lauantai 11. elokuuta 2012

Pyh...


Tänään piti tehdä kaikenlaista. Toisin kävi... Ison tytön tämän viikon tauti paljastui vatsapöpöksi, joka iski sitten eilen illalla minuun. Silakka vielä teki viime yönä hammasta, joten tämä päivä meni minun osaltani pääosin vaakatasossa voimia keräillessä. Iltapäivästä, kun Silakka nukkui pihalla rattaissa, nukahdin istualleni portaille. Ihan hetkeen en ole ollut näin väsynyt.

Onneksi on tuo terassi jo noin hyvällä mallilla, että sen rappusilla voi nukkua. Harkitsin kyllä vakavasti raahaavani patjan terassin nurkkaan ja ottavani pikkutytön seurana kunnon unet, mutta jäi tällä kertaa. Se ekotuoli olisi kyllä ihan kiva saada vähitellen, että ei tarvitsisi rappusilla torkkua ohikulkijoiden hämmästeltävänä. 

Isompi tyttö kävi musiikkipajassa ja mies valokuvia katsastamassa. Minä manailin itsekseni; Sen kerran kun tässä kylässä olisi jotain mukavaa tarjolla, minä makaan ketarat oikoisenaan enkä jaksa edes ajatella kotoa lähtemistä. Siitä nyt puhumattakaan, että en ihan hirmuisen suurella innolla välitä levittää tautiani. Mutta kyllä pikkuisen kirpaisee kuitenkin se tosiasia, että ihan kohta esiintyy yksi kaikkien aikojen suosikkibändeistäni eli 22 pistepirkko puolen kilometrin päässä. Blääh. Eikä tarvinnut niille asuntomessuillekaan tällä kertaa päästä käymään. Joten katsotaan sitten keihäänheiton finaalia.

5 kommenttia:

  1. Voi p...mahatauti taudeista oksettavin:/ Voi kuinka usein meilläkin käy noin, just kun on jotain kivaa tapahtumaa niin joku lähes poikkeuksetta kipeä!

    Juo paljon ja jos lohduttaa niin yleensähän mahatauti nopeasti ohi...

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Juu, kyllä tää tauti oli onneksi ohitse nopsaan. Väsymys vain on ollut valtava...

    VastaaPoista
  3. No Voih! Pikaista paranemista.

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä sairastuvalle :I

    Hieno kuva kodistanne, tekemisen jälki on upeaa!

    VastaaPoista
  5. Minna kiitos: Hengissä ollaan jo :)

    Tarja: Kiitos, mun mies on ollut tosi tosi tehokas (talkooväestä nyt puhumattakaan).

    VastaaPoista