Vielä eilen aamulla monokromaattisuus tarkoitti ankeaa kuraa ja mädäntyneitä lehtiä, illasta maailma muuttui vähitellen musta-valkoiseksi. Pimeys väheni, vaikka valoa ei ole yhtään enempää. Minulle tuo loputon lokakuu on koettelemuksista kauhein ja siksi siedän vaikka satunnaiset sähkökatkot, jos ne johtuvat lumesta. Lumen valo vie kiristystä rinnasta hämmästyttävässä määrin. Sai minut jopa kaivamaan kameran esiin ja kuvaamaan. Tämän päivän monokromattisuus taisi olla aika poikkeukselisen tehokas. Huvitti, kun tutkin aikaansannoksiani ja totesin, että värikuvissani värien määrä on tällä kertaa huomattavan vähäinen. Mutta ei haittaa, harvoin saa kuvattua noin jylhän vaikuttavia kuvia.Veden pinta heijasti aivan peilinä ja pilvet roikkuivat raskaina maiseman niskassa.
Mutta tunnustan ihan pikkiriikkisen toivovani, että tänä yönä ei tarvitsisi kanniskella jääkaapin sisältöä parvekkeelle. Että saisi ihan vain nauttia lumisen maiseman kauneudestä.
