torstai 9. elokuuta 2012




Mustaherukat ovat ihan kohta poimintakypsiä. Meillä käy tuollainen kaksijalkainen rastas aika usein puskissa. Ei se haittaisi, jos neiti myös söisi marjoja, yleensä vain irvistelee ja sylkee ne pois suustaan. Muta pakko on päästä poimimaan... 

Lavoilla kasvu on ollut melkoisen röyhyävää. Kylvin pariin kulmaan kukkasiemensekoitusta ja alun mietiskelyn jälkeen nekin siemenet vallan villiintyivät. Löysin myös ikivanhan pussin, jonka pohjalla oli muutama auringonkukansiemen. Kylvimme ne tytön kanssa suurempia toivomatta ja kas, niistähän iti neljä ja ne neljä ovatkin kasvaneet. Nyt jännittää, ehtivätkö ne vielä kukkiakin tämän kesän aikana. Ainoa varjopuoli kukkapaljoudessa on, että en ajatellut tuota kukkien kasvun määrää ihan loppuun asti ja nyt takanurkan yrtit kärsivät hiukan valon puutteesta. No, ensi vuonna järjestystä voi hiukan miettiä uusiksi. Joka tapauksessa etenkin tuo oikeanpuoleinen lava on suorastaan kunnostautunut kasvualustana.

Muistaako muuten kukaan, mikä tuo herkkä, sininen kukka on nimeltään?

Hei! Uusia lukijoita! Tervetuloa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti