Minulla on ollut paha kirjakriisi jo pidemmän aikaa. Olen aina rakastanut lukemista, kirjoja ihan esineinä, kieltä ja sanoja. Sitten yhtäkkiä en vain ole jaksanut lukea. Mikään kirja ei ole herättänyt lukuhaluja. Paitsi nyt tämä. Paolo Giordanon Alkulukujen yksinäisyys. Se oli ihan pakko saada ja kun se putosi postilaatikosta maltoin tuskin pitää näppejäni irti siitä. Illalla luin sen kahdessa pätkässä ihan hotkaisemalla. Tykkäsin.
Olen todella huono analysoimaan lukemaani, yleensä joko pidän tai sitten en pidä. Joko kirjailija saa tarinaansa taikaa tai sitten sitä ei ole. Tässä sitä oli. Surua, menetyksiä, mutta myös iloa ja kasvamista ja iloa siitä kasvamisesta. Minä tulin tuosta kirjasta ja sen kielestä onnelliseksi. Toivottavasti löydän pian uuden pakollisen luettavan. En minä osaa muuta sanoa, lukekaa itse.
Usein hyvä kirja tempaa mukaansa sillä vauhdilla ettei millään voi tehdä muuta. Vielä tekee mieli lukea luku loppuun ja sitten vielä pari sivua, pari sivua lisää jne.
VastaaPoistaLukunautinko antaa uutta ajateltavaa ja pohdittavaa.
Kirjat on vaan niin ihania. Hyvät kirjat.
Näin on!
VastaaPoistaSe on kyllä ihana tunne, kun kohdalle osuu kirja jota ei voi laskea käsistä. Niitä sattuu kohdalle vaan aika harvoin. Edellinen tuollainen joka tempaisi oikein kunnolla kiinni oli Berliininpoppelit ja sen jatko-osa Erakkoravut. Suosittelen. Sitä kolmatta sarjan kirjaa en ole vielä lukenut.
VastaaPoistaMina olen nyt lukemassa Anna Gavaldan Kimpassa-kirjaa. Se on kiva.
Kiitos Jonna vinkeistä. Pitääkin napata nuo kirjat mukaan, jos osuvat sopivasti kohdalle.
VastaaPoista