Alkoi tehdä mieli suklaapiirakkaa. Katsoin googlesta ja hetken selailun jälkeen löytyi herkulliselta kuulostava ohje. Leipoessani mietin menneen elämän suklaapiirakoita ja mokkapaloja. Meillä kotona ei moisia koskaan leivottu. Pääsin mokkapalojen makuun kaverini luona. Hänen äitinsä leipoi niitä usein tai ainakin muistan, että niitä oli siellä lähestulkoon aina tarjolla. Aikakin toki saattaa kullata muistoja, mutta sen muistan varmuudella, miten herkullisia leivonnaiset olivat.
Samalla mietin sitä, miten tavat ovat aikaa myöten muuttuneet. En muista, että meillä olisi leivottu ihan vain huvin vuoksi keskellä viikkoa minun lapsuudessani. Pullaa tehtiin viikonlopuksi ja juhlapäivinä tai jos oli tulossa vieraita äiti saattoi leipoa jotain. Meillä herkuteltiin aika vähän. Pakkanen ei pullistellut pullaa ja jäätelöä ihan jo siitäkin syystä, että pakastinta ei ollut.
En muista sitäkään, missä vaiheessa tuo asiaintila muuttui, sen muistan, että silloin kun aloin itse olla oikeasti kykenevä leipuri, herkkuja oli jo hetken ollut useamminkin tarjolla. Yksi syy herkkujen puuttumiseen varmasti löytyi kukkaron ohuudesta, mutta voisin kuvitella, että 70-luvulla ei muutenkaan ollut vielä yletön elämä ja itsensä hemmottelu niin kovasti rantautunut Suomeen, ainakaan pikkukauppaloihin. Mopo taisi lähteä kunnolla käsistä vasta hedonistisella 80-luvulla.
Tai sitten kaikki on vain minun mielikuviani ja huonomuistisuttani ja oikeasti leivonnaisia mussutettiin minulta salaa ihan samaan malliin kuin tälläkin hetkellä. Joka tapauksessa tuo tänään leipomiani suklaapiirakka on erinomaisen herkullista ja mehukasta mallia ja strösselien ja suklaakuorrutuksen muodostama väriyhdistelmä kerrassaan syötävän hyvän näköinen. Paranisikohan makuuhuoneen ruskean seinän ulkomuoto, jos ripottelisin siihenkin strösseleitä?
Ihania ajatuksia sinulla täällä blogissa.
VastaaPoistaMeilläkään ei lapsuudessa leivottu kun harvoin. Mutta ah sitä autuutta kun talossa tuoksui tuore pulla ...ulos saakka.
Itse en leivo makeaa niinkään. Sämpylöitä tulee tehtyä usein. Pitääkin taas huomenna tehdä.
Kiitos Niina käynnistä ja kommentista. :)
VastaaPoistaAh, sämpylöitä... Alkoipa tehdä mieli tuoretta sämpylää. Niitä taidan tehdä ensi viikolla. Sitä ennen ei kyllä ehdi.
Meillä oli kans harvemmassa nuo leipomukset mutta mokkapaloja meillä tehtiin. Ne vaan kerta kaikkiaan tuo lapsuuden mieleen, monen muun asian lisäksi toki!
VastaaPoistaMinä kans leivon enemmän suolasempaa, synttäreille tein kyllä muffinssejakin. Nyt kun on vatkain, ei oo enää sitäkään vähää tekosyytä, että "ei pysty tekeen, ku ei oo välineitä" :)
Luulen, että strösseli seinällä vois tehdä ihmeitä, oisko strösseli-taulu? :D
Mäkin olen itse asiassa oppinut kunnolla leipomaan vasta vähän vanhempana. Ruoanlaitto on ollut enemmän mun juttuni. :) Mutta vispainta vaan kouraan Erika.
VastaaPoistaJa strosseli-taulu voisi olla hauska. No, ehkä mä yritän löytää jonkun sopivan makean värisen julisteen kuitenkin.
Ennen ei herkuteltu tämän päivän malliin. Tai herkuteltiin mutta nyt MÄSSÄTÄÄN!
VastaaPoistaMuistan lapsuudesta äidin leipoman piirakan saunapäivänä. Synttäreinä herkuteltiin muttei arkena. Syy taisi olla myös kukkaron ohuus ja valmiiden tuotteiden kapea valikoima. Tai näin minä sen koen.
Meiräm Miäs leipoo usein sämpylöitä. Itsetehdyt ovat kyllä paljon parempia kuin kaupan ;O)
Hyvää äitienpäivää sinulle, Kati!
Juu, olen samaa mieltä tuosta mässäysasiasta. Mä tosin itse olen pääosan aikaa niin laiska leipoja, että ihan kamalaa vahinkoa ei pääse tapahtumaan. ;)
VastaaPoistaJa kiitos. Ihanaa äitienpäivää itsellesikin! :)