Mangoldia

Kylvin tänä vuonna ensimäisen kerran kokeiluna mangoldia ja sehän on osoittautunut oikein satoisaksi kasviksi. Käytön suhteen olen ollut hieman hämilläni, mutta aina välillä tuota on tullut heitettyä ruokiin sekaan tai lisukkeeksi. Tänään tuli mieleen, että kikherneet ja mangoldi varmaan sopisivat kavereiksi ja hoplaa, ne muuten sopivat. Hyvin. Erittäin hyvin.

Kikherne-mangoldimuhennos

1 prk säilöttyjä kikherneitä (Bonduelle)

1 valkosipulinkynsi

Nippu mangoldia

Öljyä

Savupaprikajauhetta

Suolaa, mustapippuria

Pilko mangoldin varret. Suikaloi lehdet. Laita paistinpannu tulelle ja kaada siihen luraus öljyä. Murskaa valkosipuli öljyyn ja anna pehmitä hetken ajan. Lisää kikherneet ja paprikajauhe ja kuullottele hetki. Lisää mangoldinvarret ja pehmitä lisää. Lopuksi heitä sekaan mangoldin lehdet ja hauduta kypsiksi. Mausta suolalla ja pippurilla. 

Tarjoa seurana nokare turkkilaista jugurttia.

(Kirotusvihreiden copyrigt migreeni)

Ei kasva... Jurovat ja murjottavat ja taisivat nuo isommat lehdet ottaa kylmääkin taannoin lumisatessa. Hengissä sentään ovat, mutta jotenkin muistelisin, että aiempina vuosina lehdet ovat olleet melkoisen paljon näyttävämmissä mitoissa tässä vaiheessa kesää. Jännityksellä odotan. 

Nämä sitten puolestaan kasvavat ja kukoistavat. Sinänsä hassua, koska viime vuonna kesäkurpitsat rehottivat ja salaatti murjotti eikä oikein edes itänyt. Mutta kyllä minä kaiken uhallakin kaipaisin hiukan lämpimämpiä ilmoja.

Tietenkin, jos heittäytyy yltiöpositiiviseksi, voi sanoa, että kukkapenkkiprojektin kannalta tämä sää on ollut vallan ihanteellinen. Kasvit eivät ole päässeet nuutumaan odotellessaan ja harvemmin on ollut tuskallisen hiostavaa maata kaivellessa. Nyt tuo iso maa on jo hyväll mallilla. Enää pitää ottaa painottelu kuunliljojen kanssa ja jakaa ja istuttaa ne paikoilleen. Ne tulevat vähän niinkuin vyöksi tuohon paljaaseen kohtaan. Mieluusti keksisin jonkun oikein korkean, mutta hyvin pystyssä pysyvän perennan niiden taakse. Kimikki olisi vallan ihanteellinen, mutta ostin ja tapoin jo yhden. Ei taida maksaa vaivaa kokeilla uudelleen... Niin ja reunuskasviosasto on vielä hiukan hakusessaan.

Ostin minä tänään vähän kukkaisuuksia pihalle. Pinkki pioni, Sarah Bernhardt, tulee johonkin kohtaan isoa penkkiä ja rönsyansikat ovat joskus tulevaa varjomaata varten ja menevät odottamaan ja toivottavasti lisääntymään sivupihan ison angervon juurelle.

Kasvimaata ja muita tiluksia

Siinä se on, pikkuinen palstani. Muistin laitta herneet likoamaan aamusta ja illalla kipaisimme kylvämässä ne maalle. Hiukan hirvittää huomiselle luvattu vedenpaisumus. Mahtavatko herneet kellua kastelukanavaan jo ennen kuin linnut syövät ne? Tunnustan, että lähtöasenteeni on enemmänkin mallia pessimisti ei pety. Jos jotain saan kasvatettua syömiskunton, olen kovasti onnellinen. Kasvimaa on kieltämättä mallia aloitteleva viljelijä ottaa varman päälle ts. perunaa, sipulia, herneitä ja pari penkkiä kesäkukkia lasten iloksi ja ötököitä karkottamaan.

Onneksi voin kotona sentään kääntää katseeni ruusutarhaani, jonka ainoa pensas kukkii ihanasti, vaikka juhannukseen on vielä hetki. Samoin unikko on intoutunut tekemään vallan ennennäkemättömän määrän nuppuja. Ensimmäinen poksahti auki tänään. Huomista sadetta ennakoiden tein unikolle ex-tempore -tukisysteemit ympärille. Jospa se ei tuennan ansiosta makailisi pitkin pihamaata niinkuin vähän jokaisena aiempana kesänä on käynyt.

Huomenna taitaakin olla ohjelmassa lähinnä sisälläistumista. Eipä silti, kotihommia on kyllä odottamassa ihan riittävästi. tekisin vain paljon mieluummin niitä ulkona tapahtuvia. Esim se iso kukkamaa on edelleen istuttamatta uusiksi. Huomenna voisin ehkä saada loistavia ideoita sen kukkien uuteen järjestykseen... Ja myöhemmin myös järjestää ne. Puutarhanhoidon suhteen olen hiukan mallia adhd, joka säntäilee projektista toiseen, koska niiden aloittaminen on ihan mahdottoman hauskaa. No, yleensä projektit tulevat kyllä aikaa myöten valmiiksikin, kunhan vain saan itseäni niskasta kiinni. Kuten esimerkiksi tänään, kun sain lopultakin lannoitettua kärhöt ja alppiruusuni(, jota ei muuten hotsittanut tänä vuonna kukkia lainkaan.)

Lempikukkani kukkivat juuri! Särkynyt sydän alba, jonka ostin kai sinä kesänä kun muutimme tänne ja joka on muuttanut paikasta toisen monen monta kertaa. Nytkin raukalla on hiukan ahdasta, kun väriminttu päätti viihtyä turhan tosissaan. Ehkä siirrän sen vielä jonnekin...

Ja iirikset. Niistä en edes aloita. Paitsi että sen verran sanon, että tuo ihana, kukkiva puska aiheuttaa miltei halimisentarpeen. Ainakin silittää pitää aina ohimennessä. Minulla on kyllä useampaakin lajia kurjenmiekkoja. Vaaleanpunaisesta ja valkoisesta haaveilen kovasti.

Tänään kävimme myös aloittelemassa kasvimaata tuolla palstapuolella. Toivottavasti istutimme perunat oikeaan paikkaan. Saimme siis luvan liittyä viljelemään ystävän palstalle ja sijaintitiedot olivat hieman hatarat. Mutta toivokaamme parasta. Sipulitkin tuli haudattua, kun olin saanut kitkettyä rikkaruohot alustasta. Isompi neito sai kylvää kesäkukkia ja minun pitää muistaa laittaa herneet likoamaan ja käydä hiukan kylvämässä lisää. Papujakin voisi harkita, jos moisia osuu kaupassa vielä kohdalle.

Mutta kylläpä n. kymmenvuotias minä olisi vähintäänkin järkyttynyt, jos kuulisi, että kitken ja kastelen ihan mieluusti ja vapaaehtoisesti. Meillä oli kaupungin palstalla kasvimaa, kun olin lapsi ja muistan edelleen, miten ärsytti mokoman pläntinn hoito ja kastelu. Puhumattakaan jostain mummulan perunapellon kitkentätalkoista (koska siellä oli hämähäkkejä). Ei lapsena ihan hahmottanut, miten hienoa oli sitten saada lautaselle niitä itse kasvatettuja kasviksia...

Retkuilua

Tänään meidän oikeastaan piti vain käväistä pikaisesti lähikunnan vilkkaalla torilla, mutta jotekin päädyimme suorittamaan jonkinmoisen tour de etelä-Pirkanmaan. Eväitä (ja jäätelöitä) söimme toreilla ja poikkesimme (tietenkin) parille leikkikentälle. Aina pitää. Uimarantojakin katselimme, tosin ihan rannalta vain, koska vaikka ei ollut varsinaisesti kylmä, ei ollut lämminkään. Lopuksi etsimme vielä ruokapaikan ja tällä kertaa saimme ihan syömiskelpoista ruokaakin.

Jotenkin tuo ruokapaikan löytäminen alkaa ihan oikeasti olla työn ja tuskan takana. Siis jos ei halua syödä ensiksikään lihaa, ei hampurilaisia, pitsaa, ranskalaisia tms. pikaruoan puolelle putoavaa tai ei suostu menemään ABC:lle. Nytkin päätin olla tyytyväinen saadessani edes kreikkalaista salaattia. Se on kyllä hyvää, mutta aina välillä tekisi mieli syödä ravintolassa ihan kunnollinen ruoka-annos. Siis sellainen ravintoympyrän eri aineksia sisältävä, mutta kasviksista valmistettu. Pitänee vain nöyrästi ajella isompiin kaupunkeihin ja todeta, että kunnon kasvisruoan saaminen on edelleen pikkupaikoissa mahdotonta. Nykyään sentään saa muutakin kuin lämmitettyjä pakastevihanneksia vihersalaatin seurana, onhan sekin jotain. Välillä olen kyllä mittaillut etuhampaitani,josko ne ovat alkaneet kasvaa kaikesta pupunruoan rouskuttamisesta.

Ai niin, tuo ylin kuva. Löysin sieltä torilta, josta koko retkiajatus lähti. Se on suklaaminttu. Se tuoksuu ihanasti suklaalle ja maistuu kuulemma minttusuklaalle. Maltan tuskin odottaa. Sopisikohan se kukkapenkkiin suklaakosmoksen seuraksi?

Tänä vuonna näyttäisi tulevan ainakin kesäkurpitsaa kohtuupajon. Tuossa yhdessä taimessa on viisi kurpitsaa kasvamassa ja taimia on yhteensä kahdeksan. Heh... No, saattaa tulla muutama ylimääräinenkin. Jossain vaiheessa liene pakko tehdä täytettyjä kesäkurpitsankukkia isommalle tytölle. Ne ovat nuoren herkkusuun ehdotonta herkkujen aatelia. Sattuneesta syystä sesonkiaika ei ole kovin pitkä.

No, mikään muu ei kasvimaalla kasvakaan. Paitsi kehäkukat ja venäläinen rakuuna. Pyh... Ihmeellistä juromista esiintyy vähän jokaisessa penkissä. Kaikesta yleisetä kasvamattomuudesta huolimatta piti tukea herneet. Silakkakin päätti osallistua omalla panoksellaan ja laittoin laatikon nurkkaan ihan omat lisätuet ja naruviritykset. 

day 26 - a song that you can play on an instrument

Minun soittotaitoni ovat varsin vähäiset ja nykyisin lähinnä olemattomalla käytöllä. Ikuisena haaveena on tosin oppia joskus soittamaan jotain instrumenttia oikeasti kunnolla. Ehkä joskus... Mutta kitaraa osaan soittaa pikkuisen ja North country bluesin saattaisin osata rämpyttää läpi edelleen.

Minä olen korviani myöten rakastunut tuohon mökin vierustan pikku kiveykseen enkä malta odottaa sitä, että mehitähdet ja maksaruohot aikanaan täyttävät saumat ja kolot. 

Minttu röyhyä ihan mahdottomasti ja olen ollut hiukan ihmeissäni sen suhteen, mihin mokoman upottaisin (yrttiteenkeiton lisäksi). No, tänään selvisi. Tein pestoa pääraaka-aineinaan aurinkokuivattuja tomaatteja, minttua ja basilikaa ja voi että se oli hyvää. Joku päivä pitää kokeilla ihan minttupestoa, eiköhän sekin toimi. Tämänpäiväinen tahna meni kasvispihvien kastikkeeksi, taidan joku päivä keitellä pastaakin ja kokeilla sen kanssa.

Pesto mintusta ja aurinkokuivatuista tomaateista.

n. 5 aurinkokuivattua tomaattia (säilöttynä tai liotettuina)

reipas kourallinen vihermintun lehtiä

pienempi kourallinen basilikaa

valkosipulin kynsi

kourallinen cashew-pähkinöitä

suolaa

mustapippuria

oliiviöljyä

rypsiöljyä

Laita ainekset korkeareunaiseen kulhoon ja surauta sauvasekoittimella sopivan karkearakenteiseksi soseeksi. Lisää öljyä, jos seos on liian paksua.

Ja sitten paluu musiikkihaasteeseen. 

day 20 - a song that you listen to when you’re angry

Passaan. Minä en kuuntele musiikkia äkäisenä. Ei siitä silloin mitään saa edes irti.

day 21 - a song that you listen to when you’re happy

Tähän taas löytyy vaihtoehtoja vaikka miten monta. Mutta tämä on viime vuosina jyrännyt kaikki mennen tullen. Eikä vähiten siksi, että siitä tulee mieleen ihana tv-sarja Jam and Jerusalem. Sitäpaitsi Kate Rusbyn ääni on yksinkertaisesti i-ha-na.

Isokenkäinen

Ohitin epäluulojani ja tilasin netistä itselleni syyskengät. Ne tosin menivät parempiin jalkoihin aika nopeasti. Silakka kiipesi äidin kenkiin. Hiukan on vielä kasvunvaraa. Se mikä ilahdutti on, että kengät olivat kuin jalkaani tehdyt. Kelpaa kulkea syyssäässä.

Noin muuten olen ylläpitänyt sairastupaa. Isompi tyttö halusi jotain hyvää välipalaksi ja minunkin teki mieli lättyjä. Ainoa ongelma oli, että jääkaapissa oli vain yksi kananmuna, mutta kyllä se riitti hyvin, kun hiukan säveltelin taas omiani. Mustikkaletut olivat herkullisia. Ikävä vain, että tyttö on sen verran väsähtänyt, että edes letut eivät maistuneet kunnolla.

Mustikkaletut

4 dl kauramaitoa

3 dl vehnäjauhoja

1 muna

1 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

2 rkl sokeria

loraus öljyä

n 1 dl pakastemustikoita

Sekoita taikinan ainekset taikinaksi ja anna turvota vartin verran. Sekoita joukkoon jäiset mustikat. Paista pikkuletuiksi keskilämmöllä. Minä söin omani kookoskerman ja kirsikkahillon kanssa, tyttö kookoskerman ja sokerin seurassa. 

Tytöt saivat eilen mukaansa mummulasta enon vanhat miekat. Isompi on hoilottanut  ritarilaulua ja kulkenut miekkansa kanssa koko päivän. Pienempi vain muuten huitoo kyseisellä kapistuksella siskon kanssa ja käkättää innoissaan. Hain postista paketteja ja yhdessä oli kevyempää kesälukemista. Aivotoiminta ei vain riitä mihinkään kunnolliseen, joten tyhjennämpä pääni tuolla Kate Jacobsin nöyhdällä... Toivottavasti Laura Honkasalon kirja olisi sekä kevyt että vähän viisas. Sellaista lukemista kaipaisin nyt, kun lukeminen on ollut taas hiukan vaikeaa. Leivonnaiskirja onkin sitten namia sekä kielelle että näköaistille.

Sisko toi ylimääräisen taimen sitruunamelissastaan. Saa nähdä talvehtiiko tämä yksilö. Edellisessä kodissani kasvatin sitruunamelissan taimen siemenestä ja se röyhysi niin, että jouduin tosissani rajoittamaan sitä. Siihen asti olin kuvitellut sitruunamelissan olevan pienehkön ja vähän hentokasvuisen kasvin, joka on vaikea saada kestämään Suomen talvia. Totuus paljastui, kun kukkapenkin reunassa majaili kanttiinsa yli metrinen puska, joka teki sivuversoja minkä ehti ja punnersi keväällä tarmokkaasti esiin vuosi vuoden jälkeen. Mitenköhän uudet omistajat ovat pihaamme hoitaneet? Joskus tekisi mieli mennä vakoilemaan. En ehkä kehtaa kuitenkaan.

Karhunvatukkakin aloitti kukintansa. Ainakin kukkien määrästä voisi kuvitella, että syksyllä pääsemme herkuttelemaan aika ruhtinaallisella marjamäärällä. Ihanaa. Karhunvatukat ovat herkkua. Etenkin isompi tyttöni rakastaa niitä ja on käynyt jo nyt seisoskelemassa puskan vieressä iahilemassa toivorikkaana kukkamäärää.

Ja kylläpä nauratti, kun huomasin, että isompi linssilude oli taas ansiokkaasti onnistunut hankkiutumaan paikallislehden valokuvaan.

Piti vielä laittaa ihan tälläinen päivän asiaton postaus. Ensin kevätvuohenjuuri, omppupuu, joka yrittää romahtaa kukkiensa alle ja ihanainen rentoakankaali. Jotenkin jokainen kukkiva kukka sa minut hykertelemään onnesta ja jokainen pitää kuvata hartaudella ja pieteetillä. Ihan suunnatonta riemua herätti se tosiasia, että kohopenkkeihin oli ilmestynyt elämää!!!! Aika monessa rivissä näkyi hentoa viherrystä. Käärin penkit hellästi harsoon, yöksi on luvattu vähintäänkin vilpoista, jos ei ihan hallaa. Pienet kasvivauvat siis piti suojata. 

Viimeisessä kuvassa on pihan tämän hetken ihan ehdoton huvittelulaite: Vanha kellarinrapun kaide. Se toimii välillä mielikuvitusmajan runkona, kiipeilytelineenä, ihan minä vaan. Ei sitä taida raaskia ihan heti viedä kaatopaikalle. Jotenkin on ihan hellyyttävää seurata, miten mielikuvitus luo jostain tuollaisesta vaikka mitä hienoa. Ihanaa on myös seurata, kun isosisko tekee temppuja ja pieni seisoo silmät ymmyrkäisinä ihastuksesta, tapuuttaa käsiän ja nauraa ihan sydämestä asti.Välillä yrittää jo keksiä omia temppuja telineessä.