lauantai 16. kesäkuuta 2012

Kirsikkatorttu

Tsehov-teemaisen tapahtuman kunniaksi piti tietenkin leipoa iltapäiväkahville kirsikkatorttu. (Isompi lapsi esitti vienon toivomuksen aiheesta välillä jotain muitakin kuin raparperileipomuksia, kiitos.) Pahamaineinen reseptienveivaaja iski jälleen ja muokkasi muffinssiohjeesta munallisen, muttta yhtä nopeasti toteutettavan pohjan piirakalle. Ja kas, se toimi... Kuin unelma.

Kirsikkatarhurin nopein piirakka

4,5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
3 tl leivinjauhetta
 2tl vaniljasokeria
50 g margariinia
2 dli riisimaitoa 
n 0, 5 dl kirsikoiden sokerilientä
1 muna
pakastekirsikoita

Sekoita kuivat aineet keskenään, sulata margariini ja sekoita sen joukkoon riisimaito ja kirsikoiden liemi. Kaada nesteet ja muna kuiviin aineisiin. Sekoita nopeasti taikinaksi. Kaada voideltuun ja jauhotettuun vuokaan (minulla oli 28 cm ), levitä tasaiseksi ja ripottele kirsikat päälle. Paista 180 asteessa n 30 minuuttia.

Tunnustan taas kerran paheeni... Tai yhden niistä eli keittokirjat. Minä rakastan keittokirjoja ja aina välillä sorrun ostamaan moisia jo muutenkin täyttä hyllyä tukkimaan. Mutta kyllä minä niitä toisaalta luenkin. Keittokirjat vain ovat ihania ja inspiroivia. Enkä todellakaan ole vieläkään päässyt mihinkään Nigellan mittoihin keittokirjakeräilijänä.

Nyt tilasin alesta muutaman kasvikeittokirjan. Ihan jo siksi, että huomaan toistavani itseäni keittiössä. Pitää keksiä uusi variaatioita. Minä en ole normaalisti mikään slow food kokki. Rakastan ruokaa ja rakastan kokkaamista, mutta suurimman osan aika on sen verran kiire, että ruoan on tultava valmiiksi nopeasti. Siinä suhteessa kasvisruoat ovat pääsääntöisesti aika kiitollisia valmistettavia. Useimmat kasvikset kun eivät parane ylettömän pitkillä kypsennysajoilla. Tuo seitan-kirja vaikutti erittäinkin mielenkiintoiselta. Jospa löytäisin siitä proteiinipitoisia herkkuja myös makuhermojani ilahduttamaan.

Silakka tosin ehti jo kuvittaa tuo pinkkikantisen opiskelijaruokakirjan kantta uuteen uskoon. Neiti näppärä on ollut hyvin nopealla tuulella vaihteen vuoksi. No,eipä tarvitse hankkia exlibriksiä, kun lapsi merkkaan kirjat jo kansien ulkopuolelta.

2 kommenttia:

  1. Ooh! Kulostaapa ja näyttääpä hyvälle! Pitääkin kokeilla!

    VastaaPoista
  2. Mä kyllä suosittelen. Toi oli hyvää ja oikeasti melkoisen vauhdikkaasti valmistuva leipomus. :)

    VastaaPoista