Ihan itse

Itse on kiva tehdä. Kaikenlaista. Äitienpäiväkortteja suunnattomalla tohinalla. Välillä pitää pitää tauko ja leikkiä vähän maatuskoilla, että jaksaa taas.

Minä tein itse lohkoperunoiden seuraksi majoneesia. Sekin on itse tehtynä ihan erilaista kuin kaupan purkkiliisterit, ilmavaa ja ihanaa eikä tekemiseen mene kymmentä minuuttia kauempaa. Ainakaan ylennsä. Joskus joku keltuainen heittäytyy kenkuksi ja kieltäytyy emulgoitumasta, yleensä käsi ei ehdi väsyä vatkatessa. Onnistuneen majoneesin avaimen sanotaan olevan samanlämpöisissä ainesosissa. No, totesin tänään, että ei nähtävästi tuokaan ole niin kamalan tarkkaa. Unohdin lämmittää keltuaisen huomeenlämpöiseksi, mutta näytti majoneesi syntyvän kylmästäkin keltuaiseta.

Ja ohje. Sekoitetaan yhteen yksi keltuainen, teelusikallinen dijonin sinappia, tippa viinietikkaa ja ripaukset suolaa ja mustapippuria. Seokseen aletaan vatkata sekaan öljyä, aluksi tippa kerrallaa, myöhemmin tasaisena norona. Tarvittavan öljyn määrä selviää vasta majoneesia tehdessä. Se kun valmistuu sitten, kun sille sopii eli öljyä lisätään niin pitkään kunnes majoneesi on ihanan sakeaa ja paksuuntuu kunnolla. 

Toki majoneesin voi tehdä myös sähkövatkaimella, minä teen yleensä niin pieniä annoksia että pieni vispilä tai teelusikka riittää sekoittimeksi. Samalla mielikin rauhoittuu, vispilän hypnoottinen liike vie mukanaan. Jos pohjaan lisää alussa valkosipulimurskaa, saa aiolia ja yleensäkin maustaa voi miten parhaaksi näkee. Minun suosikkini on aina ollut ihan tuo perusmalli.

Jostain syystä itse arastelin pitkään majoneesin tekemistä. Hirveän monessa keittokirjassa sitä kuvaillaan melkoiseksi salatieteeksi ja varoitellaan juoksettumisella tai yleensä pilallemenolla. Voisin väittää olevani vahvasti eri mieltä. Majoneesin tekeminen on helppoa, ei tietenkään yhtä helppoa, kun purkin ostaminen kaupasta, mutta ihan normaalin ihmisen kykyjen rajoissa. Pitää vain muistaa, että siinäkään ei alkuvaiheessa liike saa pysähtyä.