keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Tunnustusta ja haastetta

Sain Wanhasta mummulasta kauniin unikkotunnustuksen. Kiitoksia kovasti, se ilahdutti mieltä. Tämä pitäisi jakaa viidelle blogille.

Tällä kertaa tunnustus lähtee blogiin Pinkki pelakuu Minnalle ihanien kukkien keskelle, Nonnalle Apinalandiaan, Kaarinalle Neljän suorani-blogiin, Soilelle eli Nelovalle nartulle ja Töppövillan Millalle viimeisiä puhinoita lievittämään. Olkaatten hyvät.







---------------------------------------------------------------------------------------------------

Sain myös Kesän lapsi Minnalta 10 kysymyksen haasteen. Joten tartunpa saman tien toimeen ja vastailen uteluihin.

1. kaupunkiloma vai rantaloma? Perustelut.
Jos näistä pitää valita niin ehdottomasti kaupunkiloma. Mutta jos saa kertoa vielä oman vaihtoehtonsa, vastaisin, että maaseutuloma. Se voisi olla mukava koko perheen lomailuvaihtoehto..

2. paras asia, joka on tapahtunut sinulle viime aikoina?
Kamalan vaikea kysymys. Kaipa se on ollut ihan tämä loma-aika perheen kanssa. Tai se, että hyvän ystävän lapsi sai toistaiseksi terveen paperit, vaikka asia ei ihan suoranaisesti minulle tapahtunutkaan. Mutta mahdottoman hyvä mieli siitä tuli.

3. paras kesäherkkusi ja mahdollinen resepti?
Juuri maasta nostetut uudet perunat. Ihan keitettyinä huolella suolatussa vedessä ja syötynä voin kanssa. Aika harva hienompikaan herkku voittaa niitä maukkaudessa.

4. kesäperinteesi?
Joka kesä tulee juhlittua pikkusiskojen syntymäpäiviä. Toisia juhannuksen tienoilla. Se siis liittyy juhannusperinteeseen eli voitaneen laskea mukaan?

5. paras viimeisin sisustusostoksesi?
Se taitaa olla myös viimeisin sisustusostokseni eli Ikean Alvine ruta -matto ja vielä löytöpisteesta. Olen hypistellyt sitä kauan ja nyt vihdoin nappasin maton kainalooni.

6. millainen on unelmiesi asuinympäristö?
Aika lailla tälläinen, missä asun nyt. Hiukan vähemmän (erittäin kovaäänisiä) mopoja ja rekkoja saisi olla ja hiukan isompi tontti ja rakennusoikeutta jäljellä. Mutta kaikkea ei voi saada. Jos meillä on pikkukaupungit hyvät puolet ulottuvilla ja maailman kaunein jokimaisema heti kynnykseltä, ei ehkä ole lupaa valittaa pikkujutuista.

7. suomen kielen kaunein sana?
Äiti

8. millaisia kesäsuunnitelmia sinulla on tai oli?
Viettää remonttien suhteen varsin rento kesä. Viettää yleensäkin varsin rento kesä. Tehdä pieniä retkiä, remonttia kun huvittaa, rapsia talon ovet ja maalata ne, siivota kellaria, käyttää lapsia uimassa aina sään salliessa. Nauttia kesästä ja loma-ajasta.

9. paras vuodenaika?
On tulossa. Siis syksy.

10. mikä saa sinut onnelliseksi?  
Lapset, perhe, ystävät, puutarha, koti, ruoanlaitto, leipominen, tekeminen ja rakkaiden kanssa yhdessä oleminen. Pienet asiat.

Jaan haasteen eteenpäin Annikalle, Tuksulle, Annulle, Sadulle ja Laurakaisalle.

7 kommenttia:

  1. Kiva, että tartuit haasteeseen. Ihania kuvia kesästä ja kiitos tunnustuksesta :0)

    VastaaPoista
  2. Olipas hauska vaihtari/haaste! Paljon kiitoksia.
    Yritän paneutua :)
    tuksu

    VastaaPoista
  3. Lämmin kiitos tunnustuksesta! Lämmittää mieltä! Mukavaa elokuun alkua!

    VastaaPoista
  4. Oi kiitos! Lämmittää mukavasti :)

    VastaaPoista