torstai 17. joulukuuta 2009
Tunnelmaa
Vähitellen se tulee, joulu, myös sisään taloon... Vielä pitää saada karamellit lasipurkkeihin, lisää joulua ympäri asuntoa, mutta jotain on jo. Minä en koskaan ole ollut ihan hirmuisen innokas joulukoristelija, mutta jotenkin tähän taloon pitää ihan rakentamalla rakentaa joulua. Asetella paikat kauniiksi, laittaa lahjaksi tullut tonttutyttö odottamaan aattoa. Tänne joulun tunnelma tulee kuin itsekseen, pienillä kosketuksilla.
sunnuntai 13. joulukuuta 2009
Lucian päivää
Tänään on juoksenneltu hiki hatussa. Ensin katsomaan Lucia-kulkuetta, jota ei ollutkaan, sitten syömään mummulaan, joulumarkkinoille, kotiin päiväunille, mies ostamaan tulostinta (ja samalla tuomaan joulumekon neidille, jos vaikka käy niin, etttä äidin ompeluinto lopahtaa kesken), printtaamaan joulukortteja, kirjoittamaan osoitteita, ompelemaan, ompelemaan ja ompelemaan.. Mutta illasta oli hetken rauhallista. Tyttö halusi olla meille Lucia, vaikka kulkuetta emme nähneetkään ja niinpä meillä liukui valon neito pimeää uhmaten ympäri asuntoa lauleskellen ihan itse keksimiään Lucia-lauluja.
Joulupukkikin taisi olla kuullut toivomukseni ja tänään satoi lunta. Iltalenkillä sitä satoi suorastaan piiskaamalla kasvoihin, mutta en valita. Suloinen, suloinen pakkaslumi... Toivottavasti se säilyy nyt yli joulunkin. Huomiseksi pitää kaivaa kunnon villavaatteet esille. Vihdoin on luvassa myös pakkasta ihan kunnolla.
perjantai 11. joulukuuta 2009
Tyttöjen ilta
Lapsen isä meni pikkujouluun, joten meillä vietetään tyttöjen iltaa. On askarreltu, valittu mekkokangas, leivottu pikkuleipiä, syöty ranskalaisia ja kreikkalaista salaattia. Jälkkäriksi jäätelöä. Niin ja katsottu tietty lastenohjelmia. Kohta vielä reipas iltaulkoilu koiraa perässävetäen ja sitten iltapalaa, kylpyyn ja nukkumaan. Minä yritän saada sen mekon ommeltua, kun viihdytettävä joskun mahdollisesti sammahtaa. Huomenna tarvittaisiin. Saapas nähdä, miten sen kanssa käy, julistetaanko joku kesäisistä juhlamekoista ihan riittävän hyväksi pikkujoulumekoksi.
torstai 10. joulukuuta 2009
Löytöretkellä
Käväisinpä taas pikakäynnillä kierrätyskeskuksessa. Tai pika ja pika, en sieltä ikinä kovin pian pois pääse. Minä kun rakastan pönkimistä ja kaivelemista. Kirpputoreilla ei juurikaan enää pääse impulssejaan tonkimisen suhteen totetuttamaan, mutta onneksi vielä on olemassa kierrätyskeskuksia, jotka eivät ole liian sotilaallisessa järjestyksessä. Tuo meidän keskuksemme on toki siisti ja sieltä löytää aarteita varsin helpostikin, mutta silti siellä on myös niitä nurkkia, joita kaivelemalla voi löytää vaikka mitä. Ihana paikka ja ihanat työntekijät, joiden kanssa on mukava vaihtaa muutama sana. Terveellistä aikuisseuraa, surimman osan ajasta, kun ainoat ajatustenvaihtotoverini ovat nelivuotias ja nelijalkainen.
Tällä kertaa mukaan tarttui vähän lakanoita ja verhoja (yllättäen virkkausmateriaaliksi). No, muutama kangas on sen verran hieno, että pitää miettiä raatsiiko niitä silputa vai pitäiskö ihan hyödyntää sellaisenaan. Lisäksi löysin neljä runokirjaa: kolme Arja Tiaisen teosta ja yhden Kaarina Valoaallon. Molemmista runoilijoista pidän paljon. Muutenkin, kun jostain syystä en tällä hetkellä jaksa lukea "oikeita" kirjoja runot voisivat olla pelastus. Lukeminen kuitenkin olisi mukavaa. Nyt minulla on muutama uusi runokirja ilokseni. Tuli hyvä mieli.
tiistai 8. joulukuuta 2009
Lunta, edes paperista leikattuna
Tänään oli ohjelmassa paperiaskartelua. Neiti pääsi ensimmäisen kerran ihan itse osallistumaan lumihiutaleiden leikkelemiseen. No, intoa riitti tasan kahteen, mutta loppuajan apua tuli sitten hiutaleiden avaamiseen. Paperihiutaleiden leikkely on oma ehdoton suosikkipuuhani jouluvalmisteluissa. Voisin taitella ja leikellä tuntikausia ja aina loppua kohti hiutaleet alkavat olla todella hiutaleita... Nypertäjä mikä nypertäjä. Tänään en tosin kovin montaa ehtinyt tehdä. Ikkunaan tuli sentään vähän talvista tuntua.
Muitakin paperijuttuja tuli tehtyä. Neiti pääsi liimailemaan omia joululahjojaan isovanhemmille kasaan ja minä tein silppua vanhoista kirjoita. Meillä taitaa olla varsin kirjallinen joulukoristelu ja saattaa olla, että noita riittää myös jouluyllätyksiin lisättäviksi. Välillä askarteleminen on hirmuisen mukavaa.
Mutta tuo sää. Voi surkeuksein surkeus ja murheiden multihupentuma. Taas palasivat suojasäät, kura ja kurjuus. Minneköhän lumi on unohtunut? Mahtaisiko joulupukki kuunnella, jos oikein kauniisti pyytäisi yhtä pientä joululahjaa, sellaista valkoista lumivaippaa, vaikka vähän förskottina vielä?
perjantai 4. joulukuuta 2009
Mattomietteitä



Mattoa virkaillessa ja kuteita pyöritellessä iski yllättäen voimakas takauma. Muistin tuoksua myöten käynnit äidin kanssa lapsuudenkaupungin kangaskaupassa, jota kutsuttiin repimöksiä. Siellä oli ylhäällä ensin kalliimpia priimakankaita, kellarikerroksessa sitten betonilattia, vähän hämärää ja laareittain matonkuteita ja kiloittain myytäviä kankaita. Ja tosiaan se outo haju. Kudelaareilla pöyhiminen oli varsin nautinnollista puuhaa, samoin kuin palalaareista kankaiden kaiveleminen. Ja ne laarit olivat kooltaan vähän toista kuin Eurokankaan onnettomat yritelmät.
Ja kaikkein parasta tuolla oli nappilaatikko. Se oli varmasti metrin halkaisijaltaan oleva pyöreä, matalareunainen pöytä, jossa oli jos jonkinlaisia nappeja. Melkein joka kerta tuolla käydessämme saimme valita sieltä napin. Ja 70-luvulla napitkin olivat aika lailla koreampia ja isompia kuin nykyiset.
Nyt rakennuksessa on kirpputori. Pönkiä saa toki sielläkin, mutta ihan samaa autuutta ei kirppispöytien kaivelemisesta kuitenkaan saa, mitä lapsena tuli, kun kiskoi metritolkulla trikookudetta ja pyöritteli sitä kerälle. Tai kun kaiveli palalaaria yrittäen löytää juuri sitä oikean väristä kangaspalaa, jossa ei olisi kovin paljon tussimerkintöjä tai ommelta keskellä isoa kuviota.
keskiviikko 2. joulukuuta 2009
Hyvän mielen tuojia...

Nyt kun lapsi sai uuden taudin heti entisestä toivuttuaan, on öisin miellyttävää kuunneltavaa kellon lyödeissä. Oikeasti en enää ymmärrä, mistä näitä tauteja tänä syksynä riittää. Masentavaa.
Vielä kierrätyskeskuslöytö: Nämä kynttilänjalat huutelivat minua jo viimeksi, mutta en ollut varma ovatko ne minun tyyliseni. No, pakkohan ne sieltä oli pois hakea. Pikkuisen joutui liimaa käyttämään, mutta nyt nuo ovat ihan kohtuutukevat ja odottelevat kynttilöitä palamaan. Nämä kuuluvat sarjaan tosi mieleiset löydöt. Hintaakin taisi tulla euron verran per jalka.

tiistai 1. joulukuuta 2009
Joulukalenteri


Mutta nyt saa aamu tulla ja lapsi sännätä kalenteriaan katsomaan. Eiköhän tuo neidille kuitenkin kelpaa, vaikka äitinsä onkin hiukan pettynyt aikaansaannokseensa. Seuraavaksi sitten joulukorttien kimppuun.
Pahoittelen myös eteisen seinän epäesteettisyyttä. Tuon kohdan korjaaminen olisi kyllä aika lailla listan alkupäässä.
Nukkumaan. Kauniita unia ja ihanaa joulunodotusta!
perjantai 27. marraskuuta 2009
Pimeää vain meidän silmillemme...





Mutta missä on aurinko? Missä on lumi? Yleensä en kärsi mainittavasti kaamosmasennuksesta, minähän pidän syksystä. Nyt tämä tolkuton väsymys yhdistettynä tuohon loputtomaan pimeyteen alkaa olla melkoisen itkettävä yhdistelmä. Hyvä kun aamulla saan selkäni irti sängystä. Voisin vain nukkua, nukkua ja nukkua. Jos siis saisin.
tiistai 17. marraskuuta 2009
Hitaasti mutta varmasti


Ei haittaa, vaikka välillä laskutkin sekoaisivat, lisäyspaikka löytyy helposti laskemalla tai tutkimalla. Pari iltaa sitten istuin television äärellä ja revin vanhoista lakanoista lisää vaaleaa mattomateriaalia. Sitä kuluu yllättävän paljon ja jostain syystä tuo kankaan repiminen oli äärettömän rauhoittavaa sekin.
Jotenkin tämä työ on hirmuisen terapeuttinen, siihen saa purettua kiukkua ja toisaalta se edistyy käytetyn ajan vähyydestä huolimatta varsin nopeasti. Olen huomannut alkavani suunnitella jo seuraavaa itse virkattua mattoa. Yläaula kaipaisi niin kovasti marianneraidallista ihanuutta jouluksi. No, veikkaan, että se ei tule valmistumaan täksi jouluksi. Olen tyytyväinen, jos makuuhuoneemme saa rittävän ison maton tämän vuoden puolella. Nyt tekeleen halkaisija on enimmillään vähän yli metrin. Vielä on virkattavaa ja lakanoitakin voi joutua kierrätyksestä noutamaan ja iltaisin repimään. Ah autuutta.
maanantai 16. marraskuuta 2009
Amarylliksiä ja polttopuita



Siirsin joulun lähestymisen kunniaksi Ikean klaffipöydän keittiöstä työhuoneeseen ja sen tilalle keittiöön vanhan, ruskean pikkupöytäni. Se tulee todennäköisesti jäämäänkin tuohon ja klaffipöytä saanee uuden kodin jostain. Ikkunalla lasipurkit odottavat aikaa, jolloin löydän tuohon kannettomaankin kannen ja purkit siirtyvät sivupöydälle hiutaleiden säilytyspurkeiksi.
Joulukalenteri (kirppislöytö) huutelee hyllyn päällä tuunaamista, virkattu matto on jo melkoisen hyvällä mallilla ja kasa keskenjääneitä käsitöitäkin on valmistunut. Ihan hyvin ottaen huomioon väsymyksen ja hämärän. Vain polttopuiden ostaminen tuntuu olevan haastavampaa kuin arvasimmekaan. Tietenkin, jos meillä olisi varaa maksaa haloista kullan kilohinta, moisia löytyisi helpostikin, mutta kun ei ole... No, eiköhän noita löydy, kun vain jaksaa metsästää. Harmittaa vain, että nyt kun vihdoin kaikkien ongelmien ja sairastelujen jälkeen saimme kellarin sellaiseen kuntoon, että sinne puita mahtuisi, niitä ei enää saakaan. Perrrjjjjannntai!!!!
tiistai 10. marraskuuta 2009
Talven valoa...



Tajusin juuri, että kirjoitin omat. Kyllä, tämä on meidän talomme. Tuntuu kodilta enemmän kuin yksikään koti aiemmin. Täällä on ollut hyvä olla, kaikesta huolimatta... Rakkaassa paikassa kestää vastoinkäymisiäkin paremmin.

Muuten elämä on ollut vähän ankeaa. Minä köhin kolmatta viikkoa, tauti tuntuu vain muuttavan muotoaan, lähtemään se ei suostu. Ehkä vähitellen. Miehen selkä on onneksi jo kohtuukunnossa, tosin vähääkään raskaampien asioiden nosteleminen on edelleen kielletty. Onneksi ihmisellä on sisko, joka tuli auttamaan kellarin liiteriosion järjestämisessä. Yksin olisin ollut lievästi sanoen hätää kärsimässä. Niin, niitä puita muuten pitäisi tilata iso kuormallinen talvea varten. Silloin voisi ehkä järjestää isommat kantotalkoot...
torstai 29. lokakuuta 2009
Valoa vaikka väkisin

On noin yleensä ollut vähän rankahko ajanjakso. Mies särki selkänsä, minä poden yskää ja yritän pyörittää taloutta ja kannan puita selkä vääränä sisään. Onneksi miehen selän suhteen alkaa sentään pikkuhiljaa helpottaa.

Mutta reissu oli ihana, Tallinna kaunis kaupunkin (valitettavasti vain matkustin keveästi enkä ottanut edes kunnon kameraa mukaan). Tuliaisina sain sitten lankojen lisäksi tolkuttoman yskän. Joskus voisin keksiä jotain mukavampaakin tuotavaa. Toivottavasti saan pitää tämän tuliaisen ihan itselläni.



Vähitellen nämä olohuoneen tapetit, jotka sinällään eivät ole kovin pahat, ovat alkaneet ärsyttää silmiäni, koska ne eivät sovi ollenkaan 50-luvun tyyliin ja esineisiin ja itse pidän nimenomaan tuon aikakauden tavaroista. Onko kohta ihan pakko tapetoida? Auts... Eipä silti, jotkut simppelit, vaaleat tapetit eivät välttämättä edes maksaisi ihan mahdottomia. Työtä tapetoimisessa kyllä olisi enemmän kuin tarpeeksi. Jo siirrettäviä huonekaluja on ihan liikaa.
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
Joen yli puiden siimekseen










Mutta kauneinta ovat värit. Oksien syvä antrasiitinharmaa nostaa esiin muut sävyt. Ruskeat, melkein roosaan vivahtavat beiget, satunnaiset valkoiset hohteet ja etenkin lehtien sinapin ja keltaisen sävyt. Vihreääkin vielä löytyy. Kesä on kaunis, vähän tylsä ylenpalttisessa vihreydessään, talvi tyylikästä valkoista ja mustaa, kevät ruskeaa ja limettiä, mutta syksy on ehdoton vuodenaikojen koloristi. Välillä en voi kuin ällistellä niitä kaikki sävyjä, joita kuihtuva luonto saakaan aikaiseksi. Aivan kuin luonnon värien ilotulitus korvaisi vähenevää valon määrää. Silti mikään ei ole räikeää, värit vain sulautuvat saumattomasti toisiinsa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)