maanantai 25. lokakuuta 2010

Heti se iski...

Siis tarve kirjoittaa, kun kamera ei ole saatavilla. Joten sitten minä vain kirjoitan, en kuvaa. Viime yönä en saanut unta. Mies ei ollut vieressä, joten tämä ei vaan osaa nukkua sitä vähääkään. Hermostutti sekin saanko puoliskoni takaisin silloin kun pitäisi vai juuttuuko tuo lakon takia saapasmaahan. Ei kiva ajatus, varsinkin, kun tarvitsemme apua ihan sellaisessa pikkujutussa kuin koiran lääkitsemisessä. Mokomalle pitää syöttää sydänläkkeitä, joihin koskeminenkin on raskaanaolevalta ehdottomasti kielletty. Hilpeää... Onneksi äitini otti tämän viikon syyslomaa ja tuli huoltamaan koiraa ja meitä. Äidit ovat ihania olemassa.

Mutta yöllä oli ihan kummallista. Katuvalot pääsivät ensimmäistä kertaa loistamaan kunnolla ja se yhdistettynä huikaisevaan kuutamoon saivat aulan näyttämään sumuiselta. Oli pakko kaivaa silmälasit päähänsä ja käydä tarkistamassa, että se ei ole savua. Ei se ollut, ihan vain hopeista valoa, jossa olisi voinut kuvitella keijujen  tanssivan. Aamuviideltä kun lapsi alkoi taas yskiä ei enää olo tuntunut kovin runolliselta.

Niin ja nuo rumat keittiönverhot... Mikähän siinä on, että moni asia, joka itsellä näyttää ärsyttävältä ja epäesteettiseltä, onkin jonkun toisen kotona kauniin näköistä? Nurjat-blogista bongasin ihan samanlaiset verhot kuin meillä eivätkä ne ole ollenkaan ikävän näköiset. Siellä tosin ikkunat ovat aika lailla kauniimmat kuin nuo puunväriset ärsytykset. Tosin edelleen luulen, että pääsen helpommalla tällä hetkellä, jos kuitenkin vaihdan verhot enkä ala taistella ikkunanpokia valkoisiksi.

Ihanista vanhemmista vielä. Nyt on lopulta talviomenapuukin tyhjä ja siistit omput sanomalehteen käärittyinä kellarissa. Äiti tuo tullessaan Mehu-Maijan ja höyryttelemme myöhemmin pudokkaista sosetta pakkaseen. Mukavaa...

Lapsi kirjoittaa innoissaan jo joululahjatoivelistaa. Ei osaa vielä kirjoittaa itse, joten luettelen kirjaimia ja neiti kirjoittaa. Kirjaimet ovat jo melkoisen hyvin hallussa. Pitäisikö minunkin jotenkin alkaa reagoida oikeasti joulun lähestymiseen?

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Voihan räkä

Voihan väsymys... Tämä syksy on ollut kyllä varsinainen... Kiroilisin, jos kehtaisin. Kesä meni maatessa ihan suunnattoman huonovointisuuden kourissa ja kun se alkoi helpottaa, alkoi flunssakierre. Välillä on oikein viikkokin välillä ilman, että lapsella räkä lentää. Astmarasitukseen on turha haaveilla pääsevänsä, pitäisi olla kuukausi ilman pitkävaikutteista avaavaa. Hah, näkisi vaan. Taas on takana kolmas peräkkäinen yö erinomaisen huonoilla unilla ja tämä raskaanaoleva alkaa olla valmis lähinnä istumaan nurkkaan itkemään. Kaipa tämä tästä joskus, ehkä muutaman vuoden sisään...

Mutta tehtiin meillä sentään lättyjä. Minä mittasin aineet, lapsi sekoitti ja minä paistoin. Yhtään en syönyt, olen ylpeä itsehillinnästäni. Lätyt on ihania. Ehkä niitäkin sitten joskus parin vuoden päästä. Jotta valivalivali vaan. Sellaista kuuluu tällä hetkellä tänne. Ensi viikolla ei ole edes kameraa ja silloin on taatusti hirmuinen tarve kuvata koko ajan. Eilenkin olisi ollut. Ihan mieletön kuutamo ja minä tyhmä lenkitin koiraa kamera kotona. Päh. Jos tosiaan menisi sinne nurkkaan murjottamaan? Mahtaisiko auttaa?

No, olen mä sentään kutonut. Sukkia, itselleni. Tai sitten jollekin toiselle. En ole vielä päättänyt. Mutta se Jitterbug on ihan ykkössukkalanka. Jopa minä, tunnettu lörppäsukkien kutoja, sain siitä aikaiseksi napakat sukat. Jo oli aikakin, apinasukat sain just käveltyä kannasta puhki. Nyyh.

Niin ja nuo keittiön verhot ovat r u m a t. Pakko saada ommeltua ne uudet. Sain jo kankaankin hankittua. Enää puuttuu energiaa ja lattiallakonttausapua. Jotenkin ketteryys ei enää ole toinen nimeni. 

tiistai 12. lokakuuta 2010

Peili


Lisää kirpparilöytöjä. Löytyi vihdoin peili makuuhuoneeseen. Nyt ei enää pukemisen jälkeen tarvitse kykkiä peilipöydän edessä ja yrittää selvittää ovatko vaatteet edes suunnilleen niin päin kuin tavoitteena oli ne asetella. Samalla käynnillä löytyi peili myös eteiseen. Ennen piti käydä kurkistamassa vessan puolella, miten monta mustaa läikkää kasvoista löytyy. Nyt voi ihan ohikulkeissaan kurkata. Hyvä mieli pienistä jutuista. Ja etenkin siitä, että tuo makuuhuoneen peili on tosi kaunis. Peilattava ei kyllä olet. Päätin säästää kuvan katsojat kireiltä leukaperiltäni. Jostain syystä minun on vaikea olla rentona, kun painan kameran laukaisijaa... Painaessa pitää purra hampaat yhteen varsin voimallisesti.

Hyvä mieli on myös aulan uudesta matosta. Kesällä siinä ei mitään tarvita, mutta talvella villa lämmittää jalkapohjia mukavasti. Jostain syystä harmaa tuntuu koko ajan mukavammalta väriltä. Lämpimältä ja kotoisalta. Tahtoisin vielä tuohon sohvalle harmaita tyynyjä. Kyllä ne aina välillä siitä näkyisivätkin, vaikka todenpuhuen sohva on aika usein vain miehen vaatetelineenä. Olisi siinä kiva joskus istuskellakin. Vaikka saunan jälkeen vilvoittelemassa.

Nyt istun ikkunan vieressä katselemassa miten tuuli riipii lehtiä puista. Huomenna voisi olla otollinen päivä käydä keräämässä metsiköstä materiaalia risu- tai lehtikranssiin.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Kirppistelyjä




Viime aikoijen kirppiskäynnitkin ovat olleet vallan hedelmällistä lajia. En tiedä auttaako se, että kesällä en jaksanut suuremmin missään kierrellä, saati sen enempää tutkia pöytiä. Viime viikolla onnistui ensimmäisen kerran vähän paremmin ja mukaan tarttui mm. uusi maatuska. En tiedä onko tuntumani ihan oikea, mutta tuntuu, että nyt taas maatuskojakin löytyy ja vielä ihan järjelliseen hintaan. Yhdessä vaiheessa moisten hinnat olivat ihan pilvissä.

Vaipat ovat Huuto-netin satoa. Kuvittelen, että nuo riittävät reissuvaipoiksi hetken aikaa. Neiti tuleva isosisko oli haltioissaan vaippapussin äärellä. Silitteli ja tutki ja suunnitteli vaippojen kokoonpanoa. Harjoitteli jo imujen laittoa taskuihin. Niin ja kertoi, mitä kaikkea aikoo vauvalle opettaa ja miten saa pitää vauvaa sylissä lattialla. Jotenkin huoli kaivaa silti mieltä. Toivottavasti tyttö saa pikkusisaruksen tällä kertaa hoivattavaksi asti.

No, maha kasvaa kuitenkin. Viime viikon vietin parhaan ystäväni, sokerimittarin, seurassa. Tänään sitten analyysiin tuloksista. Sokerirasitusta tarjosivat, mutta tällä huonovointisuuden asteella valitsin mieluummin mittailun. Ei sekään lystiä ollut, mutta ainakaan ei tarvinnut oksentaa sokerilientä... Sormenpäät ovat kyllä hellinä. Toivottavasti tämä riitti kuitenkin.

Violettia


Tiedättekö.. Kun minä en sitten vaan yhtään tykkää violetista. Vielä... Siedätyshoito on tosin käynnissä. Tällä menoa minusta tulee varsinainen violetin ystävä. Neidin liivi valmistui, violetti tietenkin... Malli mukaillen Espritin neuleliiviä, lankana Tempo, menekki vähän yli 2 kerää. Mitähän noista lopuista vääntäisi? Tuosta tuli kyllä oikeasti hyvän mallinen, yläosan kavennukset sovelsin vanhan käsityökirjan liiviohjeesta. Ja nappi tuli joskus Titiyyn lankaklubista. Löytyi sillekin vihdoin sopiva paikka.

Niin ja lisää violettia. Neti halusi myös violetin syysvillapaidan, langaksi valitsin Cascade 220:n ja naapuri pyysi minua kutomaan itselleen patenttineuleiset kaulahuivin ja baskerin. Yllättäen oli valinnut väriksi tuon tumman violetin. Jotta kaipa tässä vähitellen totun minäkin. Violetissa on tosin minun kohdallani se tilanne, että se kuuluu sarjaan värejä, jotka saavat ihoni kellertävän sävyn esiin eli itselläni sitä tuskin tulen ihan heti käyttämään. Ei joudu liikaa tottumaan kuitenkaan...

Ai niin, liivi on kuvattu kylässä, taustalla siskon keittiö ja mies..