisen.

Niin ja day 04 - song that make you sad on itseoikeutetusti tämä:

Oletettavasti Billien esittämä Strange fruit ei kaipaa kummempia perusteluja siitä, miksi se nostaa surullisia ajatuksia ja tunteita pintaan...

6 kommenttia:

  1. Tuu häärää meidän pihamaalle. Ei tekeminen lopu ihan heti kesken :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä yllytä hullua. Matkaa tosin taitaa olla hiukan liikaa. :D

      Poista
  2. Tuon takia mä en hoida puutarhaa... ei vain. Billie Holiday <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidä toi. :D Tai älä, kasvien hoito on oikeasti todella palkitsevaa. :)

      Poista
  3. Terveisiä palstalta. Kävin kääntämässä ensimmäisen 1x5 metrin pätkän. Eikä mennyt kuin 2,5 tuntia! Enää n. 7-8 samankokoisa plänttiä! Jipjip. Huomenna voi olla selkä kipeä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta mahdottoman tehokasta hyötyliikuntaa ja palkkiona vielä just niin puhdasta ruokaa kuin itse kasvattaa. :) Sä oletkin mun palstakasvattajaidolini. ;)

      Poista