Joulukuukin alkoi. Edelleen toipilaana. Se kloriitikreisibailaus kun jatkui viimeisenä minun osaltani. Mutta kaipa tämä tästä, vähitellen. Joulukalenterihommat hiukan pissivät moisen kutsumattoman vieraan ansiosta, joten kohta pitää mennä täydentämään taskuihin ylläreitä. Blogiinkin vähän mietin joulukalenteria, mutta ehkä jonain toisena vuonna sitten. Muutenkin piti laittaa kaikenmoista tuossa viikonloppuna, mutta laittamatta jäi.

Mutta sain minä yhden joulukoristeen kotiin. Huonekuusi on tietty mahdottoman trendikäs ja kaikkea, mutta se on oikeasti ollut minun hankintalistallani parikymmentä vuotta. Nyt kun siitä tuli trendikäs, onnistuin sen hankkimaankin. Oli kuulemma saksalaisen rakennustarvikeliikkeen viimeinen kappale, ihan nätti sellainen. Oikeasti sijoituspaikka tulee olemaan ikkunan luona, viileässä valossa. Ja sinkkiämpärikin tullee vaihtumaan hiukan sievempään paljuun, mutta kelvatkoon hetken. Jos vaikka huomenna pikkuisen koristelisi tuosta pikkujoulukuusen suuntaista.

Todellisuuskarkailua

Viikonloppu meni sen verran kloriitintuoksuisissa tunnelmissa (ja ei, emme käyneet uimahallissa), että sisustushaaveilukin sai siivet alleen, kun lopulta moiselle löytyi aikaa. No, tunnustan, että harjoitin hiukan enemmänkin kuin vain haaveilua. Päädyin tilaamaan Hemtexistä nuo Medelpad-verhot ja -pöytäliinan keittiöön. Ompelukone joutuu käyttöön, koska verhoja on lyhennettävä ja pöytäliinastakin saan pieneen pöytääni kaksi liinaa. Verhojen ylijäämäpaloista saatan tehdä pari koristetyynyä. Hiukan haaveilin tuosta saman sarjan mustapohjaisesta koristetyynystä, mutta se oli miellyttänyt muidenkin silmää eli enpä saanut tilattua. Pöh... Joten ei sittenkään ikkunaan sitä ihanaa Dalahäst-kangasta. Se on kuitenkin jotenkin liankin värikäs (uskomatonta mutta totta) ja ehkä turhan levoton mutenkin.

No, jospa edes tuo Sokoksen House-sarjan Ensilumi-tyynynpäällinen löytäisi tiensä meille. Ensilumi-sarja onkin syksyn mittaa vilahdellut ahkerasti blogeissa ja koko sarja on kyllä miellyttänyt silmääni. Samoin kuin teki viime vuoden Aatonaatto-sarja. Mukavaa, että S-linja on alkanut hyödyntää kotimaista sunnitteluosaamista vähän korkeammalla profiililla ja useamminkin kuin satunnaisesti.

Niin ja bonuksena vielä piti laittaa kuvaa tasapainottamaan Aarikan Prinssi-kynttilänjalka. Se sopisi aika mukavasti keittiön pöytää koristamaan ja istuisi mielestäni verhojen ja liinan henkeen.

Kuvat lainattu kauppiaiden sivuilta.

Alkusyksystä ajattelin, että ihan sama koko joulu. Hyvä, jos jaksan joululahjat laittaa. Joulu ei kuitenkaan koskaan enää tule olemaan sama kuin ennen. Aina on tyhjä paikka, jota kukaan ei ikinä pysty täyttämään. Mutta jotenkin, jotenkin olen vähitellen huomannut, että kyllä minä kuitenkin odotan ja haaveilen ja oikeastaan haluan järjestää, varsinkin lapsille, kauniin ja lämpimän joulun. Sellaisen piparmintun värisen, raikaan, piparintuoksuisen ja toivottavasti kaikin puolin unohtumattoman. Juuri siksi, että surua ja huolta on tälle syksylle riittänyt enemmän kuin kotitarpeiksi.

Ostin itselleni etukäteisjoululahjaksi Nigellan joulukirjan, jota olen jo hetken himoinnut. Sitä katsellessa unelma ihanasta joulusta tuntuu jotenkin saavutettavalta. En minä välttämättä juuri mitään reseptejä siitä toteuta, ehkä leivonnaisista jotain. Mies toivoo kuitenkin perinteistä hämäläistä joulupöytää, laatikoita ja kinkkua, mutta voihan noita ruokia muunakin aikana kokeilla. Ja tunnustan, että pidän kovasti itse Nigellasta ja erityisesti pidän keittokirjoista. Suurimpia nautintojani elämässä on syödä ja lukea samalla kaikesta siitä ihanasta, mitä voisi joskus valmistaa. Ja kieltämättä tuossa kirjassa on paljon antia siihen harrastukseen ja ihastuttavia tunnelmakuvia.

Joululahjojakin on jo hankittuna ja ainanakin suunniteltuna ihan kohtuullisesti. Joulupukin pajankin pitäisi jossain vaiheessa pyörähtää toimintaan ja joulukorttiin ottaa kuva. Kuvaussessiota harkitsin tälle viikonlopulle, mutta harmittavana takaiskuna meille rantautui vatsatauti ja kuvauksen päätähdistaä toinen on sen verran normaaliakin vaaleaverisemmässä kunnossa, että siirtänemme hieman. Vielä kun keksisin visuaalisen teeman korttiin. 

Se punainen viltti sohvalle uupuu vielä, samoin kuin pari koristetyynynpäällistä, mutta luulen, että nuokin järjestyvät ennen joulua tänne. Ehkä joulu tulee ja tuo mukanaan pikkuisen onnea tähänkin risukasaan.

Ärsyttävää

En kyllä taida olla ikinä miettinyt joulusisustuksia tässä vaiheesa syksyä. No nyt mietin. Oikeastaan melkein kaikkea jouluista sisustustavaraa on kyllä yllin kyllin, mutta muutama juttu puuttuu. Haluaisin uudet joulu- tai oikeastaan talviverhot, pari sistustyynyä, punaisen huovan ja kangasta ison sohvatyynyn uuteen päälliseen. Ja siinäpä nuo. 

Marimekon Raanu olisi aika mieleinen kangas isoon tyynyyn, mutta kyllä tuo Rukki kuitenkin toimisi paremmin. Ikean Vintern 2014 -tekstiilit olisivat sekä hinnaltaan että tyyliltään sopivia verhoiksi ja tyynyinä ja Prisman Aatonaatto-huopa olisi aika mainio sekin. Rahanmenokin olisi aika kohtuuden rajoissa näillä hankinnoilla. Hmh. Pitää miettiä.

Niin ja anteeksi.Yritän unohtaa joulupostaukset vielä hetkeksi, kun sain tämän ulos systeemistäni.Se hiukan harmittaa, että tänä vuonna ei liene järkevää levittä ihanaa, villaista kelim-mattoani koiran pissattavakai. Ainakaan, jos jonkinmoista ihmettä ei tapahdu ja koira päätä lopettaa holtitonta sisäpissimistään jouluun mennessä.

P.S. Niin ja sitten, jos päätän kuitenkin laittaa elämän risaiseksi, voisin harkita verhokankaaksi tätä Arvidsson Textilin Dalahäst-kangasta. Tykkäisin tuosta ihan mahdottomasti, mutta hinta (vaikkei se ihan mahdoton olekaan) pidättelee toistaiseksi. Pitää miettiä. Metrin hinnalla, kun saisin Ikeasta melkein koko verhot. Jotta blääh... Nuukiako vai ekö nuukia? Siinä vasta kysymys.

Tärkeintä on huolehtia siitä, että joulun kahvipöydästä ei kukaan poistu ilman pientä huonovointisuuden tunnetta. Herkut eivät missään tapauksessa saa päästä loppumaan tai edes ehtymään. Tässä siis kolmen sisaren panostus. Lisäosia oli noudettavissa vielä olohuoneen pöydältä. Pakko tunnustaa, että en kyennyt edes kaikkea maistamaan, vaikka mieli teki.

Nyt on meillä joulutällinki kunnossa. No, kuusi on koristelematta, Silakan oli tosin pakko saada laittaa pari palloa. Ulkona on mustaa ja ankeaa, iski tarve saada sisälle lämpöä ja pesämäisyytä. Punainen pöytäliina ja lämpöisen sävyinen matto auttoivat paljon. Pientä viilausta vielä huomisaamuna ja koristeet kuuseen. Ja on joulu, satoi tai paistoi. 

Lapsilla joulumieltä onneksi riittää, oma on ollut kaikesta siivoamisesta, kokkaamisesta, leipomisesta ym. huolimatta hiukan hakusessaan. Minulle kun parhaan joulumielen toisi lumisade ja pakkanen, auringon kimallus hangella. En taida saada eniten toivomaani joululahjaa eli valkeaa joulua. Ei joulupukkikaan sentään ihan mihin tahansa kykene. Joten syön kirsikkaliköörikonvehteja ja poltan kynttilöitä ja kuvittelen, että ulkona on oikea talvi.

Rauhallista joulua ja onnellista oloa sään puutteista huolimatta!

'

Tänään vaihdoin miehen äidin antamat tyynyt joulua tuomaan. Minun piti vaihtaa myös sohvatyynyt, ommella patjaraitakankaasta päälliset vaan yllättäen sisustyynyistä olivat kankaat päättäneet haihtua, vain vanut vaelsivat irrallisina päällisten sisällä. Se tarkoittaa sitä, että minun pitää hankkiutua etsimään uudet tyynyt pikavauhtia jostain.

Pitkästä aikaan sain kudottuakin. Oikeastaan purin eskimotytön paidasta, joka on jäänyt liian ison kaula-aukon ja kauluksen takia käyttämättä, kauluksen pois, vähensin kaula-aukon silmukoita reilusti ja kudoin poolokauluksen uusiksi. Jospa se nyt pääsisi tehokkaampaan käyttöön. Mutta pitääpä painaa mieleensä, että Novitan ohjeisiin ei vain ole luottamista. Jostain syystä ne tahtovat järjestän olla mallia aivan liian lyhyt ja aivan liian leveä. Joskus tosin vain aivan liian leveä...

Ikeassa olisi kyllä vallan viehättävä tyynynpäällysmalli. Mahtaisikohan se haluta liittyä joulusohvaa koristamaan?

Pipariksi meni, tänäänkin...

Ja täten juhlallisesti vannon, että tää saa luvan olla tämän joulukun viimeinen piparipostaus. No, jos sellaisen reunaehdon jättäisin, että jos saan hetkellisen mielenhäiriön ja rakennan piparkakkutalon, siitä saa mainita. Mutta muuten, aihe lienee jo käsitelty tämän jälkeen.

Pienemmän nukahdettua päiväunille sekoittelin pikeerin ja kutsuin isomman neidon avukseni. Aamupäivällä olimme jo lenkkeilleet asiamiespostiin ja karkkikaupoille ja hankkineet koristelutarvikkeita. Joten neiti levitteli piparit ja kävimme työhön. Minä sain äitienpäivälahjana tuollaisen koristelukynäsetin ja pakko sanoa, että kylläpä olikin vallan erinomainen värkki. Pikeeri olisi voinut olla viskositeetiltaan hiukan vahvempaa, mutta muuten työ sujui kuin tanssi. Jopa siinä määrin, että toinen koristelija alkoi kadehtia välinettäni ja vaati sen hetkeksi omaan käyttöönsä. No, mitäpä sitä äiti ei lastensa eteen...

Tunnustan, että piparkakkujen koristelu on aina ollut joulunajan suosikkipuuhiani. Sitä oikein odotan. Nyt tosin hiukan huolestuttaa, että leivoinko tarpeeksi ison taikinan vai joudunko tekemään vielä toisen erän... Aiemmin tuo määrä on kyllä riittänyt hienosti, mutta nyt mokomat näyttävät hupenevan vauhdilla. Ja vaikka leipoisin, en saa edes mainostaa... Surkeaa.

Se lopullinen niitti piparijuttujen arkkuun tulee tässä. Oikeastaan tunnustan haaveilemani niistä sini-valkoisista Arabian juhlavuoden lautasista vaan kun hinta tuntuu pikkuisen korkealta eikä kukaan ole ottanut yhteyttä blogiyhteistyön merkeissä, päädyin tyytymään tähän Rörstrandin joululautaseen, kun se osui kohdalle nettihuutokaupassa. Hinta on kuitenkin mukavampi, sininen ei ehkä ihan samaa luokkaa kuin Arabialla, mutta jotain hyvin herttaista tuossa on. Ja se sopii hienosti sinisiin Teema-kuppeihini. Eiköhän tuosta piparkakut jouluna tarjoile ihan sujuvasti.

J.K. Pahoittelen koristelukuvan non-stailattua ympäristöä. Syytän kuvaajaa, joka ei rajannut pahimpiakaan kuvan ulkopuolelle. ;)

Menköön sitten loputkin...

Jotta tänään leivoimme taikinan pipareiksi. Molemmat neidot ovat jo hyvin näppäriä kys. hommassa. Minä kaulin, täti-ihminen ohjasi pikkuisen pienempää ja minä paistoin. Hyvin sujuu. Ihan oikeasti tuo pienempi neiti sai minut hämmästymään taidollaan ja kärsivällisyydellään. 

Pipareistakin tuli herkullisia. Ohjeena marttojen sivuilta napattu Paraisten piparien ohje miinus pomeranssinkuori. Se on hyvä ja helppo ja pipareista tulee keveitä ja rapeita.

Niin ja sellaista turvallista ja piparintuoksuista itsenäisyyspäivää kaikille tasapuolisesti!

Lapasesta lähti

Ihan tosissani mietin, että tänäkin vuonna tyydyn joulukoristelussa viime vuosina vallinneeseen matalan profiilin linjaan. Että laitan vähän joulujuttuja, mutta en kohtuuttomasti poiskerättävää. Joulukuusihan on jo tosi jouluinen juttu jo itsessään. 

Ja hah... Nyt näyttää vahvasti siltä, että blogin voisi hyvin nimetä uusiksi vaikka nimellä Kirahvi höyrähtää jouluun... Tänäänkin päiväunien sijaan silittelin verhoja, askartelin niitä kranssin seuraksi tarvittavia juttuja, taittelin isolle tytölle papereita lumihiutaleita varten ja mallailin valopeuraa paikalleen. (Juu, sen hankkiminen kertoo jo melkoisesta tilapäisestä mielenhäiriöstä.) Puhumattakaan siitä, että uunissa paistui maustekakku ja illasta tein piparitaikinan vetäytymään...Kaipa se joskus tulee leivottuakin.

Siitä en edes aloita, että ne silitetyt verhot ovat vanhat pitsilakanat. Auts... Varmaan epätrendikkäintä ikinä! Mutta aika suloista kuitenkin. Ne ovat kyllä niin yksivärisen vaaleat, että kaipaisivat jotain. Pienempi tyttö antoi jo palautteen, että maatuskaverhot keittiöön olisi pitänyt hankkia. No, ei taida olla sopivia kapissa. Mutta jos jotain pientä vaikka kävyistä tai karkeista keksisi... (Oikeasti haaveilin Marimekon tulipunaisista verhoista, mutta jäivät tänä vuonna hankkimatta)

Ulkona on pyryttänyt päivän mittaan useasti ja pyryttää taas. Ehkä se selittää puskan takaa hyökänneen joulutunnelmankin. Ehkä... Niin ja valopeurasta tykkään kovasti ihan siksi, että siitä tuli heti mieleen Harry Potter ja Harryn suojelius...

Kranssi

Olen lapsesta asti ollut kovasti mieltynyt lehtikuusiin, niiden oksiin ja erityisesti kauniisiin käpyihin. Lapsuuteni maisemiin kuuluvatkin lehtikuusat. Vähän jo aiemmin iski yllättävä tarve tehdä oven viereen kranssi lehtikuusen risuista ja pyysin äitiäni keräämään vähän aineksi. Nyt ne olivat sopivasti kuivahtaneet askartelutarkoituksiin ja liimailin oksat kranssiksi. Jotain tuo vielä kaipaa, mutta enää yksinäinen naula ei näytä niin orvolta seinässä kököttäessään.

Jotenkin olen ollut huomaavinani, että tänä jouluna kävyt ovat normaaliakin enemmän esillä ja se on mukavaa. Minullakin on odottamassa vielä iso maljakollinen käpyjä, joista tullee pientä koristetta jouluksi. Saaressa oli eilen metsuri. Pitääkin varmaan käydä tarkastamassa löytyisikö sieltä jotain hyödynnettävää jouluaskartelun saralla. 

Piparitalkoot, päivä 2

Tänään oli sitten ohjelmassa piparien koristelua. Se onkin aina melkoisen tarkkaa touhua. Pitää miettiä sopivat karkit, käydä ostamassa ne kaupasta ja vihdoin koristella, koristella ja koristella. Apulaiseni on hyvin innokas, Etenkin tuon suunnittelun ja karkinostamisen alalla. Minä sain hiukan sormenheristelyä, kun käytin liikaa punaisia karkkeja. Mutta ne olivat ainoa sopivat nenät pikkuiseille pelleille, joita tänä vuonna tuli tehtyä tosi monta... ;) 

Viime yönä katselin Gaimanin Tähtisumuun perustuvaa elokuvaa ja sain vihdoin säärystimeni valmiiksi. Koko päivän sain nauttia lämpimistä sääristä ja erityisesti nilkoista. Ihana tunne, näin vanhana kun nivelet yrittävät kolotella. Lanka on Päivin kudepuodista joskus tilaamaani hyvin edullista sukkalankaa, jota meni vähän vajaa vyyhti (eli hiukan alle 100 g) per säärystin. Puikkokoko ol jotain 3,5 luokkaa. Tuo kennoneule on tosi yksinkertaista, mutta se avautuu näissä tosi kauniisti.

Seuraavaksi onkin ohjelmassa pakkopullaa eli kudon Silakalle parit tumput laatikon pohjalta kaivelemistani Cascade 220 jämistä.

Päivän koriste

Nähtävästi tänä vuonna teen joulua koriste kerrallaan. Tänään kaivoin kaapista tuon pyöreän, harmaan maljakon ja täytin sen terävillä hopeatähdillä ja valoilla. Jostain syystä yhdistelmä toimii paremmin kuin ajattelin. Tai no, alkujaan ajattelin tehdä ihan jotain muuta, mutta tähän päädyin. Tuo maljakko on maannut kaapissa aika lailla turhana, kiva löytää sille käyttöä, jossa se ihan oikeasti pääsee oikeuksiinsa. Muutenkin on mukava kaivella kaappeja ja käyttää sieltä löytyviä aineksia vähän eri tarkoituksessa kuin aiemmin.

Joulukalenteri

Ompelin tänään Silakan joulukalenterin valmiiksi ja mies keksi pitkällisen pähkäilyn jälkeen, että talot mahtuvat keittiön nurkkaan. Meillä on toivottoman vähän ehjää (ja vapaata) seinäpintaa talossamme. Mutta löytyipä kuitenkin.  

Kalenteria oli hauska ommella. Se tosiaankin on melkoista tilkkutyötä, tehty jämä- ja kierrätyskankaista. Harmaasta kankaasta ompelin joskus itselleni housut (ihan toivottoman kutittavat sellaiset), katon raitakangas on Ikeasta ja siitä tein joskus romanttisempaan aikaan patjanpäällisen pihapenkkiin, ikkunat ovat sitten Marimekon kankaista jääneitä jämiä, vanha tyynynpäällinen ja pari pöytäliinaa. Maatuska on leikattu kankaasta, joka palveli edellisen asunnon keittiössä paneeliverhona. Talon taustakangas taas löytyi tämän talon kellarista. 

Jotenkin tälläistä työtä tehdessä avautuu tilkkutöiden viehätys. Se, että kaikilla kankailla on jotain merkitystä, että kaikkiin niihin liittyy jokin omakohtainen muisto, vaikka vain se, että tämä kangas löytyi siltä ja siltä kirpputorilta joskus kauan sitten. Silakan talon ripustuskin on meille merkityksellinen. Talossamme on aikanaan toiminut puusepänverstas ja sen muistona kellarissa oli vanhoja keinutuolin pinnoja. Nyt yksi niistä kannattelee kalenteria.

Mutta kenelle minä ensi vuonna teen kalenterin? Lapsilla on jo omansa. Enkä mies tarvitsee suklaalla täytettävän pikkumökin, tunnustan olevani lievästi koukuttunut joulukalenterien ompeluun... 

Joulumielellä

Jotenkin tosiaan mattomietteistä päädyin joulumietteisiin ja joulukuusen mattoa miettimään. Miettiminenkin edistyi sen verran, että virkkailin koeversioita erilaisista tähtimalleista (ihan ohuesta Kotiväki-langasta) ja vieläpä hahmomallia nukkekodin kuusen alle. Ounou. Vielä kun osaisin päättää sopivan värin, valkoinen on ehkä kuitenkin himppasen liian herkkä ja tohon ei sit taas Niinan hyvä ehdotus jätelankavirkkauksesta toimi. Pöh minua. Harmaa vai viininpunainen? 

Vai mahdanko mä olla ihan aavistuksen verran etuajassa ton joulun suhteen? No, seuraavaksi sit ensi vuoden pääsiäiskoristeita miettimään...

Joulusta selvittiin. Meillä jopa pysyivät sähköt, mutta tapaninverailulla vanhempieni luona jouduimme jonnin verran jännittämään sitä, pakkaammeko ruoat autoon ja hurautammeko meille kokkaamaan. Juuri parahiksi ruoka-aikaan sähköt sitten päättivät palta. Helpolla siis pääsimme, lähialueella oli moni pitkäänkin sähköittä.

Joululahjoja tuli tänä vuonna jaettua melkein ylenpalttisesti, mutta toisaalta olipa noita saajiakin koolla melkein ennätysmäärä. Tänä vuonna teimme jouluruokia varsin koohtuulliset annokset, mutta silti ne jäivät syömättä suurelta osin. Mitenköhän saisi paistettua 2dl jokaista latikkoa? Se riittäisi hyvin, minä en jouluruoista juuri perusta joten käytännössä ainoa joulumässääjä taloudessa on tuo talon ainoa miespuolinen asukas, joka hänkään ei mahdottomiin suorituksiin yllä. 

Joulukattauksessa muuten näkyvät ihanat huutislöytöni. Kerrankin osuin kohdalle, kun joku halusi eroon Gardbergin Red lioneista. Nyt minulla on niitä kohtuullinen nippu, vielä teelusikoita saisi löytyä. Nuo tuovat mukavaa vastapainoa vihreille Teemoille, joita olen vuosien aikana keräillyt. Yleensä meillä on jouluna valkoinen pöytäliina. Tänä vuonna oli tuon pikkuhurrikaanin takia pakko luopua moisista hienosteluista. Pöytäliinan helmukset ovat neidille täysin vastustamaton asia.... Muutenkin sana kattaus oli tänä vuonna lievästi liioittelua. Joskus on pakko ottaa rennommin, ensi vuonna ehkä panostan pöydän ulkoasuun enemmän. (Ja siirrän myös italiansalaaatin johonkin fiinimpään kippoon.)

Bertel Gardberg on minulle jonkinasteinen idoli, tai ainakin oli sitä opiskeluaikana. Pääsimme kerran tutustumaan Gardbergin verstaaseen ja kuulemaan herrasmiehen ajatuksia muotoilusta ja hopeasepäntyöstä. Se oli elämys, pakko tunnustaa. Joissakin ihmisissä vain on karismaa ja Gardberg kuului ehdottomasti heihin. Noihin Red lioneihin minulla on aika henkilökohtainen suhde pidemmältä ajalta, lapsena omat haarukkani, veitseni ja lusikkani kun olivat tuota kyseistä sarjaa.

Mutta hauskinta joulunaikaan on ollut seurata eskaritytön lukutaidon kehittymistä. Neiti kirjoittaa ihan jatkuvasti ja lukee keskittyneesti kaiken eteen osuvan tekstin. Ihana seurata toisen onnea uudesta taidostaan. Pienempi neiti puolestaan seistä töröttää milloin missäkin ja harkitsee vahvasti kävelemään lähtemistä. Niin ja on pullauttamassa hampaita itkun ja hammastenkiristyksen säestyksellä.

Minä venytin eilen napanuoraa ja jätin molemmat lapset mummulaan hoitoon. Itse karkasin mieheni kera aleostoksille. Saimme me hankinnat tehtyä ja rehellisesti sanoen oli parempi jättää lapset kotiin kuin raahata mukaan Ideaparkin väntungokseen tuskastumaan. Mutta nyt on ensi talveksi taminetta neideille. Itse paiskoin tavaroita (vahingossa toki) Marimekossa, ostin pätkän kangasta ja pari kirjaa. En tuntenut tarvitsevani muuta, koska Ideaparkissa ei myydä näitä kenkiä, jotka minun vain olisi ehdottomasti saatava. Pahuksen Tyylivarkaat, jotka luovat ihmiselle tarpeita. ;)

Joulua

Pitii kurkistaa viime jouluisia kuvia ja hiukan oli enemmän lunta silloin... Silloin oli myös isompi vatsa tällä mammalla, tosi iso itse asiassa... Nyt se vatsa riehuu vain täällä valtoimenaan ja käy kättelemässä joulukuusta ynnä näyttää loukkantuneelta, kun neulaset pistelevät. Huomenaamulla koristellaan kuusi, muut joulukoristeet (joita tänä vuonna on hyvinkin kohtuudella) on jo levitelty tänään. Jotenkin minun suhtautumiseni jouluun on hyvin kaksijakoinen. Yhdistelmä isoa surua ja iloa. Pari vuotta sitten koin elämäni jouluyön eikä sen jälkeen joulu ole ollut niinkuin ennen. Koin sellaisen klassisen keskenmenon kovine kipuineen ja verilammikossa heräämisineen... Tasan puoli vuotta aiemmin olin menettänyt edellisen vauvani. Mutta oli noissakin kokemuksissa hyvä puolensa. Siihen asti olimme ravanneet joulut paikasta toiseen, ettei kenellekään vain tulisi paha mieli eikä kukaan tuntisi itseään laiminlyödyksi. No, tuon joulun jälkeen opin, että tärkeintä ehkä kuitenkin on hoitaa joulu niin, että itsellä on hyvä mieli ja minulla se hyvä mieli on kotonani, perheni kanssa yhdessä. Meille toki saa tulla, oikein mielelläänkin, mutta minä en enää ryhdy siihen kuusi kyläpaikkaa ja joulukirkko yhden vuorokauden aikana -ruljanssiin. Opin siis ilmeisesti tervettä itsekkyyttä.Toivottelen rauhallista ja oman mielen mukaista joulua kaikille.

Hyvä ruoka, parempi mieli...

Mummu toi lukemaan oppineelle vanhanaikaisen aapisen lukemistoksi. Siitä minulle onkin luettu joka päivä pieniä pätkiä. Päivä päivältä lukeminen sujuu paremmin ja tyttö on ylpeä kuin mikä taidostan. Juoksevat asiatkin hoituvat nykyisin kirjeiden välityksellä. Minä saan sentään hoitaa vastaamisen ihan suullisesti.

Tyttö on ollut myös hyvin ylpeä siitä, että on saanut sytyttää muutaman kerran kynttilän. Ihan itse, tulitikuilla. Eskarissa olivat moista harjoitelleet ja nyt pitää sitten kotonakin. Hiukan hirvittää, mutta ehkä nuo tulitikkuleikit on kuitenkin parempi leikkiä luvallisesti ja valvotuissa oloissa kuin jossain nurkan takana salaa. Luonnoliseti tikut ovat ilman vahempien valvontaa ihan nounou-kamaa ja korkeealla. Neitimme on kyllä pääosan aikaa melkoisen järkevä ja puhetta ymmärtävä tapaus, mutta kun eihän noista lapsista ikinä voi tietää...

Eilen kävimme teatterissa. Ihana näytös, suosittelen kaikille täällä päin asuville. Teatteri on pieni harrastajateatteri, mutta ilmeisen lahjakasta joukkoa sinne on kertynyt. Harmitti ihan, kun tajusin, että olemme asuneet jo monta vuotta puolen kilometrin päässä teatterilta ja nyt vasta pääsimme näytökseen asti. No, parempi myöhään jne. mutta seuraavan kerran menen toivottavasti jo ensi kaudella nauttimaan näyttämötaiteen iloista.

Sain uudet joulutyynyt. Tai en saanut, tilasin miehen piipahtamaan Indiskassa Tampereen reissulla. Edelliset joulutyynyt kärsivät kovan kohtalon isomman neidin pahimman saksimisvimman aikana... No, nyt sain nämä kauniit, joita olin ehtinyt ihailla parinkin lehden sivuilla. Kauniit ovat oikeastikin, tosi kauniit. Niin ja lehdistä: Ostin kauppareissulla Hus & hemin ja siinä oli ihan unelmieni talo. Sisustettukin tosi herkullisesti. Matuskoja ja muita ihanuuksia, sellaista rauhallista runsautta. Ei ylitsepursuavaa tavaramäärää. Toivottavasti joskus pääsisi itse samaan...

Minä myös pahoitin ystäväni mielen enkä tiedä saanko ikinä anteeksi. Toivottavasti saan. Olen kyllä pyytänyt, mutta ikinähän ei voi tietää. Ystäviä ei ole ikinä liikaa ja tuntuu tosi kurjalta, jos pitkäaikainen yhteisyden tunne loppuu näin, suhteellisen pieneen, mutta toiselle vakavaan juttuun. Joskus ihminen päästelee suustaan älyttömyyksiä. Etenkin väsyneenä... Sitten ei voi kuin toivoa, että se toinen osapuoli olisi isompi ihminen kuin mitä itse on ollut.

Mies täytti tänään vuosia. Leivoin kuivakakun, sovelsin taas muffinssiohjetta Nigellan vähän vanhemmasta keittokirjasta. Se ohje on loistava pohja kaikenlaisille muunteluille. Tällä kertaa korvasin maidon mustaherukamehulla ja vaniljasokerin kardemummalla ja kanelilla ja omakehun uhallakin on pakko sanoa, että kakusta tuli ihan suussasulava. Iltapäivän vietin muuten vain keittiössä vääntämässä vegaanista moussakaa. Ajatus siitä on väijynyt takaraivolla jo pidempään ja nyt vihdoin oli aikaa toteuttaakin ajatus. Sekin onnistui, itse asiassa paremmin kuin kuvittelin. Kirjoitin jopa ohjeen itselleni muistiin tulevaisuuden varalle.

Kasvismoussaka

2 munakoisoa

Viipaloi munakoisot n 0,5 cm kiekoiksi, suolaa ja laita painon alle joksikin aikaa itkemään.

Tomaattisoosi:

400 g tomaattimurskaa

pari valkosipulinkynttä silputtuna

2 porkkanaa raasteena ( 2-3 dl karkeaa raastetta)

1 paprika kuutioina

n 1 dl punaisia linsseja

vettä

1 tl oreganoa

1 tl basilikaa

1 tl timjamia

n 1 tl savustettua paprikajauhetta

suolaa 

mustapippuria

rypsiöljyä

Kuullota valkosipulia, porkkanaa, yrttejä ja paprikajauhetta rypsiöljyssä, lisää paprika ja linssit ja kuullota vielä hetken aikaa. Lisää tomaattimurska ja n, 1,5 tomaattimurskapurkillista vettä. Keitä 15 minuuttia. Lisää suola ja pippuri.

Maitokastike:

400 g purkki kookosmaitoa

pikkupurkki kookoskermaa

50 g margariini

0,5 dl vehnäjauhoja

muskottia

suolaa, pippuria

kourallinen oluthiivahiutaleita 

Sulata rasva kattilassa ja lisää jauhot. Kuullottele jauhoja hetken aikaa ja ala lisätä kookosmaitoa vähitellen niin, että seos pysyy tasaisena. Lisää kookoskerma ja muskotti ja keittele koko ajan sekoitellen niin, että seos on paksuhkoa eikä jauhojen maku enää tunnu. Mausta suolalla ja pippurilla ja lisää kourallinen oluthiivahiutaleita.

Taputtele munakoisosiivut kuiviksi ja paista kiekot pienessä määrässä öljyä kevyesti. Kokoa vuokaan niin, että ensin pohjalle hiukan tomaattikastiketta, sitten munakoisosiivuja, tomaattikastiketta, valkokastiketta, munakoisoja jne  niin, että viimeiseksi vuoka peitetään valkokastikkeella. Paista 200 asteessa 30-40 minuuttia ruskeaksi.

Jotta tälläinen raportti. Jos joku on vielä hereillä tämän luettuaan, toivotan oikein mukavaa joulunalusviikkoa.

Nyt ne on koristeltu. Piparit nimittäin. Ensimmäinen annos tuli melkein jo syötytä, kuten arvelinkin ja niinpä leipaisin toisen taikinan viikonloppuna. Sain lahjaksi ihanan kruunumuotin ja ostin tuollaisen piparkakku-ukkomuottisarjan tytön kalenteriin. Niilä mentiin pääasiassa ja molempia malleja oli mukava koristella.Eniten koristeltu ukkeli pääsee kuulema huomenna eskariopen päiväkahville mukaan. Mahtaa ope hämmästyä... Ainakin koristeita riittää.

Lunta :)

Talvi tuli. Ensin pakkanen ja jää ja eilen vihdoin lumi. On ihan uskomattoman ihanaa, kun valon määrä moninkertaistui yhtäkkiä. Talommekin on vaihteeksi lunta vasten harmaa. Eilisellä aamulenkillä lumeen ikuistui monta lumienkeliä ja pihassa heilui pieni lumilapio ankaralla tarmolla. Maanantain iltapäivälenkillä itse sain inspiraation ja kannoin metsästä sylillisen risuja, joista pyörittelin kranssin. Tuli siitä jonkinlainen tekijän kranssintekokokemuksen puutteesta huolimatta. Jossain lehdessä oli joskus valtava risukranssi takan yläpuolella. Sellainen olisi upea, mutta ei taida syntyä minun taidoillani. 

Itsenäisyyden kunniaksi niskani päätti ystävällisesti jumittaa kunnolla ja jouduin kutsumaan apuvoimia piparienleivontaan. Tulihan noita ja piparit syntyivät neljän sukupolven naisten voimin varsin tehokkaasti. Tosin tajusin tehneeni ihan liian pienen taikinan ja taidan joutua leipomaan vielä toistamiseen... No, ehkä silloin niskani on kaulimenkäsittelykunnossa ja voin leipaisen jonkinmoisia pikapipareita muutaman pellillisen.