torstai 9. helmikuuta 2012

Mitä ajattelin tänään?

Minä ajattelin ruoka-asioita. Varovasti toki, koska tottumattoman päässä ajattelu voi äkkiseltään tehdä kipeää. Mutta ajattelin kuitenkin. Lähinnä sitä, että mikähän siinä on, että helposti pikaruoka on jotain tälläistä:

Kun ei mukamas ole aikaa ja pitää äkkiä vain jotain haukata. No joo, oikeasti tänään ei pitänyt olla aikaa, mutta ystävällinen naapuri soitti ja lupasi tuoda tytön eskarista samalla, kun hakee omansa. Ja siihen loppuivat minun kiireeni. Sitä huolimatta päätin kietaista hampurilaisen naamaani. Tuunasin toki, paistoin lisukkeeksi kananmunan ja tungin runsaskätisesti salaattia sisään. Ja kyllä minä tiedän, että ei tuo ihan kamala synti ole, koska en minä eineksiä kovin usein nauti. (Ihan jo siitä syystä, että täysin maidottomia kasviseineksiä on aika helkkarin vähän tarjolla, tarjonta on aika tarkkaan havaittavissa tuossa vasemmalla.) Mutta kuitenkin. Meillä on jääkaappi ja kuiva-ainekaappi täynnä tälläisiä:


Mies kantaa niitä selkä vääränä kotiin kaksi kertaa viikossa. Ihan rehellisyyden nimissä parsakaali vaatii kypsyäksen aika vähän minuutteja, sosekeitto kiehuu oikeastaan itsekseen kypsäksi, kun vain viitsii kuoria ja pilkkoa juurekset ja tomaattinen pastakastikekin vie valmisteluineen lyhimmillään puolisen tuntia ollakseen ihan syömiskunnossa. Puhumattakaan jostain juuresletuista, joihin joutuu uhraamaan niinkin valtavasti energiaa kuin mitä menee parin porkkanan kuorimiseen, raastamiseen, kananmunan ja mausteiden sekoittamiseen ja pikaiseen paistamiseen. Aikaa saattaisi kulua yhteensä jopa 15 minuuttia. Salaatin voi repiä sinä sivussa ja pähkinät kouraista höysteeksi in nou taim ät ool.Tosiasia tietenkin on, että tuon hampurilaisen kanssa aikaa kuluu viisi minuttia, syöminen mukaan laskettuna. Mutta silti... Pitäisiköhän sitä alkaa hiukan useammin ottaa itseään niskasta kiinni? Etenkin nyt, kun tuo Silakkainenkin kasvaa koko ajan ja neidin ruokavalio alkaa olla melkoisen laaja. Olisi varmaan ihan mahdollista vääntää meille lounaaksi yhteinen ruoka ja suolata oma annoksensa myöhemmin (ja laittaa neidin ruokaan lihalisän sieltä pakkasesta sen sijaan, että tekee pakkasen puolilleen valmisannoksia tuolle sulatettaviksi).   Paranisi oikeasti äidinkin ruoan laatu aika tavalla. Olen kuullut joskus jostain, että omastakin ruokavaliostaan olisi hyvä huolehtia, se että lapsi saa terveellistä ja ravitsevaa ruokaa ei kuulemma pelkästään riitä... Outoa.Jotta päätän raporttini täältä tähän. Saa nähdä oliko tästä ajatuksesta pidemmän päälle mitään varsinaista hyötyä, mutta voisin minä oikeasti yrittää haastaa edes itseni katsomaan hieman tarkemmin mitä suuhuni laitan. Jos vaikka tuo käänteinen paino-ongelmakin siinä samassa jossain vaiheessa helpottaisi. Annika on muuten kirjoittanut ruoasta ja siihen liittyvistä erilaisista näkökannoista aika ansiokkaasti blogissaan ja Annikaa minä kyllä taas kerran taidan voida syyttää tästäkin ajatteluhetkestä. Jotta kiitos. Annikan blogissa on muuten myös aika herkullisia kasvisruokaohjeita, noin sivumennen sanoen. Tälläisenä pikasuosituksena sanottakoon.Eikä tämä ole siis mikään sormi pystyssä -postaus. Lähinnä sätin itseäni siitä, että oikeasti olisin ehtinyt ihan hyvin tehdä itselleni kunnollista ruokaa, mutta kun olin vain laiska enkä vitsinyt työntää hampparia takaisin jääkaappiin odottamaan sitä oikeaa kiirehetkeä...

5 kommenttia:

  1. Kiva kuulla tämä. :)

    VastaaPoista
  2. Aina välillä on hyvä palauttaa itsensä ruotuun ;)

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti mä en oo generoinut sulle mitään syyllisyydentuntoja tai paineita :D :D :D! Se ei ole ollut tarkoitukseni. Tykkään vaan itse niin paljon ruoanlaitosta, että homma lähtee usein lapasesta. Tänään muuten syötiin helppoa, nopeaa ja epäterveellistä: pasta carbonara ja jälkkäriksi suklaata! Työviikko ja kaikki ilta-ohjelma veivät mehut totaalisesti, tänään piti tankata :D.

    VastaaPoista
  4. Ei, sä olet ehkä saanut mut enemmänkin miettimään sitä, että jos sä töiden ohella jaksat tehdä kunnollista sapuskaa (joksi kyllä lasken myös tuon mun lapseni suursuosikin muulinpolttajan spagetinkin) niin miksi minä, kotiäiti, en muka saa sen vertaa aikaiseksi. ;)

    VastaaPoista
  5. Niin ja siis mähän oikeasti itsekin rakastan ruoanlaittoa. Olen vain heittäytynyt patalaiskaksi.

    VastaaPoista