sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Laiska töitään laskee

Sain vihdoin Silakan naulakon ja  ulkovaatetuksen järjestykseen. Ikean Expedit auttoi kovasti, samoin se, että keräsin naulakosta liian pienet ja väärän kauden vaatteet vähemmälle. Yläkaappi tarvitsisi ovensa, se on kyllä kellarissa, mutta edelliseltä asukilta keskenjäneen entrauksen uhrina. Kaipaisi maalia. Ehkä joskus.. Toivottavasti pian. Ikean parin vuoden takainen joulupukkikin taitaisi jo joutaa sytykkeiksi pölyä keräämästä...

Tänään sain myös ajatuksen, miten saan hyödynnettyä taannoisen pakko_ostaa_kun_halvalla_saa -hankintani eli tuon Arrow-naulakon. Jossain vaiheessa se tulee saamaan hiukan näkyvämmän paikan, mutta nyt se yhdistettynä keltaiseen köydenpätkään ja joskus muinoin Ihan pienestä putikista hankkimiini lintupyykkipoikiin, ratkaisi näpärästi tumppujenkuivausongelman. Tuohon ne saa näppärästi riippumaan lojumasta ympäri huonetta ja silti viritys ei tyhjänäkään särje silmää.


Tänään sain myös lopultakin yhden keskenjääneen joululahjan valmiiksi ja vieläpä toimitettua sen kovasti ilahtuneelle saajalleen. Lankana Cacao ja malli puhtaasti sävelletty tehdessä. Tuo on kyllä ihanan pehmoinen ja olemattoman kevyt, mutta silti todella lämpimän tuntuinen huivi. Hiukan tuntuu siltä, että saattaisin haluta Cacaosta huvin itsellenikin. Ainoa vika siinä on ne pahuksen lenkit. Tökkivät mokomat kutoessa koko ajan... Mutta melkoisen riittoisaa tuo lanka on, 100 g:n vyyhdistä jäi vielä jonkinmoinen kerällinen jäljelle, vaikka huivi on ihan hyvän kokoinen.

Illalla ompelin taas muutaman kukkasen virkattuun peittoon. Miten voikaan joku työ tökkiä niin armottomasti, vaikka sen oikeasti tahtoisi saada valmiiksi?


4 kommenttia:

  1. Tumppujen kuivatusnaulakko on eri näppärän näköinen. Lintupyykkipojatkin sopivat hyvin tähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii vielä toivoa, että kohderyhmäkin oppisi tuota käyttämään. ;)

      Poista
  2. Pyykkipoikanaru kolahti muhunkin. Meillä on ratkaistu kuivausongelmaa Elfan koreilla jotka on sijoitettu pattereiden yläpuolellr, mutta muutoin eteinen onkin mahdoton kaaos. Järjestelmällisyyttä kaivattaisiin, että pipojen ja tumppujen etsiminen olisi edes vähän helpompaa lähtötohinassa. Ei vaan mun pääni taivu keksimään miten sen toteuttaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä suosittelen tuota Expeditiä, jos vain on tilaa... Silakan tavarat upposivat tuohon kokoonpanoon ällistyttävän näppärästi. Meillähän eteisessä on tasan mun takkini ja kenkäni, isomman tytön vaatteet ovat vintinrapussa ja miehen olohuoneen tankokaapissa. Melkoista... ;)

      Poista