tiistai 31. heinäkuuta 2012




Tänään vietin aikaa marjapuskissa. Ensin Silakkaa nukuttaessani pikasäilöin vadelmia vatsaani reitin varrelta ja myöhemmin keräsin äitini kanssa pari punaherukkapensasta tyhjäksi. Huomenna pitää tyhjentää vielä kolmas ja keitellä mehua. Äiti lupasi avustaa siinäkin. Minä poden edelleen pelonsekaista kunnioitusta mehumaijaa kohtaan. Olisi ehkä vähitellen aika voittaa se ja keittää ihan itsenäisesti mehunsa...

Serkukset maalasivat terassin ristikoihin tulevia rimoja. Ikäeroa on 12 vuotta, mutta se ei näytä vaivaavan. Ilmeisesti serkuksilla vain on jonkinmoinen näkymätön yhteys, näillä kahdella on ainakin yhteisiä kiinnostuksenaiheita. Isompi on opettanut pienempää pelaamaan isojen Carcassonnea ja illalla takapihalla oli näyttävä miekkailuesitys. Kaikkein mukavinta on, että tädin muru tulee edelleen ihan oma-aloitteisesti yökyläilemään. On tullut aika pienestä lähtien.

Illalla kävimme uittamassa pienemmät. Iso tyttö ei enää kehtaa vaihtaa uikkaria julkisella paikalla, mutta ei uskalla mennä pukukoppiinkaan yksin, joten äiti kipitti mukaan. Aikamoinen vyöry muistoja tulvahti pukukopeista mieleen. Etenkin nuo raot ja reiät lattiassa. Lapsena ne eivät olleet yhtään kivoja. Isot pojat kävivät kurkkimassa niistä ja se tuntui ikävältä. Itse pukukoppirakennus on todella vanha. Onneksi se on niin tukevasti suojeltu, että vanhojen rakennusten vainoamisyhdistyksen edustajat eivät ole päässeet siihen käsiksi. Ovat kyllä yrittäneet. Korjausta rakennus kaipaisi, aika reipastakin sellaista. Toisaalta se on vain lautarakenteinen, eristämätön pukukoppirakennus. Sen korjaaminen ei todellakaan maksaisi järjettömiä eikä olisi vaativuudeltaan astrofyysikon kykyjä vaativa työtä. Ihan perus-kirvesmiehen ja maalarin taidoilla tuo tulisi kuntoon melkoisen sukkelaan ja suojaisi uimarien vaatteidenvaihdot taas seuraavat kymenet vuodet.

Minulla on muuten iltalukemisena kirja, josta saa vain hyviä unia. Ihana...

3 kommenttia:

  1. Saanko kysyä minkä ikäinen on tuo tyttösi joka ei enää kehtaa vaihtaa uikkaria jne. kuten kerrot? Kysyn tätä ihan uteliaisuudesta siinä mielessä että olen huomannut että koska Suomessa on saunakulttuuri ja ehkä muutenkin jotenkin aika luonnollinen (?) suhtautuminen alastomuuteen noin yleensä niin monet omien lasteni ikäiset (nyt 10 ja 13) saattavat vielä olla ihan tuosta vaan alasti vanhempiensa kanssa.
    MInusta se tuntuisi ihan kummalliselta kun ei nyt vaan olla totuttu siihen. En ole nähnyt lapsiani ilkosillaan ainakaan pariin vuoteen ja kovasti ovat jo pitkään menneet piiloon pukeutumaan.

    VastaaPoista
  2. Neiti menee kouluun. Viime viikolla tuo vielä vaihtoi uikkarit ihan sukkelasti viltillä. Yhtäkkiä ei sitten millään...

    Minä oikeasti yritän pitää suhtautumisen alastomuuteen sellaisena perisuomalaisena, että se on normaalia, ei mikään Juttu. En tiedä, onko joku vieras ehtinyt sanomaan jotain...

    Niin ja minä kävin vielä parikymppisenä isäni kanssa saunassa ja se oli ihan luonnollista. Ei kerrostalossa viitsinyt varata montaa vuoroa, koko perhe saunoi yhdessä.

    VastaaPoista
  3. Tuo marjojensäilöntä suoraan kupuun on parasta, itse tänään täytin kupuani mustikoilla :)

    VastaaPoista