Ihana sunnuntai. Taivas oli sinistäkin sinisempi, aurinko paistoi, katolla ei enää ole lunta, joten sivupihan kautta pääsi vihdoin takapihalle leikkimään. Keinukin oli paljastunut chillailukuntoon. T*****nkadun tuolikeräämölle kotiutui taas pari nojatuolia anoppilan suunnasta. Kauniit ovat ja löysivät aika pian paikkansa. Mutta pakko sanoa, että jos tässä taloudessa joku jää ilman istuma-alustaa, saa kyllä syyttää itseään. Tuolien puutteeseen ei mukava istuminen kaadu.
Noille tuoleille olisi seuraksi vielä samaa sarjaa oleva sohva. Kiusaus olisi kova, vaan kun tila alkaa taas loppua. Tuoleissa on muuten alkuperäinen verhous ja miehen isovanhemmat ovat joskus hankkineet ne käytettyinä itselleen. Pakko sanoa, että ennen osattiin tehdä melkoisen laadukaita kankaita. Pikkuisen jouset ovat antaneet periksi, mutta menevät ne muutaman vuoden ihan varmasti. Sitten voi harkita noiden kiikuttamista verhoomon. Niin... Verhoomoon... Sinne pitäisi soitella yhden tuolini perään ja viedä pari pienempitöistä entrattavaksi.
Ilmeisesti meidän taloutemme lempihuonekaluja ovat tuolit. Niitä tuntuu kertyvän ja niistä on kovasti vaikea päästää irti. Paitsi siis noista ruokapöydän ympärillä olevista kamaluuksista. Niille ei tahdo löytyä mieleisiä korvaajia mistään eikä millään. Ärsyttävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti