Siinä nyt jonkinmoinen kuva pahamainoisesta banoffeetortusta. Minua kyllä naurattaa kuvan havainnollisuus; näkyy siitä, että päällä on kermavaahtoa. Vähän tuo täyte kurkistelee joiltain kohdin. Mutta herkkua oli, tänäänkin. Teen moista varmasti uudelleen. Mutta, se siitä tortusta...
Puhutaan ennemmin lautasista ja huonekaluista. Kyseinen lautanen löytyi viime kirpparireissulta. Itse asiassa niitä oli siellä kaksi, toinen hiukan kolhiintunut, mutta pääsi sekin mukaani. Kaapissa on odottanut jo vuosia samaa sarjaa yksi ruskea. Vihdoin löytyi sille seuraa. Jos en väärin muista, lautanen on Kaj Franckin suunnittelema, Nuutajärvelle. Noita on tosi ihanan värisiä olemassa, ehkä löydän joskus taas lisää...
Pöydän pinta puolestaan alkaa olla kokenut liiankin kovia. Neiti neljävee on saanut kroonisen porsastelukohtauksen eikä saa mitään lautaselta suoraan suuhunsa, kaikki menee vähintäänkin pöydän kautta... Ja niin isoa tablettia ei löydykään, että suojaisi riittävästi. Joutunen jossain vaiheessa taipumaan ja ostamaan inhoamani vahakankaan. Kankaisten pöytäliinojen pesuun hermo ei riitä. Niitä kun joutuisi pesemään vähintään kolme päivässä. Mutta haluaisin silti säilyttää edes pikkuisen pöydän pinnan vanhaa ootrausta, tätä tahtia siitä ei ole kuukauden kuluttua mitään jäljellä.
Tuo pöytä on oikeasti vanha. Oletan, että ootraukset on tehty jollain vesiliukoisella metodilla, koska ne tahtovat liueta varoivaisenkin pyyhkimisen mukaan. Toisaalta olen ostanut pöydän käyttöesineeksi, joten pinnan kulumisen kanssa on vain elettävä. Hiukan tosin huvittaa, että suren tuon pinnan kulumista. Yhtään sileää kohtaa kun pöytälevyssä ei ole. Ja muutenkin koko pöytä on aika kovia kokenut, joskin tukeva ja ryhdikäs. Ostin sen joskus 90-luvulla vanhojen tavaroiden kaupasta, koska tarvitsin pikkuiseen yksiööni sopivan pöydän. Sieltä se seurasi minua asunnosta asuntoon, oli välillä siskolla hoidossa ja palasi taas tänne. Kertaakaan en ole edes ajatellut, että luopuisin siitä. Jostain syystä tuo on minulle tärkeä esine, melkein rakas. Ja nyt se palvelee taas keittiönpöytänä. Eiköhän se sitä tarkoitus varten ole alkujaankin tehty. Silloin kauan sitten, johonkin pieneen mökkiin.
Niin se vaan banoffekin muuttui pahamaineiseksi, täytynee joskus kokeilla tuota :)
VastaaPoistaOnhan se aikamoista, jos saa jonkin oman tärkeän esineen kuljetettua mukanaan monen elämänvaiheen läpi, saatikka sitten valmiiksi jo vanhan. Eihän tuo pöydän kuluminen muuten haitaksi varmaan olisikaan, kuin että voiko pinta muuttua jo ihan "tikkuiseksi" tms? Ja eihän sitä hienoa pöytää raaskisi peittää liinoilla ja tableteilla.. Niin, kimurantti juttu!
Minä oon pojan porsastelutuokiot varustanut ihan tarjottimella, siihen "kasaan" tiskipöydän ja jääkaapin ääressä kaiken tarvittavan ruoan ja juoman ja kannan pöytään ja sitten taas lopuksi pois. Aika hyvin on ainakin liinat pysyneet suht siisteinä, meillä on niin ruma pöytä toistaiseksi, ettei sitä viitsi ilman nättiä liinaa pitää.
Laihduttajalle toi varmasti olisi tosi pahaksi. :D
VastaaPoistaMä luulen, että meillä ei auttaisi tarjotinkaan. Toi aiemmin ihan sievästi syönyt lapseni tosiaan sotkee nykyään niin, että suunnilleen saa pestä lattian tuolin ympäriltä Ja tähän villiä silmien pyörittelyä.
Tuo pöydänpinta on aivan mahtava! Siinä tanskalaisessa leipomisohjelmasssa (Gunilla jotain, dementia iski) jaksan aina huokailla sitä keittiönpöytää ja sen pintaa. Sen karheutta ja aitoutta. Mahtavia!
VastaaPoistaSiinä muuten on ihana se pöytä. Ja ohjelma itsessäänkin oli tosi kiva. harmi, että niin harvoin muistin katsoa...
VastaaPoistaTeidän pöytä on tosi kiva. Kulumineen kaikkineen.
VastaaPoista