Joulu meni. Varsin rauhallisena, mukavasti. Sain joululahjaksi pyöröpolarisaatiosuotimen. Enkä ole kertaakaan päässyt testaamaan sitä kunnolliseen sinitaivaaseen. Ärsyttävää. Tänään oli kyllä kaunista, mutta pilvistä ja usvaista. Niin kova pakkanen, että koski höyrysi kunnolla. Muutaman kuvan oton verran käväisin pihalla. Riitti hyvin. Huomenna pitäisi olla jo lämpimämpää ja ulkoiluystävällisempää säätä.

Lomalla olen lukenut, katsellut elokuvia, kokannut ja kutonut pipon. Sen pipon tosin purin heti sen valmistuttua ja aloitin uusiksi huomattavasti vähäisemmällä silmukkamäärällä. Tykkään taas kutoa purkulangasta, kuten mummuni sanoisi...

Rauhallista joulua!

Kuusi saapui sisään. Ihana tuoksu! Vielä pitäisi tehdä pari pakettia ja keittää rusinasoppa aamua varten valmiiksi. Kunhan vain nuorempi polvi lopultakin nukahtaisi. Huominen aatto jännittää pikkuisen liian paljon ja omassa sängyssä pysyminen on etenkin nuoremmalle neidolle aivan ylivoimainen tehtävä... No, jospa tuo vähitellen sammuisi ja pääsisin hetkeksi hommiin (ja syömään iltapalaa.)

Mutta hei! Ihanaista joulua kaikille. Nauttikaa vapaista (keillä niitä on), olkaa läheistenne seurassa, rentoutukaa ja iloitkaa siitä mitä on. Se on varmuudella olemassa vain nyt.

Minä olen hyvin ihastunut venäläistyylisiin kuvituksiin, astioihin, maatuskoihin, you name it, minä ihastelen. Minulla on kulkenut lapsesta asti mukana Lomonosovin kaunis kukkokuppi, mutta enhän minä sitä raaski käyttää. Joten ostinpa sitten netin kautta kuppiparin, jota raaskin käyttääkin. Ja nyt vihdoin käytin. Tee oli jostain syystä siitä juotuna paljon parempaa kuin kömpelöstä mukista (vaikka sinäkin on Haapaniemen kauniit kuvitukset). Jospa muistaisin useampanakin aamuna ottaa oman kuppini ja istahtaa kirkasvalon alle rauhoittumaan.

Nuorin neito siirtyi alkusyksystä siskon seuraksi nukkumaan ja syksyn mittaan olemme vähitellen järjestelleet aikuisten käyttöön siirtynyttä makuuhuonetta mieleisemmäksi ja käytännöllisemmäksi. Kyllä se siitä, vähitellen... Nyt minulla on myös oma työpöytä ja ompelukoneet sillä. Vielä kun olisi tilaisuuksia ommella... Ehkä niitäkin siunaantuu vähitellen. Sen huomasin, että ainakin ompelukoneeni kaipaa kipeästi pientä öljyannosta. Onhan se tainnut viettää hiljaiseloa melkoisen pitkän aikaa.

Kävimme tänään ostamassa jouluruoat ym. valmiiksi. Mies huomasi kaupassa myös tulppaanikimppuja. Silloin kun olin pieni, vaari toi meille joka jouluksi korin, jossa oli yhtä monta tulppaania kuin meitä lapsia oli. Siitä kai minulle jäi ajatus siitä, että tulppaanit, erityisesti punaiset tulppaanit, kuuluvat jouluun.

J niinkuin joulupukki

Löysin nettihuutokaupasta tämän vanhan opetustaulun ja en kyllä kyennyt vastustamaan. Paikkaansa se hetken haki, mutta kun nuo Ratian Palaset-hyllyt muuttivat alakertaan työhuoneeseen, löytyi opetustaulullekin arvoisensa sijainti.

Muutenkin olemme harjoittaneet joulusiivousta ja koiralle hunajan syöttämistä. Viime yön valvoin ja tungin vastustelevan eläimen kitusiin erinäisiä ruokalusikallisia tuota eliksiiriä. Onnistui mokoma nappaamaan pari xylitolilla maustettua namua ja xylitoli nyt vaan ei ole koiralle hyväksi.

Tänään tuo syvästi loukattu pikkuotus on sitten ollut aika mielenosoituksellisesti syömättä ja lähinnä mulkoillut, jos olen yrittänyt jotain tarjota. No, toivotaan, että nälkä palauttaisi ruokahaluan. Mutta ilmeisesti pääsimme säikähdyksellä. Totesin kyllä, että xylitoli on tästä lähin taloudessa pannassa ainakin niin kauan kuin tuo pienempi neito on teini-ikäinen tai edes jotenkin syyntakeisessa iässä. Sen verran säikytti kuitenkin (eikä tuo yövalvominenkaan nyt niin sydäntä lämmittävä asia ollut).

Marjatan sydämet

Tuli mieleen äidin keittokirja ja siinä ollut pikkuleipäresepti; Marjatan sydämet. Mutta eipä auttanut kuukkeli eikä kirja ollut helposti saaatuvilla, joten kysyin apua sellaisilta epämääräisltä netti-ihmisiltä ja apu löytyi. Jotenkin tuollainen ventovieraalta tullut apu ja ystävällisyys lämmittää aina yhtä paljon.

Mutta nyt meillä on jouluksi Marjatan sydämiä. Ihan niinkuin äiti tulisi noissa vähän lähemmäs. Ohje on vanhasta Kotiruoka-keittokirjasta. Tein pikkuisen eri tavalla kuin alkuperäisessä ohjeessa neuvottiin. Joten tässä minun versioni.

Marjatan sydämet

200 g margariinia

1 dl sokeria

1 dl siirappia

1 muna

5 dl vehnäjauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

Vaahdota margariini, sokeri ja sirappi. Vatkaa joukkoon kananmuna ja kääntele seokseen vehnäjauhot ja niihin sekoitettu leivinjauhe. Anna levähtää hetki jääkaapissa ja kauli levyksi (älä säästele jauhoja, taikina on aluksi melkoisen takertuvaista) ja ota siitä sydänmuotilla keksejä. Paista 175 asteessa n. 7 minuuttia.

Seuraavalla kerralla saatan laittaa heti puoli desiä enemmän jauhoja, muutoin nuo olivat niin herkullisia, että taitavat liittyä joulutraditioiden listalle.

Helleborus tuli taloon

Minä luin juuri jostain, että piparkakut säilyvät parhaiten jääkaapissa. Ja hah, sanon minä. Parhaiten ne säilyvät kassakaapissa, jonka ovi on lukittu. Niin pitkään ne eivät viihdy ainakaan meillä pöydällä, että pilaantumaan pääsisivät. Ja juu, leivoin siis tänään uuden annoksen pipareita kadonneiden tilalle. Joku päivä sitten koristellaan taas.

Leivoin myös kakun. Parhaan suklaakakun ikinä. Ohje löytyi tuosta jo jonkin aikaa sitten hankkimastani Leivonnaisia herkkusuille -kirjasta. Brooklyn blackout on reseptillä otsikkona. No, ihan pikkuisen jouduin sitä muuttamaan ja vuokakin oli aika lailla laajempaa mallia, mutta kylläpä oli ihana, mehevä, kaakaoinen kakku. Oi namskis. Niin ja täytteeksi en tehnyt suklaakiisseliä (koska ei ollut tarpeeksi kaakaojauhetta) vaan ihan perus kerma-suklaavaahdon ja bonariksi vadelmahilloa. Voisin kyllä vielä illasta käydä maistamassa selaisen ihan pikkuisen palan...

Mies sai vielä syntymäpäivälahjaksi joulukukan. Aika ihanan sellaisen. Pääsin esittelemään tytöille, miltä Helle näyttää kukkiessaan. Ihanalta tietty.

Kuinkahan monta kertaa olen ottanut nämä kuvat? Vähän eri vuodenaikoina, pikkuisen eri rajauksilla, mutta yhtä kaikki, samat kuvat. Ja aina ne jaksavat ihastuttaa omaa silmää. Ja nyt oli pakkokin kuvata, kun vihdoin tuli kunnolla lunta. No, ainakin hetkeksi.

Sain lumesta ja valosta mystisen energiakohtauksen. Vartin päiväunien jälkeen olin valmis leipomaan pullaa, tekemään pipariaikinan nro 2 kellariin, kokkailemaan hyvää ruokaa, leipomaan maustekakkua ja silittämään ahkerasti joululahjaprojektia varten. Ilmeisesti lumiukon rakentamisella on jotain outoja vaikutuksia ihmisen mielentilaan. Minä ainakin piristyin.

Subihimo iski ja pikkuisen itse tekemisestä muutenkin

Aamulla ei oikein nukuttanut, Heräsin jo viideltä pyörimään. Päivällä nukutti sitäkin enemmän ja iltapäivästä iski vielä vietävä pikaruoan himo. Subway-leipää olisi pitänyt saada. Vaan ei, eipä ole moisia ison maailman ihmeitä täällä lähimaillakaan, joten itse oli käytävä leipomaan. Samalla vaivalla tein sitten vähän terveellisempää leipäpuolta silkan vehnäpullan sijaan. Laitoin taikinaan splttihiutaleita ja spelttijauhoja vehnäjauhojen lisäksi. Lisäksi sekoittelin oman versioni hunaja-sinappikastikkeesta ja isompi tyttö vaati kotitekoista majoneesia. Senkin pyöräytin. Ja olipa muuten hyvää. Taisi itse asiassa oll aparempaa kuin esikuvansa. Ainakin väittäisin, että kustannuksia tuli vähemmän kuin valmiina noutaessa.

Vatsa täynnä olikin hyvä alkaa joululahjojen askarteluun isomman neidin kanssa. Noiden käsityöopetus on ollut luvalla sanoen retuperällä jo pidemmän aikaa ja päätin, että kaipa se on itse otettava työvälineitä kauniiseen käteen ja sovittava perheen sisäisestä kässäkerhosta. Jonkinmoisista käsityökyvyistä kun on minun näkemykseni mukaan varsin paljon hyötyä elämän varrella. Tekeminen opettaa niin paljon enemmän kuin ensikatsomalta voi kuvitella. 

Salapoliisi

Pienempi salapoliisi sai siskolta pahvista tehdyn suurennuslasin, joka oli kovasti mieleinen. Siihen asti siis kun koira sai sen tassuihinsa ja sen jälkeen se olikin entinen. Mutta ei hätää, iskä pelasti päivän ja kävi leikkimässä kellarissa kovalevynpalan ja pistosahan kanssa ja nyt on taas salapoliisilla työväline kunnossa. Ja koska kyseessä on tyttösalapoliisi, on suurennuslasinkin oltava käyttäjän tyylin mukainen

P.S:Joulunajassa tyhimintä on se, että vaikka saa ihan oikeasti käsityörintamalla jotain aikaiseksin, ei niistä voi kertoa blogissa. Ihan on oltava hyshys hiljaa vaan... Vallan mahdotonta. No jo, on se aika kivaakin. Salaisuuksien pitäminen siis.

Meillä yksi tärkeä osa joulun tuloa on ollut isomman tytön jumppaseuran talvinäytös. Niin tänäkin vuonna. Eikä vähiten siksi, että myös Silakka päääsi ensimmäistä kertaa näyttämölle ja voi pojat, että oli vaikea saada tuo sieltä pois. Neiti on selvästi perinyt suvun geenejä ainakin tuossa suhteessa, että näyttämöllä on kivaa. Ihan hyvä niin, hullummistakin asioista ihminen voi elämässä nauttia.

Muta kerrassaan upea näytös taas kerran. Arvoa ei ainakaan laske se tosiasia, että se todellakin rakennetaan kaksi kertaa vuodessa täysin vapaaehtoisvoimin. Itse olen huono nykyisin osallistumaan seuratoimintaan (taidan olla jossain vaiheessa oman astiani siinä suhteessa kuluttanut loppuun), mutta kyllä minä oikeasti arvostan tuota, että lapsille tarjotaan mahdollisuus harrastaa, liikkua, onnistua ja myös oppia iloitsemaan esillä olemisesta.

Vallan huikeaa!

Ja sitten muuten vain jouluista. Minulta ruinattiin piparkakkutalon rakentamista melkoisella intensiteetillä ja kun Ikeassa neiti isompi iski silmänsä piparkakkutalon osiin, tekosyytkin olivat vähissä. Oikeasti haaveilin, että olisin vuosien tauon jälkeen kehitellyt jonkun ihan oman mallin ja leiponut ja koonnut, mutta nyt mentiin näin. Tulee kai niitä jouluja, jolloin pääsen toteuttamaan itseäni enemmänkin. Tuon piharakennuksen mies toi työmaaruokalastaan. Olivat siellä tehneet moisia myyntiin. Mutta tuon Ikean tsi-mökin koristelu on ihan minun ja tytön yhteistyötä. Piparkakkumökkiä vain ei voi koristella liikaa, vaikka neiti välillä vähän epäilikin ohjeostuksiani. Ensin laitetaan karkkia niin paljon kuin mahtuu ja sitten varmuuden vuoksi vielä pikkuisen lisää. Sitten on hyvä.

Traditioista

Olen miettinyt tänä syksynä paljon äitiyttä. Sitä mitä äitiys minulle merkitsee, sitä mitä millainen äiti ole. Tavallaan äitiys tuli minulle vähän puun takaa, tai siis tarve äitiyteen. En oikeastaan ikinä ollut edes ajatellut haluavani lapsia. Sitten, vähän vanhempana, löysin miehen, jonka kanssa halusin parisuhteen lisäksi myös jälkikasvua. Ja lopulta sitä sainkin. 

Nyt kahden eläväisen äitinä olo on monta kertaa aika riittämätön. Väsyttää ja uhmaikäisen kanssa elämä ei ole välttämättä ihan ruusuilla tanssimista. Olen äiti, mutta olen edelleen se sama äkkipikainen ja kärsimätön ihminen kuin ennekin äitiyttä. Ei se osuus luonteestani ole sen kummemmaksi muuttunut. Mutta pitääkö lopulta edes muuttua? Mietin sitäkin, mitä muistan omasta lapsuudestani. Muistan äidin, joka oli läsnä, sylin, joka tuntui paremmalta kuin kenenkään muun syli, ne tietyt traditiot, jotka vanhempani meitä varten loivat. - Lauantain saunaillat, saunaillan jälkeiset tuoreet pullat, ranskanleivät päällystettyinä lauantaimakkaralla, maitokahvin, joulun alla piparitaikinan tuoksun ja lämmön, vaarille leivotut pullapojat. Äitini ei ollut yhtään sen pitkäpinnaisempi luonne kuin minäkään, mutta en minä sitä muista, rakkauden muistan.

Omille lapsilleni olen pyrkinyt siirtämään tuota perinteiden jatkumoa. Vähän eri asioissa, mutta kuitenkin nin, että jotain mukavaa arjessa olevaa toistuu. Meillä käydään saunassa lauantaisin, juodaan päälle pillimehut ja sydään usein jotain vähän parempaa iltapalaksi, Perjantaisin on pitzzperjantai ja lauantaisin karkkipäivä. Ja huomaan, että lapsille nuo toistuvat asiat ovat tärkeitä asioita. Samoin kuin sylissä ja kainalossa kyhnääminen. Eikä kukaan tunnu sylissä niin hyvältä kuin nuo kaksi, joita olen sylissäni kantanut jo ennen syntymää niin pitkään. Sitä ensimmäistä tärkeää syliä kun minulla ei enää ole.

Käsilaukkuni synkät salat

Marika Kinttupoluilta heitti haasteen, jossa pitää kipata käsilaukku ja paljastaa synkät salasiuudet. No, ajattelin, että pikkujuttu, mutta tämä haaste paljasti, että minusta on muovautunut sen minimalistinsen rahapussi, nenäliinoja ja 20 huulipunaa -ihmisen sijasta sellainen kauhuklassikko, jonka laukusta löytyy ihan kaikkea. Kääk! Tässä vaiheessa kannattaa jo herkimpien sulkea silmänsä...

Jep, siinä se on, karu totuus, roinaa riittää. Toivottavasti saan listattua edes osan...

2 hiusharjaa

3 pussukkaa, joissa yhdessä meikkejä, toisessa lääkkeitä ja kolmannessa hygieniatarvikkeita

Ihan muuten vaan niitä hygieniatarvikkeita

Laastareita

Käsidesiä

Kosteuspyyhkeitä sekä desinfioivia että normeja

Lapsen varapikkarit ja vaippa, pieni muovipussi (En kyllä tiedä, miksi tuo vaippa, ei täällä asu vaippaikäisiä)

Sakset

Ruusunmarjateepusseja minigrip-pussissa.

2 mustekynää (toinen kuiva)

Ikean lyijykynä

Pyyhekumi

Mimin ja Kukun fanikortteja

Nenäliinoja muovipussissa

Ostoskassi

Aurinkolasit kotelossaan

Purkkaa joltain Hesereissulta

Avainnippu

Lompakko

Puhelin

Pöllön muotoinen puhelinkotelo

Tytön hiuspanta

Pari kaulakorua (tyttöjen)
Yksi kirjallien tuotos lapselta.

Ryppyisiä kuitteja, laastarien päällyspapereita ja runsaasti hiekkaa (?)

Normitilassa kyydissä olisi vielä pikkuinen sateenvarjo ja vesipullo ja pidemmillä matkoilla myös käsityö ja varavaatteita. Niin ja järkkärikin monesti. Pakko sanoa, että tuo Marimekon olkalaukku on melkoinen tilaihme. Lopuksi siivosin pois roskat ja hiekat ja kuivuneen mustekynän sekä minulle kuulumattomat aarteet. Lapsi vei Mimit ja Kukut. No, ehkä seliväisin vähän pienemmällä varannolla niitä hygieniatarvikkeita ja yhdellä hiusharjalla. Pitää harkita. ;)

Ai niin. Voisin piinata tällä ainakin siskoani Hetaa, Titä ja Nonnaa. Kumotkaapa käilaukkunne. Tai olkalaukkunne, kuten minä tein.

Tänään somistin pikaisesti mummonurkkaukseni jouluisemmaksi. Laitoin istuimeen suojaksi pienen gobeliinin ja kaivoin kelim-tyynyn kaapista. Ne sopivat jotenkin hauskasti tuon vanhan ompelupöydän seuraksi. Iltapäivällä piipahdimme Ikeassa ja päätin sijoittaa tyynyjen sisustoihin. Kummasti ryhdistyivät saatuaan sisäänsä tukevampaa tyynyainesta. Nyt kelpaa loikoilla ja lepuuttaa päätänsä pehmoisilla pieluksilla.

(Huomenna lupaan raivata kirjahyllyn. Ehkä.)

Ikeasta tarttui mukaan myös valosarja tyttöjen huoneeseen. Yleensä minulla on varsin hyvä hahmotuskyky ja olen selättänyt Ikeankin ohjeet vaikeuksitta. Tällä kertaa meni hetken aikaa sormi suussa. Toki ymmärsin ihan osia katsomalla, miten nuo oli tarkoitus koota, mutta ohjeet oli laadittu sen verran kryptisellä tyylillä, että mietin, josko ratkaisu ei olisikaan niin helppo kuin ihan ekaksi ajattelisi. No, kokeilin kuitenkin ja totesin, että ihan näppärästi sujui, ohjeista huolimatta...

Niin ja tuo mummonurkka kaipaa edelleen valaisinta. Ikeasta ei tälä kertaa oikein löytynyt apua. Taidan tutustua muihin vaihtoehtoihin. Oikeastaan pitäisi tehdä tonttujen töitä. Jos niitä sitten hetken kuluttua...

Jotta hiiohoi ja verhot kiipesivät kuin kiipesivätkin ikkunaan. Ja vahattu kangas pöydälle. Paremmaksi muuttui, ainakin paremmaksi kuin verhoton ikkuna. Oikeastaan en haluaisi käyttää vahakangasta. Harmitaa, kun vanha, kulunut pöytä on piilossa. Toisaalta pöytä taitaisi kulua melkoisen nopeasti lisää ilman suojaa. Sen verran reipasta porsastelua jälkikasvuni onnistuu harjoittamaan päivittäin. Ehkä muutaman vuoden päästä selviämme jo ilman suojia.

Vaihdoin olohuoneeseenkin jo jouluisemmat tyynyt ja torkkupeiton, mutta niitä en kuvaa ennenkuin saan tyynyihin uudet sisukset ja kirjahyllyn siivottua. En ajatellut viettää jouluani kirjahyllyssä, mikä tällä hetkellä on kyllä helppo päätös. Ihan siksi, että enhän minä sine mahtuisikaan, niin täynnä tuo on kaikenlaista... Joskus haluan kirjoille tilan, joka on juuri oikean kokoinen niin, että hyllyn etureuna ei kerää kaikkea irtainta lojumaan...

Lisää joulumieltä toi piparkakkujen koristelu. Tänä vuonna myös nti nuorempi osallistui ja osallistuikin tavanomaisella tarmollaan.  Mutta jaksoi koristella ihan uskomattoman pitkään ja ison kasan pipareita. Alkaa huoletuttaa, koska kohtahan tässä pitää alkaa tehdä isompi taikina, että minullekin riittää pursotettavaa.

Yritän epätoivon vimmalla istuttaa jälkikasvuuni käsillä tekemisen intohimoa. Jossain suhteessa on ollut pakko tunnustaa tosiasia kaivoista ja kannetuista vesistä, mutta aina välillä löytyy jotain, joka innostaa. Kuten nyt kankaanpainanta. Tonttujen touhuja, hyshys, ei siitä sen enempää.

Sää... Siitä voisi sanoa enemmänkin, mutta tyydyn toivomaan, että kunhan ei jouluna olisi yhtä kurjaa säätä kuin viime vuonna. Ja edes pikkuisen lunta, kiitos. Siinä minun joululahjatoiveeni. Tämä loputon sateenpieksemä pimeys vie kyllä mehut vahvemmastakin. Joulukuu on joutunut oikein kunnon ankeuttajailmaston vangiksi.

Tänä vuonna jäivät joulunavaukset ja myyjäiset ym. lystäily väliin sairastelessa, joten päätimme tänään ottaa edes pikkuisen vahinkoa takaisin ja pistäytyä kurkistamassa Tampereella Tallipihan joulua. Olen ihan ehdottoman ihastunut Tallipihaan jo paikkana. Vanhat rakennukset vain ovat niin sympaattisia, ettei paremmasta väliä. Ja niin ovat eläimetkin ja erityisesti omaa mieltä lämmittää Tallipihan suklaapuoti. Isompi neiti oli Tallipihalla kavereineen jouluostoksilla, mutta kummasti taisivat neitienkin rahat päätyä isolta osin herkkupuodin kassaan. Pienempi sitten keskittyi muunlaiseen hurvitteluun.

Itse olisin niin mieluusti piipahtanut kurkistamassa miltä Näsilinnan remontti näyttää ulkoapäin ja mitä Mältinrannassa olisi näytteillä. Mutta kaikkea ei ehdi. Harmittavan harvoin pääsee edes Tampereelle ja silloinkin aikaa on yleensä rajoitetusti käytössä.

Illalla olikin ohjelmassa piparkakkutalkoot. Tämän vuoden hitti taisi olla Tigerin kirjainmuotit. Tosin tuli noita muitakin muotoja taas tehtyä. Kirjainkeksit vain kuulemma ovat niin kivoja. No, ovathan ne, sen takia ne tilasinkin mieheltä.

Piparien leivonta on jostain syystä se joulupuuha, joka on jäänyt mieleen. Kaikki tuoksut, maut, taikinan tahmeus sormissa. Se miten isä sekoitti puukauhalla edellisenä iltana paksun taikinan turpoamaan kylmäkaappiin. Ei mikään muu joulupuuha ollut niin tärkeä ja odotettu, joten meilläkin leivotaan yhdessä ja toivon, että piparinleivonnasta jää omille lapsillenikin samanlainen lämmin muisto kuin itselleni jäi.

Nyt Maria Langin dekkaria. Olen ihan hupsahtanut Ola Rapaceen Christer Wijkinä, vaikka alussa ajttelin, että hän ei sovi ollenkaan rooliin. Kirjojen Christer oli jotenkin kuivakkaampi, Ola on niin voimallisesti  lihaa ja verta, että Puckin kiusaus on kovasti helppo ymmärtää.

On sitä elämää silti täälläkin. Juhlimme itsenäisyyttä rennosti ison osan lähisukuani seurassa. Samassa tutustutimme pikkupoikaamme siskoni poikiin ja hienosti sujui. Pikkukoiraa kyllä hiukan jännitti isojen poikien seurassa, neiti Silakkaa ei. Pusuja tuli jaetua puolin ja toisin.

Kakun (erittäin tontonton) koristelusta otan omalle kontolleni liian löysän sokerikuorrutteen, lapset hoitivat muun koristeiden asettelun. Kelpasi se kuitenkin. Aina ei voi voittaa jne. Tortut täytin tällä keraa vaniljakreemillä ja luumuhillolla. Hyvin toimi.

Mukavaa itsenäisyyspäivän iltaa!

Elämä on toisaalla

Pääsin tänään valoisaan aikaan kävelylle ilman koiraa. Pitkästä aikaa sain keskittyä (ainakin melkein) pelkästään kuvaamiseen, kun mukana oli vain sinkoileva lapsi. Hassua silti, että valoisimpaankin aikaan on pimeää kuin illalla. Valo riittää juuri ja juuri kuvamiseen käsivaralta, ilman apuvälineitä. Tulisi jo lumi ja toisi vähän valoa maailmaan.

Aiemmin kuvasin punaisina loistavia pihlajanmarjoja. Haaveilin pääseväni kuvaamaan vähän myöhemmin tilhiparvia nauttimassa pihlajien antimista. Haaveeksi jäi. Nyt pihlajat ovat täynnä mustiksi kuivettuneita terttuja. Eivät kelvanneet komeat marjat kenellekään. Tilhetkin taitavat viihtyä vielä pohjoisessa.

Kuvista tuli yhtä poissaolevia ja sulkeutuneita kuin säätilakin. Sellaisia, joista tulee mieleen Milan Kunderan kirjan nimi: Elämä on toisaalla.

Kuuhulluutta

Jo muutamana iltana olen ihastellut kuutamoa ja nyt oli pakko kaivaa kamera esiin ja käydä kuvaamassa möllöttäjää pikkuisen parvekkeelta. Viime yön mokoma taisi valvottaakin, Ainakin kaikki murheet ja surut pyrkivät mieleen ja nukkumisesta ei tahtonut tulla oikein mitään.

Jostain syystä valvomisesta oli kuitenkin seurauksena omituinen energiapiikki puolen tunnin iltapäivätirsojen jälkeen. Yhtäkkiä huomasin pesseeni keittiön kaappien ovet ja silittäväni lastenhuoneen jouluverhoja (ja minä in-ho-an silittämistä) ja samaa vauhtia vähän joululahjatarpeitakin pääsi raudan alle. Ruokailun jälkeen sitten vielä harjoitimme miehen kanssa järjestelyä ts. kodin hyrskynmyrskyämistä, mutta nyt on sänky käännetty toiseen asentoon ja makuuhuone tuntuu hassusti isommalta. Aika paljon olisi vielä askarreltavaa enenkuin huone on sitä, mitä haluan, mutta vähitellen. Joku päivä olisi hyvä päärmätä keittiön verhot. Lapset ovat alkaneet vihjailla, että ikkuna on kovin paljaan näköinen ja uudet verhot varmasti näyttäisivät oikeinkin kivoilta paikoillaan.

Edelleenkin elämä kulkee Heston Blumenthalia ja iltapäivän pitoja odotellessa lievässä horroksessa. (Ja mitähän minä teen, kun sarja loppuu, kysyn vaan. Keskivertoa pahempi koukkuuntumisaste tuli saavutettua pitojen suhteen.) Mutta viime tippa on loistava inspiraation lähde ja tänään sain kuin sainkin hoidettua joulukorttikuvaukset ja myös korttien tilaamisen saman tien. Jotta ehkä ne lähtevät kustin poljettaviksikin ajoissa kaikesta huolimatta. Kuvausten nuorin osallistuja taisi kyllästyä loppuvaiheessa, Viekussa oli mukavan lämmin ja rento ilmapiiri alkoi haukotuttaa. Krooh... Tai sitten emme maksaneet tarpeeksi ja huippumalli katsoi parhaaksi olla nousematta makuuasennosta tällä kertaa.

Joulukuukin alkoi. Edelleen toipilaana. Se kloriitikreisibailaus kun jatkui viimeisenä minun osaltani. Mutta kaipa tämä tästä, vähitellen. Joulukalenterihommat hiukan pissivät moisen kutsumattoman vieraan ansiosta, joten kohta pitää mennä täydentämään taskuihin ylläreitä. Blogiinkin vähän mietin joulukalenteria, mutta ehkä jonain toisena vuonna sitten. Muutenkin piti laittaa kaikenmoista tuossa viikonloppuna, mutta laittamatta jäi.

Mutta sain minä yhden joulukoristeen kotiin. Huonekuusi on tietty mahdottoman trendikäs ja kaikkea, mutta se on oikeasti ollut minun hankintalistallani parikymmentä vuotta. Nyt kun siitä tuli trendikäs, onnistuin sen hankkimaankin. Oli kuulemma saksalaisen rakennustarvikeliikkeen viimeinen kappale, ihan nätti sellainen. Oikeasti sijoituspaikka tulee olemaan ikkunan luona, viileässä valossa. Ja sinkkiämpärikin tullee vaihtumaan hiukan sievempään paljuun, mutta kelvatkoon hetken. Jos vaikka huomenna pikkuisen koristelisi tuosta pikkujoulukuusen suuntaista.