perjantai 16. tammikuuta 2015

Kasvattamisesta

Tuli taas yhden fb-ryhmäkeskustelun sivujuonteena mieleen, että kunpa itse onnistuisi kasvattajana niin, että kovasti paljon ei joutuisi kupeittensa hedelmien tekosia ja käytöstä häpeämään. Että lapset oppisivat, mikä on oikein ja mikä väärin ja vaikka tekisivät väärin, ymmärtäisivät sen ja osaisivat pyytää anteeksi ja edes pyrkiä hyvittämään aikaansaamiaan ikävyyksiä. Ja tämä ajatusketju tilanteesta, jossa teinit jatkoivat suun soittamista ja päänaukomista, kun purussa oli oikeasti vakava, jopa henkeä uhkaava, tilanne. Vieläpä ilmeisesti tilanne, jossa kys. nuorison edustajat olivat osallisina. Aika kamalaa ja ylimielistä tekstiä herrasväki tuotti.

Minun mielestäni maailman kamalin lause kasvattajan suusta on "pojat ovat aina poikia". Sillä kun vetäistään sujuvasti matto alta kaikelta siltä, millä yritetään saada lapsia ymmärtämään, että teoilla on seuraamuksia ja että joku kantaa niiden tekojen seuraamukset. Ja yksi niistä kantajista on usein se teon tekijä. Turhan usein se vain lipsahtelee ihmisten suusta ja todennäköisesti ihan ajattelematta, mitä sillä viestitään. Jos sillä tarkoitetaan vain sitä, että pojat tuppaavat usein olemaan fyysisempiä kuin tytöt, hyväksyn sen jotenkin, mutta jos sillä tarkoitetaan sitä, että sukupuolen varjolla voi hajottaa, satuttaa, loukata, häiriköidä ja lopuksi posottaa kaikesta läpi seuraamuksitta, koska boys will be boys, niin oh boy, en hyväksy! Ja ihan sama pätee tyttöjen kohdalla, Kaikkea ei voi laittaa nuoruuden ja kokeilunhaluisuuden tiliin.

Niin ja se, millä toivon saavuttavani tälläisen ihmeen kuin teinin, jolla edes jossain määrin esiintyy aivotoimintaa... Olettaisin, että välittäminen, yhteinen aika n y t kun vielä kelpaan, keskustelut vastuun käsitteestä, yleinen aivopesu esim. ympäristön suhteen jne jne. En minä usko, että se suht. tavallisten lasten kanssa enempää vaatii. Jos lapsi saa huomiota ja hyväksyntää läheisiltään, sitä ei ehkä ihan niin hirmuisesti joudu myöhemmin hakemaan kyseenalaisista asioista hieman kyseenalaisilta kavereilta. Ainakin elän toivossa, että asia toimisi niin.

P.S. Kuvassa ei esiintyvät häkkilinnut eivät liity tapaukseen, eläimiä ei vahingoitettu kuvauksissa ja häkkiäkin tuli vain siksi, että noi pienimmäiset eivät joutuisi vaaratilanteisiin, kun jouduimme sohvan alustaa siivotessamme nostamaan sen tuen varaan.

6 kommenttia:

  1. Empatiaa ja toisten huomioonottamista jos saisi lapsille opetettua arkisten taitojen lisäksi, päästäisiin jo pitkälle. Ja vaikuttaisi siltä, että myös poikien on mahdollista oppia näitä taitoja. ;)

    VastaaPoista
  2. Samaan minäkin pyrin. Ja lapset tosiaan on yksilöitä. Toinen kasvaa kaikesta välinpitämättömyydestä huolimatta "kunnon ihmiseksi" ja toinen ei. Ja sama jutu hellyyden ja tuenkin kanssa. Mutta että aina pitää yrittää antaa lapselle parhaat mahdolliset siivet elämään ja toivoa että ne kantaa.

    (Ja voi kuinka ärsyttääkään nuo kommentit "tytöt on tyttöjä ja pojat on poikia". Ne ei todellakaan tarkoita mitään - ainakaan mitään hyvää.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin, että kaikki lasten tekemät hölmöilyt eivät ole välttämättä luettavissa vanhempien epäonnistumisiksi. Mutta tosiaan, aina pitää edes yrittää. Koska jos ei välitä, silloin on epäonnistuntu vanhempana pahemman kerran.

      Poista
  3. Nimimerkillä kahden pojan äiti, niin pojat ovat poikia -lause on tosi raivostuttava. Sen varjolla voi muka vetää ketä tahansa kuonoon ja muutenkin käyttäytyä ihan miten sattuu. Kyllä poikien leikit joskus ovat hyvinkin fyysisiä ja se heille suotakoon. Mutta siinä menee raja kun leikin tai tapahtuman toisesta osapuolesta tuntuu huonolta. Ja anteeksi pitää osata pyytää. Vähän tässä jo kauhulla odotetaan kulman takaa hiipivää murrosikää….

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että poikien kanssa tuo etenkin tulee esiin just leikeissä ja sosiaalisissa suhteissa. Osa ihmisistä kun tuntuu oikeasti ajattelevan, että miessukupuoleen syntyminen nyt vain tarkoittaa sitä, että voi käyttäytyä kuin maantiejyrä ja unohtaa alle jäävät. En kykene ymmärtämään miksi. Ja murrosikä. Oi ja voi... Kohta se on täälläkin.

      Poista