Pääsin tänään valoisaan aikaan kävelylle ilman koiraa. Pitkästä aikaa sain keskittyä (ainakin melkein) pelkästään kuvaamiseen, kun mukana oli vain sinkoileva lapsi. Hassua silti, että valoisimpaankin aikaan on pimeää kuin illalla. Valo riittää juuri ja juuri kuvamiseen käsivaralta, ilman apuvälineitä. Tulisi jo lumi ja toisi vähän valoa maailmaan.
Aiemmin kuvasin punaisina loistavia pihlajanmarjoja. Haaveilin pääseväni kuvaamaan vähän myöhemmin tilhiparvia nauttimassa pihlajien antimista. Haaveeksi jäi. Nyt pihlajat ovat täynnä mustiksi kuivettuneita terttuja. Eivät kelvanneet komeat marjat kenellekään. Tilhetkin taitavat viihtyä vielä pohjoisessa.
Kuvista tuli yhtä poissaolevia ja sulkeutuneita kuin säätilakin. Sellaisia, joista tulee mieleen Milan Kunderan kirjan nimi: Elämä on toisaalla.
Niinpä. Lunta toivotaan täälläkin. Tosin me lähdetään lunta etsimään pohjoiseen. Mutta jospa kuitenkin tänä talvena tänne eteläänkin...
VastaaPoistaLeppoisaa itsenäisyyspäivää!
Kiitos, sitä samaa. :)
Poista