Kirahville kaulahuivi

Tytöt saivat eilen mukaansa mummulasta enon vanhat miekat. Isompi on hoilottanut  ritarilaulua ja kulkenut miekkansa kanssa koko päivän. Pienempi vain muuten huitoo kyseisellä kapistuksella siskon kanssa ja käkättää innoissaan. Hain postista paketteja ja yhdessä oli kevyempää kesälukemista. Aivotoiminta ei vain riitä mihinkään kunnolliseen, joten tyhjennämpä pääni tuolla Kate Jacobsin nöyhdällä... Toivottavasti Laura Honkasalon kirja olisi sekä kevyt että vähän viisas. Sellaista lukemista kaipaisin nyt, kun lukeminen on ollut taas hiukan vaikeaa. Leivonnaiskirja onkin sitten namia sekä kielelle että näköaistille.

Sisko toi ylimääräisen taimen sitruunamelissastaan. Saa nähdä talvehtiiko tämä yksilö. Edellisessä kodissani kasvatin sitruunamelissan taimen siemenestä ja se röyhysi niin, että jouduin tosissani rajoittamaan sitä. Siihen asti olin kuvitellut sitruunamelissan olevan pienehkön ja vähän hentokasvuisen kasvin, joka on vaikea saada kestämään Suomen talvia. Totuus paljastui, kun kukkapenkin reunassa majaili kanttiinsa yli metrinen puska, joka teki sivuversoja minkä ehti ja punnersi keväällä tarmokkaasti esiin vuosi vuoden jälkeen. Mitenköhän uudet omistajat ovat pihaamme hoitaneet? Joskus tekisi mieli mennä vakoilemaan. En ehkä kehtaa kuitenkaan.

Karhunvatukkakin aloitti kukintansa. Ainakin kukkien määrästä voisi kuvitella, että syksyllä pääsemme herkuttelemaan aika ruhtinaallisella marjamäärällä. Ihanaa. Karhunvatukat ovat herkkua. Etenkin isompi tyttöni rakastaa niitä ja on käynyt jo nyt seisoskelemassa puskan vieressä iahilemassa toivorikkaana kukkamäärää.

Ja kylläpä nauratti, kun huomasin, että isompi linssilude oli taas ansiokkaasti onnistunut hankkiutumaan paikallislehden valokuvaan.