Kirahville kaulahuivi

Meillä yksi tärkeä osa joulun tuloa on ollut isomman tytön jumppaseuran talvinäytös. Niin tänäkin vuonna. Eikä vähiten siksi, että myös Silakka päääsi ensimmäistä kertaa näyttämölle ja voi pojat, että oli vaikea saada tuo sieltä pois. Neiti on selvästi perinyt suvun geenejä ainakin tuossa suhteessa, että näyttämöllä on kivaa. Ihan hyvä niin, hullummistakin asioista ihminen voi elämässä nauttia.

Muta kerrassaan upea näytös taas kerran. Arvoa ei ainakaan laske se tosiasia, että se todellakin rakennetaan kaksi kertaa vuodessa täysin vapaaehtoisvoimin. Itse olen huono nykyisin osallistumaan seuratoimintaan (taidan olla jossain vaiheessa oman astiani siinä suhteessa kuluttanut loppuun), mutta kyllä minä oikeasti arvostan tuota, että lapsille tarjotaan mahdollisuus harrastaa, liikkua, onnistua ja myös oppia iloitsemaan esillä olemisesta.

Vallan huikeaa!

Ja sitten muuten vain jouluista. Minulta ruinattiin piparkakkutalon rakentamista melkoisella intensiteetillä ja kun Ikeassa neiti isompi iski silmänsä piparkakkutalon osiin, tekosyytkin olivat vähissä. Oikeasti haaveilin, että olisin vuosien tauon jälkeen kehitellyt jonkun ihan oman mallin ja leiponut ja koonnut, mutta nyt mentiin näin. Tulee kai niitä jouluja, jolloin pääsen toteuttamaan itseäni enemmänkin. Tuon piharakennuksen mies toi työmaaruokalastaan. Olivat siellä tehneet moisia myyntiin. Mutta tuon Ikean tsi-mökin koristelu on ihan minun ja tytön yhteistyötä. Piparkakkumökkiä vain ei voi koristella liikaa, vaikka neiti välillä vähän epäilikin ohjeostuksiani. Ensin laitetaan karkkia niin paljon kuin mahtuu ja sitten varmuuden vuoksi vielä pikkuisen lisää. Sitten on hyvä.