Hiukan on ollut epävakaista. Niin sään puolesta kuin muutenkin. Iso tyttö pääsi huvipuistoon ja minä vietin päivän Silakkaa viihdytellen. Ilmeisesti viihdytystaitoni eivät olleet kovin kummoiset tällä(kään) kertaa. Sain päivän mittaan mm. osuman kaukosäätimestä, kohti lentäneitä palikoita en edes viitsi mainita. Kun huvipuistoilijat palasivat illalla, olohuoneessakin paistoi taas pikkuinen aurinko ja päivän myrskyäminen unohtui nopeasti.
Tittamari Marttinen on yksi suosikkirunoilijoitani. Sekä lasten, että aikuisten runot miellyttävät kovasti. Ja tuo juuri hankittu Pastapolkka ja mangotango on kuvitustaan myöten aika mainio paketti ruokarunoutta.
Kivan oloinen kirja! Siskon pojan 2-vuotissynttärit kohta ja poika tykkää kovasti runoista ja loruista, pitääpä käydä kirjakaupassa katsomassa.
VastaaPoistaEdellisessä postauksessa tuntemasi raivon vanhojen rakennusten purkamisvimman kohdaalla ymmärrän. Olen asunut pari vuotta Turussa ja tämä kaupunkihan ei varsinaisesti ole tunnettu hienoista päätöksistään vanhojen rakennusten säilyttämisessä. En varmaan hämmästy enää mitään toriparkin (ydinkeskustaan torin alle rakennetaan parkkitalo, jota ei tarvita ja jonka rakentaminen sotkee keskustan julkisen liikenteen + kävelyn ja on aivan dorka idea muutenkin savipohjalle ja ylipäätään) valtuustopäätöksen hyväksymisen jälkeen, voihyväsylvisentään järjen köyhyyttä, mutta eipä se järki paljon ratkaise täällä(kään). Aiemmin asuin Salossa ja aika monta kaunista puutaloa sielläkin on vuosien saatossa ehditty purkaa, grr... Ja sitten niitä "yllättäviä" tulipaloja, ei niissä mitään hauskaa ole, mutta se naurattaa vieläkin, kun vuosia sitten suojeltu puutalo ehdittiin sammuttaa ajoissa, joten omistajan oli vähän niin kuin pakko sitten korjauttaa se, tuli hiukan huomiota enempi kuin toivotiin, luulen. :D
Meillä tuosta tykätän kovasti. :)
VastaaPoistaMut saa tuollainen vanhojen rakennusten suoranainen vaino oikeasti raivostumaan. Etenkin, kun tidän tämän hetken rakennusten oletettavan kestoiän, tuntuu ihan käsittämättömältä tuhlaukselta jyrätä moisten tieltä nitä vanhoja, kunnolla rakenettuja.
Mut juu, kotikunnassani on keskiaikaisen hautausmaan kiviaidassa Marjatan kivi, joka sai nimensä siitä, kun eräs vanhempi leidi harrasti siviilirohkeutta eikä päästänyt kaivinkoneita kaivamaan vanhaa hautuumaata tienlevennystä varten... Että eivät ole ajat tainneet juurikaan muuttua.