maanantai 22. joulukuuta 2014

Minä olen hyvin ihastunut venäläistyylisiin kuvituksiin, astioihin, maatuskoihin, you name it, minä ihastelen. Minulla on kulkenut lapsesta asti mukana Lomonosovin kaunis kukkokuppi, mutta enhän minä sitä raaski käyttää. Joten ostinpa sitten netin kautta kuppiparin, jota raaskin käyttääkin. Ja nyt vihdoin käytin. Tee oli jostain syystä siitä juotuna paljon parempaa kuin kömpelöstä mukista (vaikka sinäkin on Haapaniemen kauniit kuvitukset). Jospa muistaisin useampanakin aamuna ottaa oman kuppini ja istahtaa kirkasvalon alle rauhoittumaan.


Nuorin neito siirtyi alkusyksystä siskon seuraksi nukkumaan ja syksyn mittaan olemme vähitellen järjestelleet aikuisten käyttöön siirtynyttä makuuhuonetta mieleisemmäksi ja käytännöllisemmäksi. Kyllä se siitä, vähitellen... Nyt minulla on myös oma työpöytä ja ompelukoneet sillä. Vielä kun olisi tilaisuuksia ommella... Ehkä niitäkin siunaantuu vähitellen. Sen huomasin, että ainakin ompelukoneeni kaipaa kipeästi pientä öljyannosta. Onhan se tainnut viettää hiljaiseloa melkoisen pitkän aikaa.


Kävimme tänään ostamassa jouluruoat ym. valmiiksi. Mies huomasi kaupassa myös tulppaanikimppuja. Silloin kun olin pieni, vaari toi meille joka jouluksi korin, jossa oli yhtä monta tulppaania kuin meitä lapsia oli. Siitä kai minulle jäi ajatus siitä, että tulppaanit, erityisesti punaiset tulppaanit, kuuluvat jouluun.

2 kommenttia:

  1. Tulppaanit ovat ihania! Tänä jouluna ei tullutkaan ostettua yhtään joulukukkaa. Jospa joulun jälkeen vielä löytäisin vaikka amarylliksen. Viime jouluinen kun unohtui kesän jälkeen ulos , eikä se näyttänyt erityisen eläväiseltä parin pakkasyön jälkeen, kumma juttu. Ihanaa joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkoivat joulukukatkin olla tänään jo hyvässä alessa. ;) Ihanaa joulua teillekin! :)

      Poista