Onnea uudelle vuodelle! Tuokoon se mukanaan monenlaista, toivottavasti kuitenkin enemmän hyvää ja kaunista. Tinastani en osaa sanoa, mitä se lupaa tulevalle vuodelle. Runsaasti kastematoja kukkapenkkiin, kenties?
tiistai 31. joulukuuta 2013
maanantai 30. joulukuuta 2013
lauantai 28. joulukuuta 2013
Joulunpyhät sujuivat mukavasti. Silleen normaalisti kyläillen. Viime päivät on sitten ollut pakko olla ottaa rauhallisesti useammastakin syystä. Nuorisolla alkoi olla ylettömästi kierroksia ja räkätautikin saapui iloksemme. Mutta lahjaleluilla on ollut mukava leikkiä, peleillä pelata ja minä olen lukenut joulun ajaksi varaamiani kirjoja. Tove Janssonin elämänkerta on ihana. Se on pakko todeta. Ja amarylliskin vihdoin aukeni ilahduttamaan silmiä.
tiistai 24. joulukuuta 2013
Tärkeintä on huolehtia siitä, että joulun kahvipöydästä ei kukaan poistu ilman pientä huonovointisuuden tunnetta. Herkut eivät missään tapauksessa saa päästä loppumaan tai edes ehtymään. Tässä siis kolmen sisaren panostus. Lisäosia oli noudettavissa vielä olohuoneen pöydältä. Pakko tunnustaa, että en kyennyt edes kaikkea maistamaan, vaikka mieli teki.
maanantai 23. joulukuuta 2013
Nyt on meillä joulutällinki kunnossa. No, kuusi on koristelematta, Silakan oli tosin pakko saada laittaa pari palloa. Ulkona on mustaa ja ankeaa, iski tarve saada sisälle lämpöä ja pesämäisyytä. Punainen pöytäliina ja lämpöisen sävyinen matto auttoivat paljon. Pientä viilausta vielä huomisaamuna ja koristeet kuuseen. Ja on joulu, satoi tai paistoi.
Lapsilla joulumieltä onneksi riittää, oma on ollut kaikesta siivoamisesta, kokkaamisesta, leipomisesta ym. huolimatta hiukan hakusessaan. Minulle kun parhaan joulumielen toisi lumisade ja pakkanen, auringon kimallus hangella. En taida saada eniten toivomaani joululahjaa eli valkeaa joulua. Ei joulupukkikaan sentään ihan mihin tahansa kykene. Joten syön kirsikkaliköörikonvehteja ja poltan kynttilöitä ja kuvittelen, että ulkona on oikea talvi.
Rauhallista joulua ja onnellista oloa sään puutteista huolimatta!
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
Jouluisemmat sohvatyynyt ovat kivunneet paikoilleen! Asiaa helpotti se, että voitin harmaan tyynynpäällisen arvonnasta ja löysin tuon hiihtopäällisen kaapista. Ihminen omistaa nähtävästi kaikenmoista unohtunutta... Posti toi myös kelim-tyynyt, mutta ne ovat vielä ulkoilemassa. Ehkä nekin huomenillalla pääsevät sohvaa koristamaan.
Yleensä en ole ostanut itselleni joululahjoja, mutta tänä vuonna päätin tehdä poikkeuksen ja tilasin muutaman akvarellisiveltimen. Jostain syystä en ole koskaan tullut hankkineeksi kuin yhden oikeasti hyvän siveltimen ja kieltämättä tuo tosiseikka hiukan rajoittaa maalaamista. No, nyt on. Tuollainen hieno viuhkasivellinkin. Oi. <3 div="">3>
Päivä oli kohtuullisen sekopäinen. Alkoi taas kuudelta, kahdeksalta piti mennä esittelemään nuoren neidin kantapäätä terveyskeskukseen ja samalla tuhoamaan lääkäriparan kuulo karjunnalla. Oma kuulo on mennyt jo aikaa sitten neiti vastalausemyrskyn kanssa neuvotellessa. Ja ei, minä en edelleenkään halua herätä kuudelta,mutta tällä viikolla moista riemua on ollut ohjelmassa joka aamu. Varsinainen pehmeä lasku lomaan.
Iltapäivällä nukuin hetken ja leivoin pari piimäkakkua, toisen pakkaseen joulua odottamaan. Olen kerrankin ajatellut yrittää tehdä asioita vähitellen ja rauhallisesti. Ainoa vika on edelleen aikaansaavuuden puutteessa. Ehkäpä sekin taas kaivautuu esiin viimeistään sen kuuluisan inspiraationlähteen tullessa kohdalle. Eikun ainiin, sitähän tässä piti vältellä...
maanantai 16. joulukuuta 2013
Jotta valoisimpaa aikaan päivästä olin kuvaamassa. Eipä tähän juuri muuta osaa sanoa kuin että voi ankeus ja kurjuus, liukkaus ja loka. Onko luontoäiti unohtanut katsoa kalenteriin? Tämä on sellaista "talvea", jota inhoan ihan vilpittömästi. Kuraista, loskaista ja kaiken lisäksi vielä liukasta. Hiukan alkaa mielikuvitus loppua lapsen (ja itseni) huvittamisen suhteen pihalla. Mitä hemmettiä tuolla jään ja kuravellin vaihtelussa enää keksisi? Eikä jouluksikaan ole luvassa lunta, myrskyä sentään huomiselle, ettei totuus pääsisi unohtumaan... Höh.
Mutta onneksi välillä voi sentään leipoa. Pakkaseenkin sain muutaman pussillisen korvapuusteja ja dallaspullia. Nuoret neidot pullattivat (ilmaisu by Silakka) sydämensä innolla pellillisen pullia ja koristelivat ne rusinoilla. Osansa iloon toi tietenkin jälkeenpäin suoritettu rusinoiden naposteleminen ihan muuten vaan.
Voi ehkä tunnustaa, että poden pientä bloggausumpea. Aloitan päivityksiä, mutta hävittelen ne saman tien, kun kuvat ovat keltaisia ja hölmöjä (paitsi ulkokuvat, jotkaovat sinisiä ja hölmöjä) ja sanottavaakaan ei oikein ole. Käsityötkin ovat saaneet pölyttyä rauhassa hyllyssä tämän joulun alla. Tulisi edes sitä lunta. Ja pakkasta. Ja talvi. Minulla on ikävä ihmemaata.
torstai 12. joulukuuta 2013
Ravintoasiaa
Viime aikoina blogeissa on noussut melkein jo trendiruoaksi karjalanpaisti. Meillä sitä on muutaman vuoden ajan hyödynnetty laiskan emännän helppona sapuskana, se kun valmistuu melkein itsekseen. Mielestäni silloin, jos lihaa syö, pitää ymmärtää, että liha ei ole vain niitä fileitä ja hienoimpia osia. Itse asiassa nuo edullisemmat ruhonosat ovat usein paljon maukkaampia, ne vain vaativat hiukan enemmän aikaa, ovat slow foodia. Itsehän en lihaa syö, mutta valmistan kyllä perheelleni liharuokia, mutta pyrkien siihen, että lapset oppivat syömään muutakin kuin nakkeja ja kalleimpia osia.
Tänään tosin en tehnyt ihan perinteistä karjalanpaistia. Tuunailin pikkuisen eli paistoin ensin pohjaksi paketillisen pekonia ja ruskistin paistilihat pekonin rasvassa. Pilkoin joukkoon pari porkkanaa ja valkosipulinkynttä, maustoin rosmariinilla, timjamilla, laakerinlehdellä, mustapippurilla ja pienellä ripauksella suolaa (pekoni on itsessään melkoisen suolaista). Kippasin lihat uunivuokaan (koska patani on edelleen ruosteessa ja rasvaamaton) ja kiehautin pannun puhtaaksi muutamalla desillä vettä. Paisti kaipaa nestettä seuunnilleen sen verran, että lihat peittyvät. Sitten vain vuoka 175-asteiseen uuniin neljäksi tunniksi foliolla peitettynä hautumaan ja liha on taatusti mureaa. Sitä en ymmärrä, miksi pakkauksessa väitetään, että 2,5 tuntia riittää paistamiseen. Riitää toki, jos tykkää sitkeistä lihamöykyistä, mutta alle kolmen tunnin ei liha kyllä mureudu.
Niin ja kuvassa on hämäyksen vuoksi lounaaksi tehtyä kasvissosekeittoa. Unohdin näpätä kuvan lihansyöjien annoksesta. Tuo sosekeittokin oli muuten melkoisen hyvää. Siihen tuli perunoita, kesäkurpitsaa, paprikaa, kukkakaalia ja valkosipulinkynsi. Mausteeksi rosmariinia, pippuria ja suolaa ja joukkoon soseutuksen jälkeen liraus kookoskermaa. Nam.
Harrastimme me pikkuisen sielun ravintoakin. Ulkona kun oli lievästi sanoen kurja ilma ja melkoinen pääkallokeli, joten jätimme ulkoilut minimiin. Jotain piti kuitenkin keksiä ja maalaaminen virkistää aina. Pikkuneiti maalasi oman työnsä hyvin määrätietoisesti ja nopeasti, minä en ollut ehtinyt vielä kuin luonnostella työni ennenkuin taiteilijatoverini jo siirtyi seuraavan harrastuksensa pariin. Onneksi neiti viihtyy seurassani hyvin, kun piirrän tai maalaan ja keksii jopa sellaista rauhallista tekemistä. No, en minä sittenkään ehtinyt edes kaivaa niitä vesivärejä esiin. Jatketaan joku toinen päivä ja jos työ onnistuu, mahdollisesti saatan jopa julkaista sen täällä. Ainakin itseäni vähän nauratti piirrellessäni.
tiistai 10. joulukuuta 2013
Tänään vaihdoin miehen äidin antamat tyynyt joulua tuomaan. Minun piti vaihtaa myös sohvatyynyt, ommella patjaraitakankaasta päälliset vaan yllättäen sisustyynyistä olivat kankaat päättäneet haihtua, vain vanut vaelsivat irrallisina päällisten sisällä. Se tarkoittaa sitä, että minun pitää hankkiutua etsimään uudet tyynyt pikavauhtia jostain.
Pitkästä aikaan sain kudottuakin. Oikeastaan purin eskimotytön paidasta, joka on jäänyt liian ison kaula-aukon ja kauluksen takia käyttämättä, kauluksen pois, vähensin kaula-aukon silmukoita reilusti ja kudoin poolokauluksen uusiksi. Jospa se nyt pääsisi tehokkaampaan käyttöön. Mutta pitääpä painaa mieleensä, että Novitan ohjeisiin ei vain ole luottamista. Jostain syystä ne tahtovat järjestän olla mallia aivan liian lyhyt ja aivan liian leveä. Joskus tosin vain aivan liian leveä...
Ikeassa olisi kyllä vallan viehättävä tyynynpäällysmalli. Mahtaisikohan se haluta liittyä joulusohvaa koristamaan?
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
Talven ihmemaa
Tämä on se osuus jota rakastan talvessa. Se, kun lumi kuorruttaa kaiken ja koko ajan tuntuu siltä, että kohta fauni Tumnus hypähtää lähimmän kiven takaa tervehtimään. Maailma muuttuu saduksi.
lauantai 7. joulukuuta 2013
Pipariksi meni, tänäänkin...
Ja täten juhlallisesti vannon, että tää saa luvan olla tämän joulukun viimeinen piparipostaus. No, jos sellaisen reunaehdon jättäisin, että jos saan hetkellisen mielenhäiriön ja rakennan piparkakkutalon, siitä saa mainita. Mutta muuten, aihe lienee jo käsitelty tämän jälkeen.
Pienemmän nukahdettua päiväunille sekoittelin pikeerin ja kutsuin isomman neidon avukseni. Aamupäivällä olimme jo lenkkeilleet asiamiespostiin ja karkkikaupoille ja hankkineet koristelutarvikkeita. Joten neiti levitteli piparit ja kävimme työhön. Minä sain äitienpäivälahjana tuollaisen koristelukynäsetin ja pakko sanoa, että kylläpä olikin vallan erinomainen värkki. Pikeeri olisi voinut olla viskositeetiltaan hiukan vahvempaa, mutta muuten työ sujui kuin tanssi. Jopa siinä määrin, että toinen koristelija alkoi kadehtia välinettäni ja vaati sen hetkeksi omaan käyttöönsä. No, mitäpä sitä äiti ei lastensa eteen...
Tunnustan, että piparkakkujen koristelu on aina ollut joulunajan suosikkipuuhiani. Sitä oikein odotan. Nyt tosin hiukan huolestuttaa, että leivoinko tarpeeksi ison taikinan vai joudunko tekemään vielä toisen erän... Aiemmin tuo määrä on kyllä riittänyt hienosti, mutta nyt mokomat näyttävät hupenevan vauhdilla. Ja vaikka leipoisin, en saa edes mainostaa... Surkeaa.
Se lopullinen niitti piparijuttujen arkkuun tulee tässä. Oikeastaan tunnustan haaveilemani niistä sini-valkoisista Arabian juhlavuoden lautasista vaan kun hinta tuntuu pikkuisen korkealta eikä kukaan ole ottanut yhteyttä blogiyhteistyön merkeissä, päädyin tyytymään tähän Rörstrandin joululautaseen, kun se osui kohdalle nettihuutokaupassa. Hinta on kuitenkin mukavampi, sininen ei ehkä ihan samaa luokkaa kuin Arabialla, mutta jotain hyvin herttaista tuossa on. Ja se sopii hienosti sinisiin Teema-kuppeihini. Eiköhän tuosta piparkakut jouluna tarjoile ihan sujuvasti.
J.K. Pahoittelen koristelukuvan non-stailattua ympäristöä. Syytän kuvaajaa, joka ei rajannut pahimpiakaan kuvan ulkopuolelle. ;)
perjantai 6. joulukuuta 2013
Menköön sitten loputkin...
Jotta tänään leivoimme taikinan pipareiksi. Molemmat neidot ovat jo hyvin näppäriä kys. hommassa. Minä kaulin, täti-ihminen ohjasi pikkuisen pienempää ja minä paistoin. Hyvin sujuu. Ihan oikeasti tuo pienempi neiti sai minut hämmästymään taidollaan ja kärsivällisyydellään.
Pipareistakin tuli herkullisia. Ohjeena marttojen sivuilta napattu Paraisten piparien ohje miinus pomeranssinkuori. Se on hyvä ja helppo ja pipareista tulee keveitä ja rapeita.
Niin ja sellaista turvallista ja piparintuoksuista itsenäisyyspäivää kaikille tasapuolisesti!
Niin ja sellaista turvallista ja piparintuoksuista itsenäisyyspäivää kaikille tasapuolisesti!
torstai 5. joulukuuta 2013
Lapasesta lähti
Ihan tosissani mietin, että tänäkin vuonna tyydyn joulukoristelussa viime vuosina vallinneeseen matalan profiilin linjaan. Että laitan vähän joulujuttuja, mutta en kohtuuttomasti poiskerättävää. Joulukuusihan on jo tosi jouluinen juttu jo itsessään.
Ja hah... Nyt näyttää vahvasti siltä, että blogin voisi hyvin nimetä uusiksi vaikka nimellä Kirahvi höyrähtää jouluun... Tänäänkin päiväunien sijaan silittelin verhoja, askartelin niitä kranssin seuraksi tarvittavia juttuja, taittelin isolle tytölle papereita lumihiutaleita varten ja mallailin valopeuraa paikalleen. (Juu, sen hankkiminen kertoo jo melkoisesta tilapäisestä mielenhäiriöstä.) Puhumattakaan siitä, että uunissa paistui maustekakku ja illasta tein piparitaikinan vetäytymään...Kaipa se joskus tulee leivottuakin.
Siitä en edes aloita, että ne silitetyt verhot ovat vanhat pitsilakanat. Auts... Varmaan epätrendikkäintä ikinä! Mutta aika suloista kuitenkin. Ne ovat kyllä niin yksivärisen vaaleat, että kaipaisivat jotain. Pienempi tyttö antoi jo palautteen, että maatuskaverhot keittiöön olisi pitänyt hankkia. No, ei taida olla sopivia kapissa. Mutta jos jotain pientä vaikka kävyistä tai karkeista keksisi... (Oikeasti haaveilin Marimekon tulipunaisista verhoista, mutta jäivät tänä vuonna hankkimatta)
Ulkona on pyryttänyt päivän mittaan useasti ja pyryttää taas. Ehkä se selittää puskan takaa hyökänneen joulutunnelmankin. Ehkä... Niin ja valopeurasta tykkään kovasti ihan siksi, että siitä tuli heti mieleen Harry Potter ja Harryn suojelius...
tiistai 3. joulukuuta 2013
Kranssi
Olen lapsesta asti ollut kovasti mieltynyt lehtikuusiin, niiden oksiin ja erityisesti kauniisiin käpyihin. Lapsuuteni maisemiin kuuluvatkin lehtikuusat. Vähän jo aiemmin iski yllättävä tarve tehdä oven viereen kranssi lehtikuusen risuista ja pyysin äitiäni keräämään vähän aineksi. Nyt ne olivat sopivasti kuivahtaneet askartelutarkoituksiin ja liimailin oksat kranssiksi. Jotain tuo vielä kaipaa, mutta enää yksinäinen naula ei näytä niin orvolta seinässä kököttäessään.
Jotenkin olen ollut huomaavinani, että tänä jouluna kävyt ovat normaaliakin enemmän esillä ja se on mukavaa. Minullakin on odottamassa vielä iso maljakollinen käpyjä, joista tullee pientä koristetta jouluksi. Saaressa oli eilen metsuri. Pitääkin varmaan käydä tarkastamassa löytyisikö sieltä jotain hyödynnettävää jouluaskartelun saralla.
maanantai 2. joulukuuta 2013
Joulukuu alkoi, joulukalenteri tuli ripustettua ja taskut täytettyä herkuilla ja legoilla. Jotenkin olo on vähän pöllämystynyt. Joulu tosiaankin on ihan ovella, mutta omat jouluhommat ovat ihan ketarallaan. Vähän on olotila niinkuin alakuvan tontuilla. Sain minä ne sentään kaivettua laatikosta, joskin huonosti näytti niillekin sittemmin käyneen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)