Eilen meillä vietettiin ristiäisiä. Oli ihanan lämmin tilaisuus, tarjoilujen valmistaminen tuli tällä kertaa delegoitua sen verran laajalle, että kukaan ei tainut väsähtää järjestelyihin. Vauva käyttäytyi kerrassaan mallikelpoisesti, ihan pikkuisen piti parahtaa kastehetken aikana, mutta sekin itku loppui, kun loiskautettiin vettä päälaelle. Ylpeä isosisko sai kuivata pienen pään. Oli mukavaa.

Meidän Soli Elinamme pikkusisko sai nimekseen Salka Minerva. Kakussa oli täytteenä tiramisuun laitettavaa tuorejuusto-kananmunamoussea ja kirsikoita. Kakku oli ihan hirmuisen herkullista.

Meillä elämä kulkee tasan neiti nelikiloisen määrittämän rytmin mukaan. Tai en minä tiedä, onko tuo jo nelikiloinen, huomenna taas punnitaan. Onneksi pikkuneiti on toistaiseksi nukkunut pisimmät unipätkänsä öisin. Ihan riittävän zombie-olotila on ajoittain tälläkin rytmityksellä.

Tälläistä meillä. Kanniskelutreeniä, unta ja uudet tossut kirpparilta. Kyllä kelpaa... Vielä kun lämpiäisi tuo sää, että pääsisi vähän uloskin. Ennemmin lumipyryä kuin tulipalopakkasia tänne, kiitos. Ehkä ensi viikolla.

Jos olisin kirjoittanut blogiani 10 vuotta sitten

Tämä oli ajatusleikki, joka alkoi kiinnostaa niin paljon, että pitihän tämä kirjoittaa ylöskin...

10 vuotta sitten olin alkuvuodesta laittanut poikki yhden epämääräisen suhteen, olin siis kolmekymppinen sinkku, asuin Pispalassa sympaattisessa kivijalka-asunnossa ja työskentelin pienessä paikallistelevisiossa graafikkona. Työn ohessa opiskelin oppisopimuksella media-assariksi, visuaalista ilmaisua painottaen. Elämä oli siis ulkoisesti aika erilaista kuin nyt, samoin kuin kiinnostuksen kohteet. Ajattelin, että lapsia tuskin tulen saamaan, mies kyllä kelpaisi.

Pukeuduin hyvin harkitusti, käytin lähinnä mustia poolopaitoja ja farkkuja, hiukset olivat lyhyet ja yleensä jopa laitetut. Silloin käytin meikkiäkin päivittäin ja kävimme tyttöjen kanssa Tillikassa pyttipannulla säännöllisesti. Elämä oli aika rauhallista ja tylsää, lähinnä töitä. Tein minä silloinkin käsitöitä, kiertelin kirpputoreja ja sisustin sen mitä vähäiset varani sallivat. Niin ja hoidin antaumuksella viherkasveja, niitä minulla oli paljon. Ruoanlaitto ja keittokirjojen keräily oli jo silloin iso osa elämää. Silloin minä luin ja kirjoitinkin vielä paljon.

Isoin muutos tapahtui kesäkuussa, kun tapasin ravintolassa hyvin humalaisen miehen, joka halusi puhelinnumeroni. Loppuvuosi menikin sitten Porin ja Tampereen väliä kulkiessa. Miehellä oli myös koiranpentu, joten liikuntamääräni lisääntyivät aika huimasti ja koiran myötä tuli muitakin harrastuksia. Loppuvuodesta tuo samainen miekkonen sai töitä Tampereelta ja muutimme Kissanmaalle kerrostaloon. Loppu onkin sitten niin sanotusti historiaa..

Mutta se blogi.. Luultavasti silloin olisin sattanut blogata jotenkin grafiikkaan liittyen. Todenäköisin vaihtoehto olisi kuitenkin kirjallisuusblogi, vaikka oikeasti olen maailman huonoin kirjojen analysoija. Luin paljon filosofiaa ja estetiikkaa, sitä aiheympäristöä olisi ehkä ollut mukava ruotia. Tai sitten olisin kirjoittanut niinkuin nytkin, ihan elämästäni ja olostani yleensä, käsitöistä, sattumuksista. Luultavasti niin. Olin kuitenkin jo 10 vuotta sitten pohjimmiltani aika pitkälle sama ihminen kuin nyt. Toki elämä on tässä välissä kouluttanut välillä tosi kovallakin kädellä, mutta eiköhän ihmisen perusolemus muotoudu jo aika aikaisin. Ja vaikka ajatuksena 10 vuotta tuntuu pitkältä ajanjaksolta, ei 10 vuotta sitten ole kovin kaukana. Tai sitten minä alan vähitellen tulla vanhaksi. Seuraavan kerran, kun mietin asioita 10 vuotta sitten, aika tuntuu ehkä vielä lyhyemmältä. Sitä odotellessa...

Kolme viikkoa

Kolme viikkoa nuori ja edelleen ähelletään alle syntymäpainon. No, vähitellen ja kaikessa rauhassa. Täysimetys olisi ollut kiva ylläri, mutta ei sitten tällä(kään) kertaa onnistunut. 

Minä jouduin jo kirpputorille vaateostoksille. Edellinen vauva oli vaaleaihoinen blondi, tämänkertainen lapsi liikkuu ihan eri sävymaailmassa niin luonteeltaan kuin väritykseltäänkin. Pakko oli saada vahvemman värisiä vaatteita, että vauva näyttäisi itseltään. Tuo body tosin on lahja naapurista. Ihana...

Minä olen edelleen vähän hämilläni.Loppujen lopuksi kaikki tapahtui niin vauhdikkaasti, että äiti vähän taisi pudota kärryiltä.

Haaste

Sain jo jonnin aikaa sitten tämän haasteen. Kiitos Mie ite. :) Jospa nyt vastaisin, kun vauvakin nukkuu. Eli seitsemän asiaa minusta.

1. Olen perheeni esikoinen. Varmaan aika tyypillinen sellainen, välillä turhankin vastuuntuntoinen ja muiden huolia kantava. Lisämausteensa tuo se, että olen kahden esikoislapsen esikoinen ja olen myös naimisissa oman perheensä esikoisen kanssa.

2. Haaveilin ihan pikkutytöstä lähtien vanhasta omakotitalosta ja nelissäkymmenissä haave vihdoin toteutui. Vanhat talot ovat muutenkin intohimoni ja keksisin mieluusti jonkin keinon hyödyntää intohimoani ammatillisesti. Entisöintiä olen kyllä opiskellutkin, mutta allergiat estävät valitettavan tehokkaasti esim huonekaluentisöinnin ammattina, rakennuskonservoinnista tms. puhumattakaan.

3. Olen esteetikko. Kotini ei ole täydellinen, itse asiassa kaaos on välillä valtaisa, mutta enää en huoli seurakseni esineitä tai asioita, jotka eivät miellytä silmääni. Kompromissien sijaan aidosti kestäviä ja pysyviä ratkaisuja, kiitos

4. Tykkään ruoanlaitosta ihan mahdottomasti. Se on kyllä oikeasti ainoa kotityö, josta pidän. No, leipominenkin on ihan mukavaa. Siivoaminen yms. vain pakollista.

5. Olisi kiva tietää, mikä minusta tulee isona. Äiti minusta jo tuli useampaankin otteeseen, mutta aina välillä olisi mukava olla jotain kodin ulkopuolellakin. Minussa siis asustaa pieni ammatillinen kunnianhimo, joka on suurimman osan elämääni kyllä jäänyt ruokkimatta. Toisalta, jos olen jo liian vanha tulemaan miksikään, olen kuitenkin kahdelle ihmiselle maailman tärkein olento.

6. Olen aina luokitellut itseni lukevaksi ihmiseksi ja lukeminen olisi ihanaa, mutta jostain syystä en ole jaksanut keskittyä kirjoihin kuin satunnaisesti viime vuosina ja se tottavie korpeaa ja välillä itkettääkin. Ehkä muutaman vuoden päästä tilanne taas paranee. Pakko parantua...

7. Lasteni nimet ovat minulle hirmuisen tärkeä asia. Esikoiseni on nimetty ihanan näyttelijättären mukaan, kakkosen nimi on päätetty, mutta ei julkistettu. Niin ja esikoisen toinen nimi on sama kuin minulla, mummullani ja mummuni mummuilla. Ainakin. 

Jotta siinäpä niitä. Voisin haastaa Kesän lapsen, Vilppumaan Erikan, RuusuLiisan, Töppövillan Millan ja Altocumuluksen tällä kertaa, jos ette tätä vielä ole tehneet.