torstai 15. maaliskuuta 2012



Talouteen on vähän kotiutunut kaikenmoista. Silakalle joutui taas tilaamaan vaatetta. Neiti kasvaa niin, että mamma ei pysy mukana. Tuo tunika oli kyllä hiukan ylimääräinen hankinta, mutta pystyikö moista ihanuutta jättämän nettikauppaan huutelemaan? No ei pystynyt ja samalla tuli siten päätettyä yksien leggingsienkin väri... Käyttäjä on myös ollut ylettömän tyytyväisen oloinen ja mallaillut mekkoa suurella innolla eteensä. Mistä ne osaa? Jo noin pienenä...

Toinen löytö tuli meille viikonloppun pikapiipahdukselta kirppikseltä. Tuo tuoli oli tulossa jo aiemmin, mutta joku ehti silloin vetäistä välistä ja jäimme ihmettelemään. No, vähän aikaa sitten huomasin sen palanneen paikalle ja nyt siitä oli hintakin laskenut puolella, joten mukaan. Tuoli on siis miehen työtuoli (eli minä saan Domukseni alakertaan, hiphuraa!!!!) ja kaipaa kyllä jossain vaiheessa uutta verhoilua. Mietin, että mahdanko osata itse, hiukan on alkanut arveluttaa... No, ainahan yrittää voi. (Tuoli on vähän hupsussa paikassa kuvattavana, koska muualla ei riitänyt illalla valoa)

Ja kolmannessa kuvassa esiinty nti Viuh synttärilahjamekossaan. Tänä aamuna on kaiveltu vaihteeksi kaikki kielletyt kaapit lävitse, kaadettu mukillinen vettä mekolle, lattialle ja vääräänkurkkuun, kiukuteltu, kun kypärämyssy ei suostu menemään päähän, vaikka pitäisi jne jne. Melkoinen tehotyttö täällä vaihteeksi. Niin vähän aikaa nin paljon tehtävää... Äsken kaivoin tarran suusta ja nyt tappelemme kameralaukusta ja hiirestä. Huoh... Mutlitaskingia siis, ainakin minulta.

P.S: Huomasitteko muten tuon huomautuksen, että illalla on valoa. <3 Oi kevätkevätkevät ja valoisat illat. :) Myöhemmin illalla mies halusi katsoa kanssani tähtiä eli näytti mistä ikkunasta saattoi nähdä Saturnuksen  Venuksen ja Jupiterin. Ihan hyvä olikin, koska seuraavan mahdollisuuden tullen en välttämättä ole enää näkemässä.

9 kommenttia:

  1. Silakka The Tyylilyyli :)

    VastaaPoista
  2. Läntisellä iltataivaalla lähekkäin näkyvät lähekkäin Venus ja Jupiter. Saturnus nousee idästä noin 21.00 eli näkyy vasta myöhemmin.
    Nyt on kyllä mahtava tilaisuus katsella planeettoja, koska kaikki planeetat ovat näkyvissä yötaivaalla. Toki Neptunut ja Uranus eivät paljain silmin näy, koska ovat niin kaukaisia kohteita.
    Jos tähtien ja planeettojen bongaaminen kiinnostaa enemmän, suosittelen Ursan sivuilta löytyvää tulostettavaa tähtikarttaa.Se on selkeä ja paperiversiona sen voi ottaa vaikka ulos mukaan. :)

    VastaaPoista
  3. Tarja: Juu, just sitä. ;)

    Katariina: Kiitos oikaisusta, niin onkin. Mä muistelin ihan väärin. :) Mä en valitettavasti pääse kovin usein yötaivasta ihmettelemään, koska joudun viettämään aikaa ton tyylilyylin seurana iltaisin. ;)

    VastaaPoista
  4. Keväthorroksesta huikkaan, että hieno tuoli!(osaat sää ite sen verhoilla) :)

    VastaaPoista
  5. Ti: En menisi vannomaan... ;) Toivottavasti horros alkaa vähitellen helpottaa.

    VastaaPoista
  6. Näissä kohdin aina huomaa, että meillä on poikia vain. Aika vähän mallailua :D Tosin roolivaatteet ovat tärkeitä, ja päähineet. Niitä kyllä käydään peilistä tarkistelemassa :D Harkitsen vakaasti ostavani yhden ihanan mekon huutonetistä ihan vaan varmuuden vuoksi, jos joskus olisi tyttö talossa. Hullua.

    Valo, kiitos kyllä. Paitsi aamuisin se herättää jopa liian aikaisin, yöt on niiiiiin hankalia nyt.

    VastaaPoista
  7. Voihan sen mekon säästää sit siltäkin varalta, että pojat saa joskus tyttöjä. ;) Aina pitää varautua kaikkeen. Mut meillä kyllä helmat heiluvat aika kiitetävästi. :D

    Juu, toi aamun valo on vähän huono juttu. Unet jää turhan lyhyiksi, mutta kaipa siihenkin joskus tottuu...

    VastaaPoista
  8. Tuossa tuolissa on vielä sekin puoli, että se on kuulemma äärimukava istua. :)

    VastaaPoista