maanantai 16. joulukuuta 2013


Jotta valoisimpaa aikaan päivästä olin kuvaamassa. Eipä tähän juuri muuta osaa sanoa kuin että voi ankeus ja kurjuus, liukkaus ja loka. Onko luontoäiti unohtanut katsoa kalenteriin? Tämä on sellaista "talvea", jota inhoan ihan vilpittömästi. Kuraista, loskaista ja kaiken lisäksi vielä liukasta. Hiukan alkaa mielikuvitus loppua lapsen (ja itseni) huvittamisen suhteen pihalla. Mitä hemmettiä tuolla jään ja kuravellin vaihtelussa enää keksisi? Eikä jouluksikaan ole luvassa lunta, myrskyä sentään huomiselle, ettei totuus pääsisi unohtumaan... Höh.



Mutta onneksi välillä voi sentään leipoa. Pakkaseenkin sain muutaman pussillisen korvapuusteja ja dallaspullia. Nuoret neidot pullattivat (ilmaisu by Silakka) sydämensä innolla pellillisen pullia ja koristelivat ne rusinoilla. Osansa iloon toi tietenkin jälkeenpäin suoritettu rusinoiden naposteleminen ihan muuten vaan.

Voi ehkä tunnustaa, että poden pientä bloggausumpea. Aloitan päivityksiä, mutta hävittelen ne saman tien, kun kuvat ovat keltaisia ja hölmöjä (paitsi ulkokuvat, jotkaovat sinisiä ja hölmöjä) ja sanottavaakaan ei oikein ole. Käsityötkin ovat saaneet pölyttyä rauhassa hyllyssä tämän joulun alla. Tulisi edes sitä lunta. Ja pakkasta. Ja talvi. Minulla on ikävä ihmemaata.

2 kommenttia:

  1. Samat fiilikset tuon viimeisen osalta. Tuntuu ettei ole kerta kaikkiaan mitään sanottavaa, eikä aikaakaan sanoa mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ois kyllä aikaa, mutta tällä viikolla taas unet ovat jääneet niin minimiin, että mieluummin nukun edes valoisaan aikaan... ;)

      Poista