Yhteisöllisyydestä yms.

Silakka lukee nykyisin mieluiten sohvalla koirakirjaa. Kääntelee sivuja (kauniisti) ja toteaa joka aukeamalla yhtä ilahtuneena: "Vuh-vuh". Neiti ei tosin ole turhan tarkka. Sama toteamus pätee myös hevosten ja vaikka alpakoiden kohdalla. Mutta koirakirja on kiva.

Isompi tyttö on jatkanut haamuilua. Tänään ruuvaili isän apuna kasaan laatikostoa kolupöytänsä alle. Vielä kun joku päivä jaksaisimme raivata ja järjestää huoneen kuntoon. Olisi jo vähitellen aika. Jotenkin sisähommat ovat jäneet aika vähälle, kesällä on kuitenkin kivempi olla ihan pihalla vaan. Ehtiipä noita.

Olen viime aikoina miettinyt paljon yhteisöllisyyttä ja lasten kasvattamista. Jotenkin minä olen sitä mieltä, että olisi tärkeää, että kaikki aikuiset välittäisivät ja että lasten perään katsottaisiin, vaikka omat vanhemmat eivät olisi juuri sillä sekunnilla näkemässä. Jotenkin tuntuu pahalta kuulla pahanteosta tai väkivaltaisesta käytöksestä kiinnijääneiden poikien vanhempien suusta klassinen: "Pojat ovat poikia". Juu, pojat ovat poikia, mutta pojat ovat myös ihmisiä, joita koskevat samat säännöt kuin muitakin ja tuolla toteamuksella ne vaatimukset kyllä vesitetään hyvinkin tehokkaasti.

Toinen toteamus, joka saa niskakarvani pystyyn on: "Kyllä mekin kaikenlaista tyhmää teimme nuorena". Kyllä, tunnustan tehneeni tyhmyyksiä ja saaneeni melkoista kurmuutusta moisista asioista sekä omilta vanhemmilta että myös vierailta. Se, että itse on tehnyt hölmöjä asioita nuorena ei te niistä asioista sen järkevämpiä, kun nykynuoret niistä samoja hölmöyksiä toistavat. Minä ainakin ajattelen, että aikuisena minulla on nyt velvollisuus sanoa, jos näen jotain täysin järjetöntä tai vaarallista tapahtuvan, vaikka tekijät olisivatkin jonkun muun lapsia. Toivon, että joku muu on paikalla, jos omat lapseni ovat mukana hölmöilyissä. 

Kolmas asia, joka saa silmät pyörimään, on tiettyjen vanhempien sinisilmäisyys. Koska eihän heidän lapsena. Ei, vaikka se lapsi olisi jäänyt verekseltään kiinni pahanteosta. Mistä kumpuaakaan tuo käsitys oman kullanmurun kiltteydestä ja suloisuudesta ja ehdottomasta järkevyydestä? Ei meidän lapsi, ne olivat varmaan ne muut... Jotenkin tuntuu, että monille vanhemmille on ihan vieras ajatus, että lapset ovat lapsia ja lapsia pitää valvoa. Ja valvoa vielä, vaikka ulkonäöltään lapsukaiset olisivatkin jo aikuisen kokoisia ja näköisiä. Pään sisällä on kuitenkin aika pitkään lapsi, jolta ei voi eikä saa olettaa aikuisen kykyä vastuulliseen ajatteluun.