lauantai 14. tammikuuta 2012



























Ihana pakkaspäivä. Aika vilpakka tuuli tosin. Kävimme lenkittämässä Silakkaa ja tulevaa hiihtokuningatarta ja kädet olivat jäätyä kalikoiksi kuvia ottaessa. Vieläkin särkee ranteita. Jotkut sormettomat olisivat varmaan hyvät, koska en minä malta olla kuvaamattakaan, vaikka miten sattuisi. Saisikohan sitä välillä kudottua jotain ihan itsellenkin? Nyt kun tuli mieleen ihan todellinen tarve.

Silakkainen taitaa tehdä vaihteeksi hampaita. Eihän niitä ole tullutkaan kuin kolme reilun viikon sisään. Ilmeisesti neiti on sitä mieltä, että kannattaa puskea kaikki hampaat kerralla, mitäpä sitä säästelemään, kun hyvään alkuun lopulta pääsi. Ei noita moneen kuukauteen uusia tullutkaan, nytkin suussa on vasta kuusi valkoista naskalia. Naurattaa kaikki pikkulasten ruokintaohjeet, joissa käsketään antaa sitä ja tätä purtavaa. Tokihan nuo pikkuiset ikenet ovat melko terävät, mutta ei niillä ihan raakaa porkkanaa kuitenkaan raasteta. Mutta jospa kohta lähtisi sekin harrastus. Sitä ennen lienee jokunen huonosti nukuttu yö luvassa. Viime yönä oli melkoisen surkeaa voihkintaa ohjelmassa, ei auttanut kuin äidin syli ja silittely. Ihan reppana tyttö.

Yhtenä päivänä mietin, että millaistahan olisi asua jossain paikkakunnalla, jolla olisi joku tosi runollinen tai muuten kauniilta kuulostava nimi. Minä ole syntynyt -ala -pääteisellä, asunut -ola, -älä ja -pere -päätteisellä paikkakunnalla, kauniita paikannimiä on tullut vain haikeana maisteltua. Ajatella, jos voisi sanoa asuvansa vaikka Kesälahdella, Merimaskussa, Lumijoella, Taivassalossa, Mäntyharjulla, Vesilahdella tms. Tosin tiedänhän minä, että huonomminkin voisi olla. Voisi joutua sanomaan asuvansa vaikka Paskolammilla. Se ei olisi kivaa eikä tämä loppuosa taida liittyä mihinkään yhtään mitenkään...

P.S. Pahoittelen talvikuvien sumaa. Minä vain satun tykkäämään talvesta ja lumi ja jää tuppaavat järjestämään aika kuvauksellisia juttuja. :)

10 kommenttia:

  1. Meillä hampaita on vasta neljä ja ne tuli joskus lokakuussa muistaakseni rytinällä yhden viikon aikana. Nyt ootellaan, että millon tulis lisää... Meinaan täälläkin porkkanat ja muut vastaavat on aika hankalia purtavia:D

    Ihania lumikuvia! Täällä Keski-Pohjanmaankin suunnassa sitä vihdoin on:D

    VastaaPoista
  2. Teilläkin siis tehdään hampaita silloin, kun hammaskeijulassa on kolme kahden hinnalla -päivät. :)

    Oikeasti on ihanaa, kun on lunta, vaikka sitten joutuukin hiukan kolailemaan. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kati käynnistäsi Wanhassa Mummulassa! minäkin olen käynyt kurkkimassa täällä, vaan en kait(?) ole rohjennut ennen merkkiä jättää...Vilppumaan kautta tänne olen löytänyt aiemmin :) mummeli kun olen :)
    Mukavaa pyhäpäivää sinne
    tuksu

    VastaaPoista
  4. Kiva kun kävit ja huikkasit. :) Mukavaa pyhäpäivää mummulaankin!

    VastaaPoista
  5. Talvikuvat ovat tervetulleita, minäkin pidän talvesta ja juuri nyt puut ovat pihalla kauneimmillaan kun ovat pukeneet ylleen valkoisen pakkaskuuran. Iloista viikkoa teille!

    VastaaPoista
  6. Mukavaa viikkoa teillekin, Taina! :)

    VastaaPoista
  7. Paikkakuntapähkäily :DD

    VastaaPoista
  8. Kamalan tärkeellisiä hajatelmia iskee päähän vaunuja työnnellessä. :D

    VastaaPoista
  9. Voihan hampaanvääntö :( Meillä on ties miten kauan tehty uutta, vaan ei tuu ei.. Ja hei, voishan sitä asua Terskanperällä. Tai siellä Pallivahassa, joka sivumennen sanoen on ihan kaunis kaupunginosa :D

    VastaaPoista
  10. Juu, Pallivaha on kyllä aika hyvä paikannimi. Kuten muuten on myös Kiimankulma. :D

    VastaaPoista