lauantai 4. helmikuuta 2012

Pakkaspäivän jälkkäriä



Pakkasta  pidellessä piti keksiä jotain hyvää jälkiruokaa. Samalla tuli hyödynnettyä ruskettuneet banaanitkin. Ihan namia noi suklaiset uunibanaanit eikä valmistusvaiheeseenkaan juuri aikaa tai taitoja ihan mahdottomasti vaadittu. (Ja siis noiden valmistuksesa ainoa oleellinen tieto on n 220 astetta ja suunnilleen 10 minuuttia)

Pakko kyllä sanoa, että tänään on tullut arvostettua sisälämpötilaa melkoisen paljon. Jos ihana pelastava enkeli ei olisi illalla lehahtanut kellariimme, olisin varmaan jo ihan jääkalikkana. Nyt lojun sohvalllla, miellyttävässä parinkymmenen asteen nirvanassa ja harkitsen ipanaisen siirtämistä päiväunille.

Ai niin. Oon mä moiettinyt tänään tosi syvällisiäkin.Nimittäin uuta sänkypeittoa meidän makkariin. Siinä sitä onkin. Mä en nimittäin sa päätettyä edes sitä, minkä tyylisen peiton tahtoisin. Sen tiedän, että haluaisin isoäidinneliöistä virkatun viltin siihen jalkopäähän, mutta siihen sit toppasikin. Ne turkoosit seinät jotenkin saa mun pääni jumimaan, vaikka ne onkin tavallaan aika kivat. Tulee kaikenmoisia ajatuksia marokkolaistyylistä ja eksoottisuudesta ja ne jutut ei sit kuitenkaan ole yhtään minua. No, se vanha päivis lähtee joka tapauksessa toiseen talouteen. Pakko joskus kyetä päättämään jotain. Jos ostaa vaan ihan vaalean peruspeitteen ja aloittaa vimmatun neliöidenvirkkuun??

11 kommenttia:

  1. Mitä tuossa päällä on? Mihin se suklaa katosi? :D

    Päiväpeitossa pinkkiä, turkoosia, ruusuja ja pilkkuja. Vähän tällasta tyyliä: http://www.cathkidston.co.uk/

    VastaaPoista
  2. Mulla oli päällä riisijädeä ja muilla kermavaahtoa. Suklaa suli sinne banaanin sekaan mukavasti uunissa.

    Mun mies kirkuisi, jos laittaisin mitään noin romanttista. :D Luultavasti se olettaisi myös, että vaimo on vaihdettu. Cath Kidstonilla oikeasti on tosi ihania juttuja, mutta menee liian pastelliksi meille, tyvärr.

    VastaaPoista
  3. Ei tuollasta haaleaa, vaan samalla tyylillä räväkämpänä. Vois toimia.

    VastaaPoista
  4. Varsinkin isoäidinneliöiden kanssa. Mustaa sekaan.

    VastaaPoista
  5. Juu, kyllä se toimisi, mutta mä tunnen sen verran tota parempaa puolikastani, että se toimisi myös tehokkaana miehen karkoittimena. :D Ruusukuosit on sille vaan liikaa. ;)

    Meillä on toi kuosimaailma molemmilla pääosin aika graafista raitaa ja palloa ja jotain retrokukkasia mausteena. Olohuoneen tapetitkin ovat kummallekin ihan liian vilkkaat, mutta kun ne ovat ehjät ja suht siistit, saavat toistaiseksi kelvata. :D

    VastaaPoista
  6. http://www.cathkidston.co.uk/p-14275-cath-kidston-london-scene-cotton-duck.aspx Mut tosta saisi aika ihanan sävyiset tyynyt sinne... Nam.

    VastaaPoista
  7. On kyllä kiva kangas. Hurteiset sävyt tuo vanhaa fiilistä.

    Mulla on muuten tätä http://www.cathkidston.co.uk/p-11707-cath-kidston-cowboy-cotton-duck.aspx
    kangasta metritolkulla jemmassa. Ostin muinoin sitä halvennuksesta (7eur/m) ja tein yhen valelaskosverhon teinille -sittemmin se on tyrmännyt kuosin liian lapsellisena. Kummallinen lapsi. :D

    VastaaPoista
  8. No höh. Toihan on ihan huippua kangasta... Jospa se sit isompana ymmärtää. :D

    VastaaPoista
  9. Näyttää herkulta! Riisijäätelö?

    VastaaPoista
  10. Näyttää herkulta! Riisijäätelö?

    VastaaPoista
  11. Riisijäätelö tehdään riisimaidosta. Sopii, jos ei saa maitoa syystä tai toisesta käytträä. :) On muuten oikeasti hyvää.

    VastaaPoista