Aamu alkoi hiukan huonoissa merkeissä kinatessa taas kerran neiti eskarin kanssa, mutta onneksi tilanne on vähän päivää myöden helpottanut. Neiti muovaili paketillisen massaa erilaisiksi kipoiksi, ruoiksi ym. ja tuli hyvin tyytyväiselle mielelle. Kipot saavat kuulemma väriä pintaan reippaasti kuivumisen jälkeen. Odotan innolla lopputuloksia. 

Ulkona on kylmä, mutta kirkasta. Tytön huoneen verho pääsi oikeuksiinsa kunnolla auringon paistaessa. En edes viitsinyt raivata pientä työpöytää, mitä ei tosiasiaa taida suuremmin tuosta kuvasta edes huomata. Keskityin siivoamaan kaapeista liian pieniä vaatteita, myytäviä kestovaippoja ja roskiin matkaavia vaipattimia. Vähitellen tulee tilaa hengittää. Tavoitteena on edelleen päästä eroon isosta osasta turhaa roinaa ja ryönää. Tulisipa pian kesä ja pihakirppis...

Oikeastaan kännykkäkamerakuvaamisessa on puolensa ja puolensa. Se rajoittaa jonkin verran, mutta toisaalta pakottaa miettimään enemmän kuvattavia kohteita kameran rajoitusten takia. Mutta kyllä minä silti jo lasken päiviä sen oikean kameran paluuseen. Niin ja tuliaiseeni. Minun pitää kuulemma esittää huolella yllättynyttä, vaikka tiedänkin, mitä on tulossa...

Keittiö sai uudet verhot. Kirkastui kyllä huoneen ilme kunnolla (vaikka kuvasta ei sitä ehkä niin huomaakaan). Tykkään kovasti. Verhot ovat vielä millilleen yhtä pitkät. Kaksi pedanttia neitsyttä löi viisaat päänsä yhteen ja tarkkaa oli, jopa meidän mittapuullamme. (Niin, minä olen äitini syntymäpäivälahja eli tarkkuudessa löytyy.)

Ei tullut kuvaa tuolista...

...tulikin kuva lampusta... Tai oikeastaan tuosta köynnöksestä, jonka äitini oli ostanut Tiimarista. Köyhän naisen Garland. ;) Tuossa valonlähteenä on energiansäästölamppu, joten uskalsin laittaa köynnöksen pääsiäisen ajaksi varjostimen ympärille. Hehkulampun kanssa en kyllä suosittele. Mutta nyt alkaa olla tosissaan ikävä jo oikeaa kameraa (ja miestäkin kyllä jo kieltämättä). Mutta tiedättekö, että minulla on kyllä oikeasti maailman ihanin äiti.

Nelijalkaiset ystävämme

Elämä on mennyt melkoisen istuinvoittoiseksi. Eilen illalla laskin, että meillä on tällä hetkellä alakerrassa 24 istuinta (lasten tuoleja ja arkkuja yms. ei edes lasketa) ja yläkerrassa 7 tuolia... Jotta jos joku meillä valittaa, että ei löydä sopivaa istuinta, voi ihan syyttää itseään krantuksi. Istuimia löytyy vähän joka ahterityypille sopivaa mallia... (Ja jos ei sisältä löydy, voi mennä kellarista katsomaan sen tarjontaa)

Tänään sain lopultakin laitettua yläkerran kolmeen pikkutuoliin uudet istuinpehmusteet ja kankaat. (Pahoittelen kuvien laatua, noista tosiaankin näkyy, että ne on otettu kännykameralla). Taputtelen itsestäni olkapäälle reippaudesta, mutta pakko kyllä taas kerran todeta, että kun itse tekee, saa just sellaiset kuin sattuu tulemaan. No, kyllä nuo välttävät, kun ei liian tarkkaan katso.

Niin ja itse asiassa meillä on yläkerrassa kohta kahdeksan tuolia. Kierrätyskeskuksessa huuteli Kilta-tuolin näköinen, melkoisen hyväkuntoinen istuin niin kovalla äänellä, että pakkohan se oli mukaan ottaa. Nyt menen imuroimaan pesuaineet sen päällisestä. Huomenna saatan yrittää saada kuvan esille... Huomenna pitäisi myös  hakea vielä yksi nojatuoli verhoomosta. Lievää hulluutta ilmassa?

Tuoliasiaa

Rutisinkohan jonnin aikaa sitten, että en löydä mistään Ikean susirumille kahvilatuoleille korvajaa? No juu, kannatti rutista. Heti napsahti kohdalle. Juu, vanhathan nuo ovat ja elämää nähneet, mutta juuri oikean kokoiset ja pienellä ruuvimeisselin käytöllä ja tolupesulla ihan käyttökelpoiset. Joskus voisi vaihtaa istuimiin ehjät ja jonkun toisen väriset päälliset, nuokin kyllä välttävät vielä hetken. Miisouhäpi. Parempaa kuvaa ruokailukokonaisuudesta sitten, kun saan oikean kameran ja jaksan raivata tasoja...

Eskarilaisen villatakki

Villapaita  vähän yli 130-senttiselle. Garter Yoke Cardia muokkaillen. Lanka Cascade 220 SW Sport, pyöröpuikot ja sukkapuikot 3,5. Napit varastosta.

Ärsyttää, kun käsiala on ihan suunnattoman epätasaista, nurjan kutomiseen pitäisi olla aina puolta pienempi puikko. Eikä alarenan ainaoikein pidä helmaa ojennuksessa.  Jotta voihan huokaus... Yritän höyryttämistä vielä. Mutta käyttäjälle kuulemma kelpaa ja onpa kevääksi villatakki aamuiksi eskarimatkalle lyhythihaisen puseron lämmittimeksi.

Pikkusiskokin testasi takkia. Napit olivat oikeinkin mieleiset, takki ehkä inasen liian iso vielä.

Vihertää

Kasvihuoneviljelmät ovat aluillaan. Ihan kohtuuhyvin lähtivät siement kasvamaan, persiljatkin, jotka yleensä tykkäävät juroa jonnin aikaa, ovat kasvaneet ihan reippaasti. Enköhän julista pikkukasvihuoneen ihan kohtuulliseksi hankinnaksi. On se ainakin tosi kivan näköinen noiden hentojen vihreiden suojana. Tänään ostin pussillisen keltaisen kesäkurpitsan siemeniä. Ne tosin kylvetään hiukan myöhemmin. Viherpeukaloa kutittaa jo aika pahasti.

Keijukainen

Pikkukeiju sai mummulta siivet ja perhossarvet ja on tömpsöttänyt onnellisena koko päivän uusissa asusteissaan. Ihana. :) Clutchina kummitädin kamerapussi.

Reilun viikon verran kuvien laatu tulee olemaan mitä tulee kamerakännyllä. Mies vei kameran mukanaan ison veden taakse ja minä yritän pärjäillä tyttöjeni ja kännykkäkameran kanssa. Jotta se riitänee selitykseksi, miksi hiukan hermostuttaa. Minä en ole tottunut olemaan yh-äitinä, joten hiukan on jännittänyt. Mutta apukäsiä on lupailtu paikalle, joten eiköhän hermostuneempikin tilapäis-yh jotenkin selviä näin lyhyestä pätkästä hengissä. Kameraton elämä on varmaan paljon pahempi tilanne... ;)

Aamu alkoi heräämisellä perhepedistä. Isompi neiti simahti viereeni kesken Voice of Finlandin hurrattuaan hetkeä aikaisemmin suursuosikilleen Saaralle oikein tosissaan. Hauskoja nuo ensimmäiset kunnon fanitukset. Seuraava kohokohta aamussa olikin neidin ensimmäisen maitohampaan irtoaminen. On muuten sitäkin odotettu... Vihdoin irtosi ja ensi yönä hammaskeijulla on töitä.

Kävimme aamusta hiukan virkistäytymässä vesisateessa ja hakemassa kimpun pajunkissaisia oksia. Neidillä on kuulemma ihan mahdottomasti virvottavia. askarteluhomma on siis aloiteltava ajoissa. No, minulle sopii. Onpa jotain ehdotettavaa niihin jatkuviin äitimullaeioomitääntekemistä -hetkiin.

Ommomomommommooooooo.....

Oli pakko napata tämä muistutukseksi itselleni. Hoen sen sanomaa ja yritän uskoa siihen parhaani mukaan. Mutta olen jostain syystä maailmanmestaruustason edeltäkäsinstressaaja ja tällä kertaa ilmeisesti aion lyödä omatkin ennätykseni... Pitäisi oppia relaamaan ja rauhoittumaan ja stressaamaan vasta sitten, kun on oikeasti aihetta.

Kortti: Joutomaa

Kaveri kylässä

Saimme iltapäiväksi lainaksi  pienen ystävän naapurista. Jotenkin tuntuu hyvältä, kun lamppuharja heiluu iloisesti milloin missäkin ja joku haluaa ehdottomasti rapsutuksia ja kainaloon just nyt. Voi olla, että meillä ei ole koiraton talous ihan loppuikämme, mutta nyt lienee syytä tyydyttää koiran kaipuutaan näillä lainaeläimillä. Tämän yksilön ihanuutta lisää se, että hän muistuttaa monessa suhteessa ihan hirmuisesti edesmennyttä Delenniämme. <3 Välillä on aika kova ikävä, vuosipäiväkin lähestyy vähitellen...

P.S. On muuten mielenkiintoista taas kerran huomata, miten rauhoittavaa eläimen läsnäolo ja rapsutteleminen olo. Verenpaineet laskevat ihan huomaamatta ja yleensäkin mieliala nousee kummasti.

P.S.2 Naurattaa muuten tuo koiran sielunelämä. Jostain syystä tämä yksilö ihastui talon yläkertaan niin, että olisi ilmeisesti jäänyt sinne asumaan. Selitti minulle ihan selvästi, että tulisin minäkin katsomaan, koska siellä on i-ha-naa. :D Hauska hauveli.

Hyvää matkaa...

Hän lähti, lumen putoillessa raskaana taivaalta. 
Lähti, jätti jälkeensä ilon siitä, että hän oli
Surun siitä, että hän ei enää palaa.
Puutarhassa silmut yrittävät kohta aueta
Ulkona tuoksuu kevät
Pian uusi lumi nielee kitaansa vanhan
Tänä keväänä puutarhuri ei näe narsissien nousevan.

Rauhallista matkaa. 

Sunnuntaifiiliksiä ja ihania istuimia

Ihana sunnuntai. Taivas oli sinistäkin sinisempi, aurinko paistoi, katolla ei enää ole lunta, joten sivupihan kautta pääsi vihdoin takapihalle leikkimään. Keinukin oli paljastunut chillailukuntoon. T*****nkadun tuolikeräämölle kotiutui taas pari nojatuolia anoppilan suunnasta. Kauniit ovat ja löysivät aika pian paikkansa. Mutta pakko sanoa, että jos tässä taloudessa joku jää ilman istuma-alustaa, saa kyllä syyttää itseään. Tuolien puutteeseen ei mukava istuminen kaadu. 

Noille tuoleille olisi seuraksi vielä samaa sarjaa oleva sohva. Kiusaus olisi kova, vaan kun tila alkaa taas loppua. Tuoleissa on muuten alkuperäinen verhous ja miehen isovanhemmat ovat joskus hankkineet ne käytettyinä itselleen. Pakko sanoa, että ennen osattiin tehdä melkoisen laadukaita kankaita. Pikkuisen jouset ovat antaneet periksi, mutta menevät ne muutaman vuoden ihan varmasti. Sitten voi harkita noiden kiikuttamista verhoomon. Niin... Verhoomoon... Sinne pitäisi soitella yhden tuolini perään ja viedä pari pienempitöistä entrattavaksi. 

Ilmeisesti meidän taloutemme lempihuonekaluja ovat tuolit. Niitä tuntuu kertyvän ja niistä on kovasti vaikea päästää irti. Paitsi siis noista ruokapöydän ympärillä olevista kamaluuksista. Niille ei tahdo löytyä mieleisiä korvaajia mistään eikä millään. Ärsyttävää.

Mä haluun kans tietsikalle!!!!

DIY

Viimeisin DIY-projektini. Raskaushormonien häviäminen vei myös hiukset. Raskaana ollessahan ne ulottuivat pitkälle alaselkään, siitä ovat vähitellen lyhentyneet 10 cm kerrallaan ja eilen illalla hermostuin taas lirutukkaani. Siis sakset käteen ja kylpyhuoneeseen muutamaksi minuutiksi, tulos kuvassa. Palasin 90-luvun alkupuolen bauhauskoulutyttö-kampaukseeni. Illalla olinkin sopivasti päässyt tunnelmaan kuuntelemalla mm. Fine Young Cannibalsia, Jimmy Somervillea, Culture Clubia ym. nuoruusiän tanssimusiikkia. Pakko sanoa, että jotenkin naama oli sileämpi silloin parikymmentä vuotta sitten.

Kivoja uutisia, surullisia uutisia

Jotenkin sitä vain tulee itsellekin ihan äärettömän hyvä mieli muiden onnellisista vauvauutisista.Ja nyt niitä on riittänyt. Tuntuu, että joka toinen tuttavista on joko saanut tai lähiaikoina saamassa vauvan. Aika ihanaa. Vielä kun ne, joille moinen ei ole yhtä itsestäänselvää pääsisivät liittymään joukkoon... Mutta melkoinen vauvavuosi tästä on tulossa. Huh. Tänään syntyi taas yksi pieni ihanuus. <3

Jotenkin tuntuu hassulta, että vuosi sitten Silakka oli vielä ihan pikkuinen nyytti, nyt meillä kuorsaa vaunujen täydeltä tehotyttöä pihalla. Äkkiä nuo kasvavat eikä se kyllä toden puhuen minua kamalasti harmita. Lapsissa on parasta kasvamisen ja kehittymisen näkeminen. Toki siinä tulee kaikenmoisia haikeitakin tunteita mieleen, mutta päällimmmäisenä ainakin minulla on ollut mielessä ilo siitä, että saan seurata sitä, miten avuttomasta ja pehmoisesta pikkuvauvasta vähitellen tulee utelias ja ensin silmät loistaen kaikkea uutta kohti suunnistava taapero, sitten leikki-ikäinen jne. Olen hyvin onnellisessa asemassa, koska lapseni ovat saaneet kehittyä rauhassa, ovat terveitä ja elävät turvallisessa ympäristössä. Samalla kurkkua kuristaa, kun ajattelee niitä vanhempia, joiden pienet olivat eräässä tietyssä bussissa Keski-Euroopassa ja jotka jäivät ikuisesti vanhempiensa sydämeen sen ikäisiksi, mitä olivat pari päivää sitten. Surua ja iloa yhtä aikaa.

Neon ja kastiketta

Mä olen ollut huomaavinani, että kaikkein trendikkäimmistä trendikkäimmät bloggarit ovat jo jonkin aikaa  hehkuttaneet neonvärejä. Voi apua. Näin vanhana ihmisenä muistan vielä sen päänsäryn, mitä muiden ihmisten (niiden juppien) neonväriset Torstain toppatakit ja muiden melkein aidot Lacosten collegepuvut aiheuttivat. Autsautsauts. Todellakin toivon, että tuo värimuoti pysyy ihan vain pienen piirin harrastuksena ja mielellään mahdollisimman paljon kotien ovien sisäpuolella. :D Ihan kaiki retroilu ei kyllä iske. Tosin niinhän minä sanoin haaremihousuistakin ja arvatkaa vaan, mitä viime kesänä ilmestyi kaappiin. Sitäpaitsi meillä on jo neonvärisiä asusteita. Silakalla on neonkeltainen sydvesti ja kurarukkaset. Mutta huomiovärinä ja turvallisuusvaatteissa minäkin hyväksyn neonvärit.

Sitten ruokabloggausosastolle: Tein tänään pikapikaa ihan huippuherkullista pastaa itselleni. Muut saivat naudanpaistisuikaleita tomaatti-paprikasoosissa täysjyväpastansa kaveriksi, minun piti keksiä sitten jotain itselleni. Tarvittiin kourallinen kurpitsansiemeniä, puristettu valkosipulinkynsi, suolaa, mustapippuria ja persiljaa sekä reilu loraus oliiviöljyä. Paahdellaan kaikkea hetki kuumalla pannulla ja sekoitetaan spaghetin joukkoon. Ne, joille maito on sallittua, voivat heittää joukkoon vielä parmesanraastetta lisänautinnoksi. Terveellisyyttä lisäsin pilkkomalla viereen vielä tomaatin. Pakko sanoa, että tämä oli ihan huippuhyvää pikaruokaa. Nams. Toimisi varmaan aika ihanasti kasvispullienkin lisukkeena...

Talouteen on vähän kotiutunut kaikenmoista. Silakalle joutui taas tilaamaan vaatetta. Neiti kasvaa niin, että mamma ei pysy mukana. Tuo tunika oli kyllä hiukan ylimääräinen hankinta, mutta pystyikö moista ihanuutta jättämän nettikauppaan huutelemaan? No ei pystynyt ja samalla tuli siten päätettyä yksien leggingsienkin väri... Käyttäjä on myös ollut ylettömän tyytyväisen oloinen ja mallaillut mekkoa suurella innolla eteensä. Mistä ne osaa? Jo noin pienenä...

Toinen löytö tuli meille viikonloppun pikapiipahdukselta kirppikseltä. Tuo tuoli oli tulossa jo aiemmin, mutta joku ehti silloin vetäistä välistä ja jäimme ihmettelemään. No, vähän aikaa sitten huomasin sen palanneen paikalle ja nyt siitä oli hintakin laskenut puolella, joten mukaan. Tuoli on siis miehen työtuoli (eli minä saan Domukseni alakertaan, hiphuraa!!!!) ja kaipaa kyllä jossain vaiheessa uutta verhoilua. Mietin, että mahdanko osata itse, hiukan on alkanut arveluttaa... No, ainahan yrittää voi. (Tuoli on vähän hupsussa paikassa kuvattavana, koska muualla ei riitänyt illalla valoa)

Ja kolmannessa kuvassa esiinty nti Viuh synttärilahjamekossaan. Tänä aamuna on kaiveltu vaihteeksi kaikki kielletyt kaapit lävitse, kaadettu mukillinen vettä mekolle, lattialle ja vääräänkurkkuun, kiukuteltu, kun kypärämyssy ei suostu menemään päähän, vaikka pitäisi jne jne. Melkoinen tehotyttö täällä vaihteeksi. Niin vähän aikaa nin paljon tehtävää... Äsken kaivoin tarran suusta ja nyt tappelemme kameralaukusta ja hiirestä. Huoh... Mutlitaskingia siis, ainakin minulta.

P.S: Huomasitteko muten tuon huomautuksen, että illalla on valoa. <3 Oi kevätkevätkevät ja valoisat illat. :) Myöhemmin illalla mies halusi katsoa kanssani tähtiä eli näytti mistä ikkunasta saattoi nähdä Saturnuksen  Venuksen ja Jupiterin. Ihan hyvä olikin, koska seuraavan mahdollisuuden tullen en välttämättä ole enää näkemässä.

Koskahan sitä ihminen oppisi...

Eli sorruinpa taas tilaamaan sisustusideakirjan... Tällä kertaa Anna Örnbergin Ideoi ja toteuta kotoisa maalaistyyli. Ja ihan kiva kirjahan tuo on, mutta... En tiedä, odotanko jotenkin liikoja, parhat jutut tässäkin olivat tietyt sisustuskuvat. Eivät ehkä ninkään ne projektit ja niiden ohjeet. 

Tyhmintä on, että minulla on hyllyssä erinäisiä kappaleita kaikenmaailman ihania sisustus- ja lahjaideakirjoja, joista en ole inspiroitunut tipan tippaa. :D Olenkohan mä jotenkin vastahakoinen, hankala vai roikunko liikaa blogeissa katselemassa tosi inspiroivia juttuja, koska noi kirjojen jutut tuntuvat usein olevan jo niin ohimennyttä elämää... Veikkaan tuota viimeksimainittua. 

Ja siis tämä kirja oli kuitenkin ihan hyvä, ohjeissa on monia ihan sovellettaviakin ja esim nuo kuvat, joista otin kuvat, kyllä ihan oikeasti saivat vähän inspiroitumaankin. Mutta sitten taas tuollaiset airoon naulatut tekstilliset nuolet ja tietty valko-beige-yliromanttisuus, johon kuuluu kamalasti riepuja ja kristalleja ja kaikenmaailman tilpehööriä. Hmm... Äh... Ilmeisesti olen myös niuho, koska minulle tulee tuollaisista lavastuksista lähinnä kiusaantunut olo. Jotenkin itse ajattelen sisustamisesta niin, että sen pitää olla jotenkin luontevaa ja rentoa ja joistain jutuista vain ei tule sitä rentoa ja luontevaa fiilistä. Mikä sit taas tulee esim tuosta metallikaappikuvasta. Johon mä olen kyllä palannut jo n. miljona kertaa, koska se vain on ihan ääri-ihana. Aah... Että tämä kirja ei ollut ihan hukkaostos kuitenkaan. Kirjan selkä vain tulee katkeamaan melko pian tietystä kohta.

Niin ja tämä pika-arvostelu annettiin varsin nopean selailun jälkeen. Huomasin toki, että kirjasta löytyi muutama kiva virkkausmalli ja ihan mielenkiintoisia maalausjuttuja. Niihinkin aion kyllä vielä palata... Mikähän tämänkin nitinän pointti oli? Luultavasti se, että nykyisin tuntuu olevan niin, että netti on sen luokan sisustus- ja askarteluidoiden aarreaitta, että kirjat eivät sille tahdo pärjätä. Kivatkaan kirjat... Toisaalta kirjoisa on se hyvä puoli, että ne ohjeet ovat hyllyssä saatavilla muutaman kymmenen vuodenkin päästä. Netissä olleet ohjeet ovat luultavasti haihtuneet silloin jo jonnekin bittiavaruuden syövereihin.

Pitkään asiaa vatvottuani saatan päätyä siihen, että pidemmän päälle kaikenlainen kirjojen hamstraaminen onkin ainostaan järkevää ja esim. käsityökulttuuria säilyttävää toimintaa ja ostan edelleen kirjoja, joista en välttämättä kamalasti inspiroidu, mutta joista en raaski luopuakaan. :D

Meillä ei nukuta enää aamupäiväunia... Paitsi joskus. Ei auttanut mikään, kun neitiä niiiiiin nukutti.

Ihanuuksia

Minut on valannut joku kangasmania. Ei ole toivoakaan ehtiä ompelemaan ja kaapit tursuilevat jo ennestäänkin, mutta enemmän on vaan saatava. Ilmeisesti. Viimeksi tilasin Hannan kankaasta näitä harlekiiniruutuisia joustofroteita. Kuuluivat sarjaan ihanpakkosaada. Isompi tyttö ilmoitti, että tuosta musta-valkoisesta hän sit tahtoo jotain, itse ajattelin tehdä noista tyynyjä... Katsotaan. Toisaalta eiväthän tuollaiset harlekiiniruutuiset shortsit tms. olisi hassumpi kesävaatekappale neidille. Mutta vihreäruutuisesta kyllä tulee tyyny. Sohvalle, hodarityynyn kaveriksi. Oi...

Uusi viikko

Uuden viikon kunniaksi päätin lopettää väsymyksessä ja myrtymyksessä kieriskelyn. Siivoilin lattian ja asettelin tuolin kauniiksi, pullonkin viereen mallaamaan sitä, missä se tulee oleskelemaan sitten, kun neiti dippaaja ei enää yritä jumittaa tassuaan sen sisään. Aika ihana asetelma noinkin. Nyt voisi virkistyä sen verran, että soittelisin verhoomoon sen vanhan nojatuolini perään. Työn valmistumisarvio oli joulun jälkeen, en tosin huomannut kysyä, minkä vuoden joulusta oli puhe. ;) Jotta ehkä mä soitan, joku päivä.

Muutenkin kevätaurinko on paljastellut melkoisia pölynkeräytymiä eri puolella asuntoa. Pölyrätin esiinkaivaminen voisi olla ihan asiallinen teko. Sisustamissormeakin vaihteeksi kutittaa aika vahvasti. Jotain tarttis silläkin saralla saada aikaiseksi. Ainakin ne verhot...

Ohhoijakkaa... Silakka pääsi taas aamulla pihailemaan, Solakka ei. Isompi neiti tuli yöllä kipeäksi ja on viettänyt päivän lastenkanavien seurassa. Jotta en sitten maalannut vessaa enkä mitään muutakaan, vaikka kovasti erehdyin eilen harkitsemaan moista. Tuo vessaremppa on kirottu by maailmankaikeus. Joka kerta, kun ajattelenkin maalaamista, joku sairastuu. No, toivokaamme, että tauti olisi kuitenkin tällä kerta kevyt ja nopeasti ohimenevää mallia.