lauantai 31. joulukuuta 2011

Hyvästi 2011

























Vuosi klenkkaa kohti loppuaan.Kummallinen vuosi, yhtä karusellia niin hyvässä kuin pahassakin. Syntyi monta lasta lähipiirin, yksi hyvinkin lähelle, monta tärkeää ihmistä poistui ikuisesti, osa ihan liian aikaisin, ja yksi hyvin tärkeä pieni ihminen kävi läpi rankkoja hoitoja. Onneksi hänen kohdallaan tilanne näyttää hyvältä. Välillä on tuntunut siltä, että hengittäminenkin on liikaa vaadittu, mutta onneksi lopua kohden raskas olo on hiukan keventynyt.

Mutta kyllä minä toivon ensi vuodelta ennen kaikkea tasaisuutta, rauhallisuutta ja ihan vain tylsää arkea. En kaipaa yhtään enempää dramatiikkaa ja jännitystä. Sitä on viime vuosina nautittu melkeinpä loppuelämän annokseksi. Kaikkihan tietävät tämän kiinalaisen kirouksen, jossa toivotetaan toiselle mielenkiintoisia aikoja. Aika kamala kirous. Sen takia minä toivotankin kaikille ihan hirmuisen mukavaa ja rauhallista tulevaa vuotta, silkkaa onnellista tylsyyttä ja tavallista elämää. Olkoon vuosi myös sääolojen suhteen tavanomaisempi kuin tämä nyt jo loppuaan kohti kulkeva.

perjantai 30. joulukuuta 2011

Hyvästi Onnela



Heh.. Ja siitä se sitten lähti. Yökerhotyyli sai kyytiä. Tänään revin blingbling-tapetit alas ja mies hurautti Bauhausiin maaliostoksille. Peiliprobleemikin ratkesi, ei tosin suunnittelemallani edullisella kierrätyspeilillä, koska a) kirpputorilta ei löytynyt peiliä, b) kierrätyskeskus oli sulki ja c) minä löysin netin kautta just sopivan mallin ja tilasin sen samantien. Mutta siitä sitten myöhemmin, kun homma edistyy. Muutenkin napsautin tuonne vielä pikkuisen lisäelementtejä sisustusta piristämään. Naulakkotilanne saataa vielä muuttua niin, että Wavet siirtyvätkin vessaan ja Hang On eteiseen, mutta haitanneeko tuo. Näkeepä sitten.

Hiukan kyllä huvittaa, koska nyt pikkuvessan tyyli muuttuu aika päinvastaiseksi kuin ennen. Ihan hyvä niin, minä olin jo melkoisen kyllästynyt noihin migreeninedistämisseiniin ja prameaan peiliin. Nyt tulee ihan valkoista, mustaa ja harmaata pääasiassa. Luultavasti tyyli on jo ihan passée, mutta sou what, minä haluan tällä kertaa visuaalisesti aika simppelin ulkoasun tuonne.

Nin ja siis tämähän on ihan puhdas pintaremppa, varsinainen vessanremppa tehdään muutaman vuoden sisään ja silloin lähtevät gyprocit seinistä ja lattiakin avataan ja pytty uusitaan. Sitä ennen aion pärjätä maalaamalla...

Ai niin, alakuvassa näkyy miten varmistettiin äidin tiukka työtahti. Vasta rummun sijoittaminen tavaraläjän päälle piti pienen työnjohtajan projektipisteen oven ulkopuolella...

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Silkkaa sää(s)töä


























Ja siitä se sitten lipesi käsistä. Ehdin jo olla tyytyväinen itseeni ja taputella selkääni valtavasta itsehillinnästä Ideaparkissa, mutta pitihän se arvata, että moinen häiriötila ei kauaa kestä. Jotenkin eksyin ensin Houmin sivuille ja sieltä napsahti alesta tuo naulakko vessaa varten. Sitten iski tarve maalata koko vessa, koska yökerhotunnelma on alkanut tympiä aika pahasti ja se isompi remontti taitaa siirtyä muutamalla vuodella...

Sitten tulikin mieleen puuttuva wc-paperiteline ja riittävän simppeli malli, jonka saa mustana, löytyi vihdoin Palorannan sivuilta. Siellä eksyin jotenkin tarjouskoriin ja löytyi tuo Tamtam-jakkara... Jotta juupajuu. Aiemmin päivällä olin säästänyt ahkerasti lastenvaatteita napsutellessani. Varsinainen säästäväisyyden perikuva täällä siis. No, sen verran ajattelin säästä, että seiniin sipaistaan ihan vain valkoinen maali (suoraan tapetin päälle) ja yritän löytää sellaisen vanhanaikaisen peilihyllysysteemin uudeksi peiliksi vaikkapa kierrätyskeskuksesta. No, käytettynä kuitenkin. Mutta että sitä pitääkin ihmisen säästää välillä... Ounou. Annan itselleni kyllä muutaman viikon pääsykiellon nettikauppoihin vaihteeksi.


Joulusta selvittiin. Meillä jopa pysyivät sähköt, mutta tapaninverailulla vanhempieni luona jouduimme jonnin verran jännittämään sitä, pakkaammeko ruoat autoon ja hurautammeko meille kokkaamaan. Juuri parahiksi ruoka-aikaan sähköt sitten päättivät palta. Helpolla siis pääsimme, lähialueella oli moni pitkäänkin sähköittä.

Joululahjoja tuli tänä vuonna jaettua melkein ylenpalttisesti, mutta toisaalta olipa noita saajiakin koolla melkein ennätysmäärä. Tänä vuonna teimme jouluruokia varsin koohtuulliset annokset, mutta silti ne jäivät syömättä suurelta osin. Mitenköhän saisi paistettua 2dl jokaista latikkoa? Se riittäisi hyvin, minä en jouluruoista juuri perusta joten käytännössä ainoa joulumässääjä taloudessa on tuo talon ainoa miespuolinen asukas, joka hänkään ei mahdottomiin suorituksiin yllä. 

Joulukattauksessa muuten näkyvät ihanat huutislöytöni. Kerrankin osuin kohdalle, kun joku halusi eroon Gardbergin Red lioneista. Nyt minulla on niitä kohtuullinen nippu, vielä teelusikoita saisi löytyä. Nuo tuovat mukavaa vastapainoa vihreille Teemoille, joita olen vuosien aikana keräillyt. Yleensä meillä on jouluna valkoinen pöytäliina. Tänä vuonna oli tuon pikkuhurrikaanin takia pakko luopua moisista hienosteluista. Pöytäliinan helmukset ovat neidille täysin vastustamaton asia.... Muutenkin sana kattaus oli tänä vuonna lievästi liioittelua. Joskus on pakko ottaa rennommin, ensi vuonna ehkä panostan pöydän ulkoasuun enemmän. (Ja siirrän myös italiansalaaatin johonkin fiinimpään kippoon.)

Bertel Gardberg on minulle jonkinasteinen idoli, tai ainakin oli sitä opiskeluaikana. Pääsimme kerran tutustumaan Gardbergin verstaaseen ja kuulemaan herrasmiehen ajatuksia muotoilusta ja hopeasepäntyöstä. Se oli elämys, pakko tunnustaa. Joissakin ihmisissä vain on karismaa ja Gardberg kuului ehdottomasti heihin. Noihin Red lioneihin minulla on aika henkilökohtainen suhde pidemmältä ajalta, lapsena omat haarukkani, veitseni ja lusikkani kun olivat tuota kyseistä sarjaa.

Mutta hauskinta joulunaikaan on ollut seurata eskaritytön lukutaidon kehittymistä. Neiti kirjoittaa ihan jatkuvasti ja lukee keskittyneesti kaiken eteen osuvan tekstin. Ihana seurata toisen onnea uudesta taidostaan. Pienempi neiti puolestaan seistä töröttää milloin missäkin ja harkitsee vahvasti kävelemään lähtemistä. Niin ja on pullauttamassa hampaita itkun ja hammastenkiristyksen säestyksellä.

Minä venytin eilen napanuoraa ja jätin molemmat lapset mummulaan hoitoon. Itse karkasin mieheni kera aleostoksille. Saimme me hankinnat tehtyä ja rehellisesti sanoen oli parempi jättää lapset kotiin kuin raahata mukaan Ideaparkin väntungokseen tuskastumaan. Mutta nyt on ensi talveksi taminetta neideille. Itse paiskoin tavaroita (vahingossa toki) Marimekossa, ostin pätkän kangasta ja pari kirjaa. En tuntenut tarvitsevani muuta, koska Ideaparkissa ei myydä näitä kenkiä, jotka minun vain olisi ehdottomasti saatava. Pahuksen Tyylivarkaat, jotka luovat ihmiselle tarpeita. ;)

perjantai 23. joulukuuta 2011

Joulua

Pitii kurkistaa viime jouluisia kuvia ja hiukan oli enemmän lunta silloin... Silloin oli myös isompi vatsa tällä mammalla, tosi iso itse asiassa... Nyt se vatsa riehuu vain täällä valtoimenaan ja käy kättelemässä joulukuusta ynnä näyttää loukkantuneelta, kun neulaset pistelevät. Huomenaamulla koristellaan kuusi, muut joulukoristeet (joita tänä vuonna on hyvinkin kohtuudella) on jo levitelty tänään. Jotenkin minun suhtautumiseni jouluun on hyvin kaksijakoinen. Yhdistelmä isoa surua ja iloa. Pari vuotta sitten koin elämäni jouluyön eikä sen jälkeen joulu ole ollut niinkuin ennen. Koin sellaisen klassisen keskenmenon kovine kipuineen ja verilammikossa heräämisineen... Tasan puoli vuotta aiemmin olin menettänyt edellisen vauvani. Mutta oli noissakin kokemuksissa hyvä puolensa. Siihen asti olimme ravanneet joulut paikasta toiseen, ettei kenellekään vain tulisi paha mieli eikä kukaan tuntisi itseään laiminlyödyksi. No, tuon joulun jälkeen opin, että tärkeintä ehkä kuitenkin on hoitaa joulu niin, että itsellä on hyvä mieli ja minulla se hyvä mieli on kotonani, perheni kanssa yhdessä. Meille toki saa tulla, oikein mielelläänkin, mutta minä en enää ryhdy siihen kuusi kyläpaikkaa ja joulukirkko yhden vuorokauden aikana -ruljanssiin. Opin siis ilmeisesti tervettä itsekkyyttä.Toivottelen rauhallista ja oman mielen mukaista joulua kaikille.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Melko lailla taapero jo...



Meillä täytetään tänään 11 kk. Suvustaan on neito huonontunut (kuten isosiskokin), meillä on ollut tapana kävellä tämän ikäisenä jo melkoista vauhtia. No, pakko tunnustaa, että ihan kamalasti ei harmita, vaikka ilman tukea käveleminen ei vielä sujukaan. Väittäisin, että sitten vasta kiire alkaakin..

Nyt siis neiti kulkee tukia pitkin huomattavan vauhdikkaasti, seisoskelee ilman tukea (mutta vain pehmeillä alustoilla), ymmärtää jo paljon puhetta (jos haluaa), jammailee musiikin tahdissa, palvoo siskoa, repii äitiä tukasta edelleen, nuoleskelee ikkunoita ja heiluttaa ohikulkijoille ja on muutenkin koko ajan täynnä virtaa ja intoa. Aivan ihana pieni naisenalku. Miten ihmeessä minä tuollaisen ihmeen olenkaan saanut aikaiseksi?

Mutta kovin vauvamainen neiti ei tosiaankaan ole. Vain silloin, kun väsyneenä käpertyy syliin ja huokaisee syvään aloittaessaan syömisen. Silloin minä näen edelleen sen pienen vauvan, jonka sain tammikuussa ensimmäisen kerran syliini. Näitä hetkiä tosin on enää iltaisin, päivisin neiti harvemmin malttaa viihtyä rinnalla kovin pitkiä hetkiä. Minun viimeinen vauvani...

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Hyvä ruoka, parempi mieli...



Mummu toi lukemaan oppineelle vanhanaikaisen aapisen lukemistoksi. Siitä minulle onkin luettu joka päivä pieniä pätkiä. Päivä päivältä lukeminen sujuu paremmin ja tyttö on ylpeä kuin mikä taidostan. Juoksevat asiatkin hoituvat nykyisin kirjeiden välityksellä. Minä saan sentään hoitaa vastaamisen ihan suullisesti.

Tyttö on ollut myös hyvin ylpeä siitä, että on saanut sytyttää muutaman kerran kynttilän. Ihan itse, tulitikuilla. Eskarissa olivat moista harjoitelleet ja nyt pitää sitten kotonakin. Hiukan hirvittää, mutta ehkä nuo tulitikkuleikit on kuitenkin parempi leikkiä luvallisesti ja valvotuissa oloissa kuin jossain nurkan takana salaa. Luonnoliseti tikut ovat ilman vahempien valvontaa ihan nounou-kamaa ja korkeealla. Neitimme on kyllä pääosan aikaa melkoisen järkevä ja puhetta ymmärtävä tapaus, mutta kun eihän noista lapsista ikinä voi tietää...

Eilen kävimme teatterissa. Ihana näytös, suosittelen kaikille täällä päin asuville. Teatteri on pieni harrastajateatteri, mutta ilmeisen lahjakasta joukkoa sinne on kertynyt. Harmitti ihan, kun tajusin, että olemme asuneet jo monta vuotta puolen kilometrin päässä teatterilta ja nyt vasta pääsimme näytökseen asti. No, parempi myöhään jne. mutta seuraavan kerran menen toivottavasti jo ensi kaudella nauttimaan näyttämötaiteen iloista.

Sain uudet joulutyynyt. Tai en saanut, tilasin miehen piipahtamaan Indiskassa Tampereen reissulla. Edelliset joulutyynyt kärsivät kovan kohtalon isomman neidin pahimman saksimisvimman aikana... No, nyt sain nämä kauniit, joita olin ehtinyt ihailla parinkin lehden sivuilla. Kauniit ovat oikeastikin, tosi kauniit. Niin ja lehdistä: Ostin kauppareissulla Hus & hemin ja siinä oli ihan unelmieni talo. Sisustettukin tosi herkullisesti. Matuskoja ja muita ihanuuksia, sellaista rauhallista runsautta. Ei ylitsepursuavaa tavaramäärää. Toivottavasti joskus pääsisi itse samaan...

Minä myös pahoitin ystäväni mielen enkä tiedä saanko ikinä anteeksi. Toivottavasti saan. Olen kyllä pyytänyt, mutta ikinähän ei voi tietää. Ystäviä ei ole ikinä liikaa ja tuntuu tosi kurjalta, jos pitkäaikainen yhteisyden tunne loppuu näin, suhteellisen pieneen, mutta toiselle vakavaan juttuun. Joskus ihminen päästelee suustaan älyttömyyksiä. Etenkin väsyneenä... Sitten ei voi kuin toivoa, että se toinen osapuoli olisi isompi ihminen kuin mitä itse on ollut.

Mies täytti tänään vuosia. Leivoin kuivakakun, sovelsin taas muffinssiohjetta Nigellan vähän vanhemmasta keittokirjasta. Se ohje on loistava pohja kaikenlaisille muunteluille. Tällä kertaa korvasin maidon mustaherukamehulla ja vaniljasokerin kardemummalla ja kanelilla ja omakehun uhallakin on pakko sanoa, että kakusta tuli ihan suussasulava. Iltapäivän vietin muuten vain keittiössä vääntämässä vegaanista moussakaa. Ajatus siitä on väijynyt takaraivolla jo pidempään ja nyt vihdoin oli aikaa toteuttaakin ajatus. Sekin onnistui, itse asiassa paremmin kuin kuvittelin. Kirjoitin jopa ohjeen itselleni muistiin tulevaisuuden varalle.

Kasvismoussaka

2 munakoisoa

Viipaloi munakoisot n 0,5 cm kiekoiksi, suolaa ja laita painon alle joksikin aikaa itkemään.

Tomaattisoosi:

400 g tomaattimurskaa
pari valkosipulinkynttä silputtuna
2 porkkanaa raasteena ( 2-3 dl karkeaa raastetta)
1 paprika kuutioina
n 1 dl punaisia linsseja
vettä
1 tl oreganoa
1 tl basilikaa
1 tl timjamia
n 1 tl savustettua paprikajauhetta
suolaa 
mustapippuria
rypsiöljyä

Kuullota valkosipulia, porkkanaa, yrttejä ja paprikajauhetta rypsiöljyssä, lisää paprika ja linssit ja kuullota vielä hetken aikaa. Lisää tomaattimurska ja n, 1,5 tomaattimurskapurkillista vettä. Keitä 15 minuuttia. Lisää suola ja pippuri.

Maitokastike:

400 g purkki kookosmaitoa
pikkupurkki kookoskermaa
50 g margariini
0,5 dl vehnäjauhoja
muskottia
suolaa, pippuria
kourallinen oluthiivahiutaleita 

Sulata rasva kattilassa ja lisää jauhot. Kuullottele jauhoja hetken aikaa ja ala lisätä kookosmaitoa vähitellen niin, että seos pysyy tasaisena. Lisää kookoskerma ja muskotti ja keittele koko ajan sekoitellen niin, että seos on paksuhkoa eikä jauhojen maku enää tunnu. Mausta suolalla ja pippurilla ja lisää kourallinen oluthiivahiutaleita.

Taputtele munakoisosiivut kuiviksi ja paista kiekot pienessä määrässä öljyä kevyesti. Kokoa vuokaan niin, että ensin pohjalle hiukan tomaattikastiketta, sitten munakoisosiivuja, tomaattikastiketta, valkokastiketta, munakoisoja jne  niin, että viimeiseksi vuoka peitetään valkokastikkeella. Paista 200 asteessa 30-40 minuuttia ruskeaksi.

Jotta tälläinen raportti. Jos joku on vielä hereillä tämän luettuaan, toivotan oikein mukavaa joulunalusviikkoa.


keskiviikko 14. joulukuuta 2011


























Nyt ne on koristeltu. Piparit nimittäin. Ensimmäinen annos tuli melkein jo syötytä, kuten arvelinkin ja niinpä leipaisin toisen taikinan viikonloppuna. Sain lahjaksi ihanan kruunumuotin ja ostin tuollaisen piparkakku-ukkomuottisarjan tytön kalenteriin. Niilä mentiin pääasiassa ja molempia malleja oli mukava koristella.Eniten koristeltu ukkeli pääsee kuulema huomenna eskariopen päiväkahville mukaan. Mahtaa ope hämmästyä... Ainakin koristeita riittää.


Viikon aikana...





Viikko vierähti. Satoi lunta, sataa vettä, olimme ulkona, rakensimme lumiakan ja -linnan. Joutsenetkin lopulta lähtivät. Mies otti ruuvinvääntimen käteen ja maatuskahylly kiipesi pikkuisen korkeammalle, että pikkulipasto mahtui sen alle. Nyt lipaston päällipuoli on enemmän kuin täynnä. Joku päivä vielä karsin... 

Eteiseen saimme lisää naulakkotilaa, kun Wavet pääsivät seinälle. Jotenkin koko tila avartui taas lisää muutoksen myötä. Minä tykkään. Nuo vaneripaneelit ja niiden listoitukset kun vielä saadaan ojennukseen, eteinen näyttää ihan kohtuulliselta. Tosin ensi kesänä haluaisin maalata lattian ja listat. Edelleen haavena olisi se vinoruudutus. Katsotaan miten onnistuu.

Niin ja huom. Tuo vaaleanpunainen rasia lipaston päällä on nti eskarilaisen ihan itse ideoima ja toteuttama. Munakennoista ja kukkien silkkipaperikääreestä saa tosiaankin kaikenlaista. Meillä ei näytä kovin jouluiselta. On toki jouluvaloja, -tähtiä, -kynttelikköjä... Vaan kun puuttuu se tärkein, kunnon talvimaisema, kinokset ja pikkupakkanen. Ei löydy joulumieltä, ei millään...

On meillä silti pakolliset hoidettu. Kortit ovat postissa, lahjoja hankittu ja paketoitu... Ehkä se joulu tulee vielä korvienkin väliin. Lapsi hehkuttaa onneksi sitten minunkin edestäni. Sen voimin jaksaa noita joulujuttuja yrittää saada aikaiseksi. Ovat ne ainakin jollekulle hyvin tärkeitä asioita.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Lunta :)









Talvi tuli. Ensin pakkanen ja jää ja eilen vihdoin lumi. On ihan uskomattoman ihanaa, kun valon määrä moninkertaistui yhtäkkiä. Talommekin on vaihteeksi lunta vasten harmaa. Eilisellä aamulenkillä lumeen ikuistui monta lumienkeliä ja pihassa heilui pieni lumilapio ankaralla tarmolla. Maanantain iltapäivälenkillä itse sain inspiraation ja kannoin metsästä sylillisen risuja, joista pyörittelin kranssin. Tuli siitä jonkinlainen tekijän kranssintekokokemuksen puutteesta huolimatta. Jossain lehdessä oli joskus valtava risukranssi takan yläpuolella. Sellainen olisi upea, mutta ei taida syntyä minun taidoillani. 

Itsenäisyyden kunniaksi niskani päätti ystävällisesti jumittaa kunnolla ja jouduin kutsumaan apuvoimia piparienleivontaan. Tulihan noita ja piparit syntyivät neljän sukupolven naisten voimin varsin tehokkaasti. Tosin tajusin tehneeni ihan liian pienen taikinan ja taidan joutua leipomaan vielä toistamiseen... No, ehkä silloin niskani on kaulimenkäsittelykunnossa ja voin leipaisen jonkinmoisia pikapipareita muutaman pellillisen.

maanantai 5. joulukuuta 2011

























Ihana, ihana aamu ja pakkanen. Pikkuisen luntakin. Mies aloittelee isäkuukautta. On kyllä keksinyt itselleen jo kamalan listan tekemistä, mutta eipä kai niitä kaikkia ole pakko saada tämän kuukauden aikana valmiiksi. Jos edes osan saisi. Mutta mukavaa, kun on toinen aikuinen kotona seurana.

Aamulla teimme tytön kanssa piparitaikinan jääkaappiin kovettumaan. Jospa huomena ehtisi leipoa edes osan siitä. Tekisi mieli leipoa myös maustekakku, juhla-ateriaksi tuo eskarineito tilasi uuniperunoita kermaviilitäytteellä. Minä peesailin, mies ei oikein moisista välitä, mutta hävisi siis tällä kertaa äänestyksen. 

lauantai 3. joulukuuta 2011


Kävimme ulkoiluttamassa uutta pipoa. Toimi kuulemma hyvin, lämmitti ja on melko lailla mallia onesizefitsall, pipo nimittäin sopii myös minun päähäni (jonka ympärys on n 58 cm).  Silmukoita oli 48 kpl ja puikkokoko 8, lankana vähän kaikkea kaapista löytynyttä jämää yhdistettynä jättilangaksi. Tätä oli aika kiva (ja erittäin nopea) tehdä ja tuloskin miellyttää.

Kotiinpaluun jälkeen otin vanhan kirjan, silppurin ja suikaloin antaumuksella hetken aikaa. Sitten harrastimme tytön kanssa klassistakin kalssisempaa askartelua eli paperiketjun tekemistä. Mukavaa hommaa, joskus askartelukaverin hermot eivät ole ihan pisintä laatua ja nirinää aiheesta, miksi tää edistyy niin hitaasti, esiintyi ajoittain. No, suikaloin joku päivä lisää ja teen vaikka ilman apua pidemmän ketjun. Haaveena olisi saada olohuonetta tai eteistä koristamaan kunnollinen, pitkä ketju.

Toinen pikkuapulainen päätti, että äiti on saanut askarrella ihan riittävästi eli rattaita sisään noutamaan...

torstai 1. joulukuuta 2011

1. joulukuuta





Joulukuukin alkoi ja aika rauhallisissa merkeissä. Kotonaolo on jatkunut koko viikon, tytön saamat antibiootit eivät purreetkaan pöpöön ja nyt viljelyn tulosten jälkeen aloitimme eilen uuden kuurin. Kovin on ollut kalpoinen ja hiljainen tyttö minulla seurana. Tänään on ilahduttanut ihan valtavasti se, että tuon kuvan ottamisen jälkeen neiti tuli hiuslenkin kanssa ja pyysi letittämään hiuksensa (joihin koskeminen on koko sairastamisajan aiheuttanut niiskutusta) ja että askartelutehdas on pyörinyt koko päivän ja kuulemma välillä on ollut tekemisestäkin puutetta. Voinen epäillä, että neiti on siis paranemaan päin. 

Kalenterit tuli availtua ja päivän askartelusaldoon kuuluu mm. neidin ihan itse ideoima rasia taskukalenterin lorukorteille. Hieno tuli, munakennoista, kukkapaketin silkkipaperistasa, konvehtipaperista, teipistä ja liimasta saa oikeinkin hienoja juttuja aikaan. Minullekin iski tarve hävittää jämälankoja, joten kerin nöttösistä jättilankaa (kiitos jämälankakirja) ja aloittelin pipoa. Ilmeisesti siitä tulee tuon eskarilaisen kokoa, mistä neiti oli jo etukäteen innoissaan. Tämä ei siis mene lahjapakettiin, ilmeisestikään. Katsotaan, jos saisin kudotua toisen, vähän isomman version lahjaksi.

Aamulla oli ihanan raikas pakkasilma, joka iltapäiväksi taantui jo tähän totuttuun tuhnuisuuteen. Missä on minun talveni? Kysyn vaan.. Lunta tänne ja heti.Viime talvet ihanine kinoksineen ja jäätävine pakkasineen olivat kuitenkin omalla tavallaan aika huippuja. Ainakin ihanampia kuin jatkuva sade ja mustuus... Pyydän anteeksi kaikilta kolaamisen ja lumitöiden vihaajilta. Minä vain satun pitämään talvesta, lumisesta sellaisesta. No, viime talvena taisin kyllä tirauttaa pari kyynelta, kun pakkasjakso venyi vähän turhan pitkäksi ja jumiuduimme pikkuvauvan kanssa turhankin tiukasti kotiin... Aika on kuitenkin jo nyt kullannut muistot. ;)