Tämä kesä, tai ainakin loma- aika alkaa olla ohitse. Vielä ovat elämättä elokun tummat yöt ja appelsiinikuutamo. Mutta on uitu, setvitty yhden ihmisen elämää ja esineistöä, mökkeilty, käyty huvipuistossa ja jopa museossa. Ihana, ihana Näsilinna, Milavida, joka oli niin kaunis, että lapset vaativat päästä sisäpuolelle katsomaan, olisiko se yhtä kaunis sieltäkin. Oli se, mykistävän kaunis ja kiehtova.
Yhden ikuisuusprojektin käsityöpuolelta sain valmiiksi ja unohdin autuaasti kuvata ja nyt se on jo matkustanut toiseen maahan. Toista olen aloitellut. Se on kyllä ikuisusprojektiksi edistynyt melkoisen hyvin. Lanka tosin uhkaa loppua kesken... Kolmas ikuisuusprojekti (aka peittoprojekti sekin) on suunnitteilla. Ja neljäs on edelleen kesken. Mistähän tämä peitonvirkkausinto on kaivautunut?
Kesän remonttisaldo jäi varsin laihaksi, mutta tärkeäksi. Enää ei tarvitse jännittää, uskaltaako astianpesukoneen käynnistää ja jos uskaltaa, menevätkö vedet sinne minne pitää vai löytyvätkö lavuaarista. Talon vimeinenkin alkuperäinen viemäri on nyt uusittu. Nyt kulkee likavesi ja koirankin peseminen on helpompaa kun lattiakaivo vetää eikä vain kerä uima-allasta ympärilleen. Onni koostuu pienistä asioista kuten toimivasta viemäröinnistä.
Itselleni kesä jää mieleen kesänä, jolloin maailmasta katosiva heinäsirkat. Yhtäkkiä niiden siritystä vain ei enää ole olemassa. Ja kylla, pakko tunnustaa, että tuota ääntä kaipaan ja kuuntelisin mielelläni. Mutta minkäs teet. Elämä on luopumista.
Meillä on heittäydytty normaaliin kesämoodiin vaihteen vuoksi. Huomaan muuttaneeni ulos aina sään salliessa. Terassi on kovassa käytöss ja lepotuolit on pehmustettu lojumiseen sopiviksi. Kaiteilla liehuu jatkuva pyyhenäyttely ja sisätilat on koristeltu hiostavina jalasta riisutuista sukista ja uikkareista, päästä pois heitetyistä lippalakeista. Eteisestä saa melkein lapioida hiekkaa.
