Ehdin tänään piipahtaa pikaisesti kierrätyskeskuksessa ja ihan pakko oli napata nuo kauniit alpakkalautaset sieltä mukaan. Niissä on kauniit monogrammit kaiverrettuna käsin ja päiväysten vuosiluvut 50-luvulta. Vuosiin en oikein osannut pitää noita pikkulautasia missään arvossa, mutta jotenkin noita vanhempia versioita aiheesta on tarttunut viime vuosina mukaan. Ne ovat tosiaan vain alpakkaa ja koneellisesti prässättyjä, mutta työn laatu ohittaa tämän päivän osan hopeistenkin vastaavan ihan mennen tullen. Niin ja ovat hyvin kauniita peilatessan liekkejä kynttilöiden aluslautasina.

Etenkin tuo käpykoristeinen lautanen on minun silmääni vallan viehättävä ja heti kun olin saanut lautasista liialliset hapettumat Universal stonella, lautanen sai seurakseen kivi-tuikun ja jo aiemmin keräämäni lepän pikkuiset kävyt. En taida silti uskaltaa sytyttää tuikkukynttilää käpjen keskelle (suvun palomieheltä voisi löytyä parikin mielipidettä touhun järkevyydestä), vaikka se varmasti olisi hyvin kaunis tuossa palessaan. Ilman tulenarkoa koristeita ehkä kuitenkin mieluummin...

Pikkujoulukakku

Eilen kävimme avaamassa joulun ja kurkkimassa joulumyyjäisiä. Tänään ajattelin leikkiä edes pikkuisen pikkujoulua kotonakin ja kehittelin yksinkertaisen, jouluisen maustekakun. Ylimmäinen kulhonnuolija jo kehui taikinan makua ja kakustakin tuli ihanan murea ja maukas. Jopa nuorempi ruokakriitikko halusi toisen palan ja pihisti vielä kolmannenkin salaa. Pitää siis ilmeisesti laittaa ohje muistiin.

Piparkakun makuinen puolukkakakku

1 dl kaurahiutaleita

3,75 dl vehnäjauhoja

1,5 dl fariinisokeria

1,5 dl sokeria

1 tl soodaa

2 tl leivinjauhetta

1 tl kanelia, neilikkaa, kardemummaa ja inkivääriä kutakin

50 g margariinia

2 dl riisimaitoa

1 muna

2 dl pakastepuolukoita

Lämmitä uuni 180 asteeseen, voitele ja jauhota kakkuvuoka (halk n. 24 cm). Sekoita kuivat aineet hyvin kulhossa. Sulata rasva ja sekoita riisimaito sen joukkoon. Lisää rasvaseos ja muna kuiviin aineisiin. Lisää lopuksi puolukat taikinaan. Kaada taikina vuokaan ja paista n 40 min. kunnes hammastikku jää puhtaaksi, kun sen upottaa kakkuun ja kakku irtoilee vuoan reunoilta. Anna jäähtyä ja tasaantua jonkin aikaa vuoassa.

Koristele tomusokerilla tai sokerivesikuorrutuksella. Oletettavasti tämä(kin) kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä, mutta hyvää se on heti jäähdyttyäänkin.

Noin se tuli tännekin. Kunnon lumipyry nimittäin. Nuorempi neiti katseli aikansa ikkunoista ja kysyi sitten vienosti, jotta voisimmeko mennä vähäksi aikaa ulos, kun on tuota luntakin. Toki voimme, muskarikeikkakin peruuntui, kun sisko sai koulussa kovan päänsärkykohtauksen juuri siihen aikaan kuin meidän olisi pitänyt valmistautua lähtöön. Mutta lumiukon teimme. Minua nauratti, koska tuohan on ihan selvästi joku vanhempi, vähän kumara lady-ihminen. Lady tosin oli niin kumaraista laatua, että useista tukemisyrityksistä huolimatta keikahti kumoon melkein heti, kun pääsimme sisään.

Kansainvälisen miestenpäivän kunniaksi uunissa muhi mötikkä kassleria useamman tunnin ajan ja illasta leivoin vielä brownieita. Ainahan sitä hyviä tekosyitä herkutelulle löytyy. Tuo brownieohje on Hellapoliisin lasten keittokirjasta ja toimii kyllä aikuisellakin. Ainakin sellaisella aikuisella, joka mieluusti leipaisee leivonnaisia, joissa ainekset lähinnä sekoitetaan ja mätkäistään vuokaan ja uuniin. Joka tapauksessa lopputulos on mahdottoman herkulllinen, kevyt ja kuohkea ja samalla sellainen browniemaisen tahmea.

Olen jatkanut sitkeästi kilometrineuletta. Tuota harmaata pitäisi kutoa 2,5 m puoli metriä leveää kaistaletta. Taidan olla suunnilleen puolivälissä. Mutta mitä enemmän sinnittelen, sitä nopeammin neule valmistuu. Sydämen asialla  on yleensä hyvää pakkokutomisaikaa ja tänään tuli viikon ehdoton suosikini kutomisen taustaksi eli Grand design. Se, mikä hirvittää on tietoisuus siitä, että jossain vaiheessa kaikki lankapäät pitää päätellä, ja mielellään sievästi ja näkymättömiin. Ja niitä tulee olemaan. Tuo Garnstudion Lima kun on 50 g kerissä ja yhdestä kerästä tulee n 15 cm neuletta. Voi huokaus... Pitäisiköhän alkaa vähitellen päätellä jo tekemisvaiheessa? Jos lopussa itkettäsi vähemmän...

Hei rullaatirullaa...

Jääkaapissa huuteli munakoiso. Olin ostanut senjo sen verran monta päivää sitten, että tiesin, etä se olisi syytä hyödyntää nopeasti. Ajatuksena oli ollut tehdä munakoisokaviaaria tai muuta dippiä, mutta sitten ei huvittanutkaan vaan oikeastaan teki mieli tehdä otain kiinteämpää syötävää. Tutkin ohjeita ja jääkaapin sisältöä ja kehittelin niiden pohjalta oman versioni täytetyistä munakoisorullista. Ihan huippuhyvä tuli!

Munakoisorullat

1 munakoiso

öljyä

täyte:

pala vaaleata leipää

1valkosipulin kynsi

kourallinen persiljasilppua

2 rkl parmesaniraastetta

2 rkl jotain muuta juustoraasteta (meiltä löytyi Fontalia)

suolaa

pippuria

kuivattua minttua

vuokaan:

purkillinen paseerattua tomaatia (n. 300 g?)

hunajaa

rosmariinia

suolaa pippuria

raastettua parmesania

Leikkaa munakoiso pitkittäin n. puolen sentin siivuiksi. Sivele pinnoille öljyä ja paista viipaleet kevyesti pehmeiksi.

Murenna leipäviipale kulhoon ja lisää siihen valkosipulinkynsi murskattuna ja muut aineet. Levitä täytettä munakoisoviipaleille ja pyöritä viipaleet rulliksi univadille. Kiinnitä rullat hammastikulla. (Jätä osa täytteestä kuorrutusta varten)

Kaada vuokaan ja rullille purkillinen paseerattua tomaattia, lisää pinalle juoksevaa hunajaa ja mausteet. Ripottele pinnalle leivänmuruseos ja raasta lisää juustoa. Gratinoi uunissa 200 asteessa puolisen tuntia.

Me söimme juustotortellinien seurana, höysteenä nokare turkkilaista jugurttia ja reippaasti vihersalaattia. Ihan herkkua.

Silakkainen tuli töhuoneesta valtavalla tohinalla ja esitteli löytönsä. Olen joskus ostanut pussillisen kirjavia lasikuulia ja nyt neiti oli kovasti ihastunut. Vielä enemmän ihastusta herätti se, kun neiti sai laittaa ne oliivipuun juurelle täydentämään aiempaa lasikuulamäärää. On niissä jotain lumoavaa. Aika aktiivisesti tosin joudun hakemaan nuorta tutkijaa keräämästä kuulia pois kukan juurelta. Ehkä ne vähitellen alkavat pysyä siellä.

Hus & Hemissä oli hauska paperitähden ohje. Kun muu perhe lähti ruokakauppaan, minä kaivoin esiin paperileikkurin ja askartelukartonkia ja tein yhden kokeeksi. Vähän ohuemmat suikaleet voisivat olla keveämmän näköiset, mutta saattaa olla, että noita tulee tehtyä muutama lisää. Tarkoittaako tämä yllättävä jouluaskarteluinto sitä, että joulu alkaa olla lähellä? Eilen paistoin tähtitorttuja...

Ai niin. Tähän pieni Mitä ajattelin tänään -pätkä. Olen päivisin television ääressä, kun nukutan Silakkaa. Ihanien ruokaohjelmien sijaan viime aikoina onkin tullut kaiken maailman Häähulluja yms. Se ohjelma on kyllä herättänyt suurta hämmästystä. Tai siis lähinnä se, että miten ne miehet uskaltavat sitoutua niihin kirkuviin harpyioihin? Vai eivätkö vain kehtaa kieltäytyä kameroiden edessä. Niin ja mistä ihmeestä moisia riivinrautoja edes löytyy? Tai no, kyllä minäkin olen elämäni aikana muutaman ulkonäköön ja omaan napaan keskittyvän naisihmisen kohdannut, mutta mistä ihmeestä tuollainen Nämä ovat Minun hääni, Minä määrään, oikein tulee? Ja miten ihmeessä muut ihmiset alistuvat tuollaiseen kohteluun? Tai no, johonkinhan ne koulukiusaajatkin tietenkin menevät koulun jälkeen... Mutta se, että joku haluaa välttämättä avioitua tuonluontoisen ihmisen kanssa. Beats me.

Taidemaalari

Silakalla on uusi suosikkiharrastus. "Voitaisko me vähän maalata?"  Välillä voidaan, välillä ei, mutta ihan valtavan upea työ syntyi tänään. Se lähtee kummitädille kauas synttärionnitteluiksi, kunhan saamme aikaiseksi. Ainakin värien käyttö on neiti Silakalla erinomaisesti hallussa. Ja värien sekoittaminenkin sujuu jo kuin vanhalta tekijältä. Huomatkaa myös keskittynyt ilme.

Tuulihattuna

Olisikohan minun kohdaltani vähitellen tauti jo voitettu. Yskittää välillä ja aamulla lämpö oli edelleen turhan matalalla, mutta illasta aloin jo tuntea itseni ihmiseksi. Silakkaa ei pienoinen flunssa suuremmin ole hidastanut, lisbeekolhvia voi hyvin yrittää pelata sisällä, kun äidin silmä välttää hetkeksi.

Löysin hedelmäkulhosta mandariineja, jotka eivät olleet kelvanneet kenellekään ja tökin yhteen niistä allergiaoireita uhmaten neilikoita. Mummulassa neilikkamandariini kuului ehdottomasti jouluun ja edelleen se tuoksuu ihanalle, vaikka mandariinin mehu ja tuoksu saakin normaalisti melkoisia niiskutuskohtauksia aikaiseksi.

Illalla isompi neiti halusi ehdottomasti leipoa tuulihattuja ja niemenomaan tuulihattuja, joten niitä teimme. Ne ovat nopeita ja helppoja tehtäviä, mutta vuosiin en ole tainnut moisia saada aikaiseksi. Ainoa ongelmakohta noissa on taikinan pursotusvaihe. Taas kerran sain yhden pussin halkeamaan, onneksi seuraava jo kesti. Iltapalalla oli sitten suolaisia (täyttetyinä aurinkokuivatuilla tomaateilla maustetulla tuorejuustolla) ja makeita (täytettyinä kaura-vaniljakastikkeella ja vadelmahillolla) tuulihattuja. Ja olivatpa hyviä. Täältä löytyy perusohje tuulihattusten leipojalle.

Köhköh ja köhkötiköh...

Nysse sitten löysi minut. Flunssa siis. Isompi tyttö sairasti jo viikko sitten ja mies heti perään. Minä ja Silakka säästelimme ja aloitimme köhimisen vasta eilen, yhdessä tietty. Tänään minulla olikin jo keuhkot täynnä höyheniä ja voimat aika vähissä. Joten olemme köhineet, lepäilleet, tehneet palapelejä, lennättäneet pikkunukkeja leikkineet laululeikkejä sen minkä yskimiseltä onnistuu ja illasta vielä leikkineet ikiomalla Lalaloopsyllä, jonka iskä toi tuliaisena reissusta. Siskolla noita on pari ja totesimme, että liennytyksen nimissä (ts.vanhempien korvien säästämiseksi) pienen on saatava oma muovimollansa. Kun nyt lopultakin moisia taas löytyi.  (No,kyllä me ihan pikkuisen askartelimme isänpäiväyllärinkin parissa yhdessä välissä.)

Onneksi tuli päällystettyä noita patjanpalasia. On paljon mukavampi lojua lattialla niiden päällä, kun ei istuakaan oikein jaksa. Taidanpa taas valmistautua varsin vähäuniseen yöhön. Silakka yskii melkoisen lupaavasti eikä oma köhänikään ihan hillityimmästä päästä ole... 

Kirkasvalohoitoa

Kirkasvalossa istuskelu aamuisin alkaa muuttua jo rutiiniksi. Juon teetä ja otan kirkasvalohoitoa lueskelemalla kesäisiä (ja välillä vähän vähemmän kesäisiä) sisustuslehtiä. Tällä hetkellä olen lueskellut lähinnä englantilaisia lehtiä. Pidän maalaisromantiikasta, mutta jotenkin suomalaisten lehtien maalaisromanttisuus ja valkoinen, jota piristää satunnainen rohkea pilkahdus beigeä tai jopa mustaa, ei enää jaksa kiinnostaa. Kaipaan valon lisäksi väriä ja sen käyttäjinä englantilaiset ovat ihan omaa luokkaansa. Ostin tuon lehden jo kesällä ja olen siitä lähtien palannut uudelleen ja uudelleen ihastelemaan kuvien jutun värejä ja kauneutta. Maalaisromantiikka minun makuuni. Ja samalla kirkasvärihoitoa.

Itse asiassa en ikinä (enää) maalaisi koko huonetta keltaiseksi. Se väri on kokeiltu ja siihen kyllästytty, mutta noissa kuvissa keltainen näyttää uskomattoman houkuttelevalta ja auringonpaisteiselta. Kukalliset sohvatkin jäävät todennäköisesti kauppaan enkä osaa kuvitella hankkivani kukallisia lakanoita. Silti, ihan uskomattoman inspiroivaa. Niin ja tuo ensimmäisen kuvan mehiläistyyny on aivan hurmaava. Sen huolisin heti.

Samaan aikaan toisaalla... Silakka otti rennosti lastenohjelmien ja paahtoleivän parissa.

Jämäruokavinkki

Jääkaapissa oli aika paljon keitettyjä perunoita ja yhtäkkiä paistinperunat eivät kiinnostaneet yhtään. Olen viime aikoina lueskellut huvikseni vanhoja reseptivihkojani ja keittokirjojani ja sieltä muistui mieleeni joskus kauan sitten useamman kerran toteutettu ohje valkosipuliperunoista lehtitaikinakuoressa.

Paitsi, että tein mieluummin itse taikinan, en käyttänyt kermaa ja perunoiden lisäksi piiraaseen päätyivät myös höyrytettyjen parsakaalien jämät, fetajuustopaketin loppu ja muutama kirsikkatomaatti. Niin ja ruonsaasi valkosipulimurskaa ja yrttejä margariinissa ja öljyssä kiehautettuna. Ja tuli ihan valtavan hyvää. Ei ihan niin nopeaa valmistaa kuin paistinperunat, mutta vaivan arvoista kuitenkin.

Niin ja se vinkki on, että suunnilleen kaikki paistettuna piirastaikinakuoressa maistuu hyvältä.

Jotenkin on niin loputtoman harmaata. Pimeää jo auringonnoususta lähtien, sisällä pitää olla valot aamusta iltaan, jos aikoo jotain nähdä. Ja illasta on sitten puolestaan ihan sysipimeää. Olen kyllä käynyt kaamoksenkarkotukseen kirkasvalolmapun seurassa. Jotenkin vain puoli tuntia paikoillaan tuntuu ihan mahdottomalta. Tulee hirmuinen levottomus, tarve järjestellä kaikkea, siivoilla ja mennä vaikka pesemään vessa. Kunhan ei tarvitsisi vain olla siinä lampun vaikutuspiirissä. Sarjassamme, jotta olen hiukan kummallinen. 

Olisi ehkä pitänyt virittää se lamppu vaikka sohvan päälle. Siinä ei ole suurempia vaikeuksia lojua pidempiä aikoja tekemättä mitään. No joo, ehkä ongelma on juuri lampun sijainti. Keittiössä näkyy koko ajan niitä korjattavia epäkohtia ja tulee mieleen kaikkea mikä odottaa tekemistä. No, ehkä minä nappaan taas tarmokkaasti eteeni nipun puutarhalehtiä ja köytän itseni tuoliin kiinni. Myös silmälaput voisivat olla hyvä vaihtoehto, jos kyseessä ei olisi kirkasvalohoito.

Niin ja se Nukku-Matti. Se on varmaan hukannut minun osoitteeni tai jotain. Ajatella, että joskus nukuin joka yö 9 tuntia. Nyt saan tuon määrän kasaan kahtena yönä, jos menee hyvin... Varsinaista kiinalaista vesikidutusta maata silmät silmät kiinni mutta hereillä kaikki aamuyöt kuunnellen miten kello lyö ensin puoli neljä, sitten neljä, puoli viisi, viisi... Kunnes lopulta herätyskello pirisee ja kertoo, että vietin taas suurimman osan yöstäni odottaen sen ääntä.