Syysflunssa taitaa olla taas osin jo iskenyt, osin iskemässä talouteen. Johan tuo isompi tyttö ehti viikon olla terveenäkin. Reppana... Ikävä tietä jo etukäteen, että reilun viikon päästä ohjelmassa on lääkärissäkäynti, hyvin voisi jo varata ajan valmiiksi. Meillä kun ei neidin kohdalla sitä kuuluisaa tavallista nuhaa tunneta. Itselläkin jo kutisee lupaavasti kitalaessa ja kurkussa.
Syksy on yhtä aikaa ihanaa ja ankeaa. Tämä jatkuva sade on sitä ankeaa osuutta. Kaipailen kuulaita syyspäiviä, jolloin muuttolinnut metelöivät ja ruska hohtaa auringossa. Nyt pitää tyytyä ihmettelemään puolikuivia kukkia ja sateesta selvästi nauttivia sammalia. Niin ja sieniä, nyt niitä nousee ihan niinkuin sateella kuuluukin. Minä vain olen nin kranttu, että en suuremmin välitä kuin kantarelleista, suppilovahveroista ja mustatorvisienistä ja saaressa nousee syötävistä sienistä lähinnä joitain tatteja, haperoita ja rouskuja. Tyydyn siis ihmettelemään ja esittelemään niitä pienemmäle. Hauskimpia katseltavia ovat silti punaiset kärpässienet. Niitä mä ihastelemme oikein kuorossa.
Tänään aloin kutoa sateenkaarisävyisestä vironvillasta itselleni epäsymmetristä kolmiohuivia. Saa nähdä mitä siitä tulee. Minulla on jonkinmoinen viha-rakkasu -suhde tuohon hippilankaan. Toisaalta se on aika rumaa, muta toisaalta siinä on nimenomaan ylettömässä ja vähän kömpelössä räikeydessä jotain hyvin vetoavaa... No, ainakin vironvilla lämmittää. Siitä voi olla varma. Ja tuleepahan tuokin lanka käytettyä. Lopultakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti