keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Sormiruokaa ja akrobatiaa

























Meillä ei suuremmin sormiruokailla. Ei, vaikka se kuulemma olisi hyväksi. Tai sormi on kyllä usein suussa (tai nenässä), kun pitäisi syödä. Mutkun neitiä ei ole ikinä kiinnostanut (ja olemus on niin hoikka, että ruokaa on saatava sisään). Syö tuo päärynää pari haukkua, jos työntää lohkon käteen ja järsii porkkanaa, kurkkua tai maissinaksua, mutta pääosan aikaa kädessä olevaa ruokaat tutkitaan hetken ajan ja sitten paiskataan se lattialle. Niin, se onkin sitten ihan toinen juttu, se lattialla oleva ruoka.Se kyllä kelpaa. Jostain syystä en kuitenkaan pidä lattiaa ihan parhaana mahdollisena lautasenkorvikkeena noin pidemmän päälle.... Mutta ehkä neiti alkaa vähitellen uskoa, että pöydältä voi syödä muutakin kuin (reunalta varastettuja ruokia tai) äidin lusikalla lapioimaa sapuskaa.

Eilen illalla oli ohjelmassa akrobatiaa. Silakka keksi, että rahi on valtavan kiva kiipeilyteline. Onhan se, mutta hiukan korkea äidin makuun noin seisoskelutelineenä... Joten kippasin rahin nurin keskelle lattiaa ja sain seurata jumppaesitystä. Ihan yllättävän hyvin sujui, vain yksi keikahdus sattui ja sekin varmaan oli ihan terveellinen (ja pahempia vaurioita aiheuttamaton) opetus neidille siitä, että vähän kannattaa varoa. Jospa tuo oppisi varomaan. Edes välillä tai edes joskus...

3 kommenttia:

  1. Sormiruokailu on jotenkin terminä kumma. Ainahan sitä on sormin pikkuiset syöneet, kunnes oppivat lusikkaa käyttämään. ;)

    Likka syö käsin lautaselta (ja milloin mistäkin) leipää, kasviksia ja jopa nykyään ranskalaisiakin (! ai kamala! ;) Itse syöntitilanteessa pääsääntöisesti syötetään ja joskus, jos ruoka on sopivaa rakenteeltaan, likalla on oma lusikka käytössä myös. Mulla on vähän löysä ajattelutapa -täällä saa kulkea leipä tms kädessä välipaloilla. "Oppiipahan olemaan" sanoo mäkkaiverikin. Sanonta pätee kaikkeen: syömiseen, kiipeilyyn, tutkimiseen jne.

    Tulipa tästä taas avautuminen. :)

    VastaaPoista
  2. Ehkä kukaan ei ole keksinyt vaan parempaakan termiä ja kaikkeenhan on terminologia oltava. :D Meillä toi termiitti saa vain ajoittain lusikan itselleen syystä, että jostain syystä syötäessä on leikittävä helikopteria ja oikeasti jos tolla on lusikka, syöttäjä on hengenvaarassa eikä edes 25 % ruoasta päädy perille asti. :D

    Ihan hyvä välillä avautua. ;)

    VastaaPoista